perjantai 30. marraskuuta 2012

PeRjAnTaI POKS !

Salaa haaveilen tästä illasta, kun istun juustolautasen äärellä, macaronseja ja lehtitaikinasta piparkakkumuotilla tehtyjä savukalatäytteisiä herkkuja napostellen. Käsissä kirja ja lasillinen kuohuvaa. Tein macaroneja tällä reseptillä. Macaroneja leipoessa ei pidä olla kiire vaan maltti on valttia. Olen leivoskellut macaroneja parin vuoden ajan ja todellakin harjoitus tekee ei ihan mestarin, mutta taitavamman :)
 
 


Ajattelin viettää viikonloppuna hieman kissanpäiviä.
Jos se ei toteudu suuressa mittakaavassa niin toivottavasti edes pieniä hetkinä :))...aiomme ottaa kisun ja mieheni kanssa extrapitkät päikkärit viikonloppuna, nautitaan elostamme.

Oikein rentouttavaa viikonloppua kaikille!

Jouluisia mietteitä!

Viikot laukkaavat menemään hurjaa vauhtia teenpäin kuin villi ori, täytyy pitää harjaksista tiukasti kiinni ettei tipu. Valo peitti jo aamusta pimeän, leijui hiljaa taivaalta, täydessä kauneudessaan. Ulkona on talvi, puut ovat kuuran kuorruttamat, mutta lumi puuttuu. En valita, koska lunta tulee vielä ja paljon! Jotenkin tän kuluvan vuoden aikana ilmasto on alkanut muistuttamaan Siperiaa. Kesälläkin oli kylmä. Enää puuttuu katukuvasta iglut ja jääkarhut. Kukapa enää tätä menoa ostaa kesämökkiä, kaikki haluavat oman iglun ja lemmikiksi pingviinin. Ennen puhuttiin intiaanikesistä, mutta tätä menoa aletaan puhumaan eskimokesistä! Yksi iso asia mistä en tykännyt kesällä yhtään oli se, ettei silloin voinut pitää kehnojen säiden takia kesävaatteita.



Sitä olisi enää kolme viikkoa joululoman alkuun. Paljon olisi vielä tehtävä, ensi viikolla annan oppilaille arvosanat. Siinä meneekin pari iltaa arvosanoja arpoessa :D Koska rakastamme matkustamista, vietämme joulun Varsovassa viiden tähden Hotel Hiltonissa. Meillä on pääsy mm. loungeen, vip-sisäänkäynti ja kaikkea muuta mukavaa. Odotan niin innolla tulevaa lomaa. Loma oli varsin edullinen, koska varaamme aina erikseen hotellin ja lennot. Jos jollain teistä on kokemusta Varsovasta, niin otan mielelläni vastaan matkavinkkejä. Huokaisen helpotuksesta, ettei tarvitse valmistella joulupöytää vaan menen valmiiseen pöytään ja rauhoitun ja lepään oikeasti jouluna. Joulusta en välitä sen suuremmin. Ehkä se johtuu siitä, että viime vuonna joululoman alkajaisiksi isäni sai sydänkohtauksen. Hän kuoli äitini ja minun silmien eteen. Viime joulun vietimme surullisissa merkeissä Riiassa.


                                            Kuva lainattu täältä.

 
 
Olen lahjoittanut tänä vuonna joululahjarahat suomalaisille avustusjärjestöille Pelastetaankoirat ja Koirienystäville. Nämä järjestöt auttavat löytämään kodittomille eläimille kodin Suomesta ja muista Pohjoismaista., Useampi ystäväni tulee saamaan tänä vuonna kortin, jossa kerrotaan lahjoituksesta. Kahdelle kummilapselleni olen hankkinut jo joululahjat, koska mielestäni joulu on lastenjuhla ja lapset odottavat lahjoja. Kummilapseni tulevat saamaan Brion kestäviä ja laadukkaita puuleluja sekä vaatteita. Koetan suosia ostoksissani kestäviä ja laadukkaita tuotteita, eettisyyttä unohtamatta. En vain voi käsittää ihmisiä, jotka ostamalla ostavat vain jotain joululahjaksi läheiselleen, kun on pakko ostaa. Koska elämää on joulunkin jälkeen, niin lahjan voi antaa muulloinkin kuin vaan jouluna. Ja itsetehty lahja on aina ihana juttu. Ainakin itse arvostan itsetehtyjä joulukortteja- ja lahjoja.
 
 
 
Joulun kaupallisuus on järkyttävää. Monet ihmiset ylivelkaantuvat ostaessaan mitä hienompia lahjoja. Lahjatoiveen kysyminenhän ei ole hullumpi juttu, silloin tietää ainakin antaneensa tarpeellisen lahjan.Itse tykkään ostaa läheisilleni lahjoja, mutta tänä vuonna teen poikkeuksen, erilainen lahja mutta lahja kumminkin :) Mutta jokainen tyylillään. Lähden käymään äitini kanssa lounaalla ja kamarakaupoilla. Ah, ihanaa, ei tarvitse hössöttää joululahjojen kanssa :))
 
Paljon ilonvalon kajastuksia marraskuun viimeisiin hetkiin ♥

torstai 29. marraskuuta 2012

Kukkia ja kynttilöitä


                            Tervetuloa vaan kauniin kuulaat talvi-illat, leipomisinspiraatiot,
                            kynttilät,lyhdyt, paksut neuleet, glögi- ja viinilasilliset,
                            suklaarasiat, tumma kodinsisustustus, tunnelmalliset valot,
                            nilkkurit, kaulahuivit, pipot ja lapaset.  



Pidän erittäin paljon viime talvena Tallinnasta ostamastani takista ja LV:n huivistani. 
                          
Käväisin lääkärissä käynnin jälkeen ystävättäreni Piian putiikissa.Sinne oli tullut         kaikenlaista kaunista,siellä silmä lepää aina. Hyvänmielen putiikki :)
                                        
                     Mesikukka. Itselläni on tällainen kotona ja suosittelen sitä helppohoitoisuuden  ja siron näyttävyytensä takia. Pienikin voi olla kaunista ;)            
              Olen kynttilöiden suurkuluttaja ja minulle onkin tärkeää, että kynttilät ovat
                          kauniita ja sisustukseen sopivia. Aidossa pienessä liekissä on sitä tunnelmaa, 
                        jota tarvitaan pimeneviin talvi-iltoihin. 
Meille joulu ei saavu ilman joulusesongin kukkia ja kynttilöitä.
                                                  Pakettipalvelusta päivää! 
                            Meillä on aina innokas pakettien ja pukettien avaaja <3  


                               Kukkia ja kynttilöitä piristämään sairaslomaa.
         
Olisi taas aika ottaa rennosti ja laittaa leivontajauhot pöllyämään
ns. yhden käden tekniikalla, koska vasen käteni on olkavarresta tulehtunut.            
Vatsatäydeltä hyvää luvassa loppuillasta. Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin vilkutan
kynttilöiden loisteen keskeltä Sinulle ja toivottelen leppoisaa iltaa! 

Toivottavasti Sinulla on ollut hyvä päivä? :)

Torstai ja raikastuneet ajatukset

Aamu oli hidas ja hiljainen, kotimme lattioilla kisun lämmin, rakastava kehräys ja jalan hento hipaisu. Aamutee tarjoillaan aina muumimukista ja radiossa soi aamun rakkauslaulut. Taivaan täydeltä auringonsäteitä, pakkanen puraisi aamulla sormenpäitäni ja viilsi varpaisiinkin pienen loven. Ajatukseni raikastuivat kertaheitolla! Aamun kimaltava hohto on todella kaunis, tuhannet jääkiteet loistavat auringonvalossa kuurassa olevaa maata kaunistaen. Talven timantit. Onnellinen valkeasta maisemasta, villaisista vaatteista ja raikkaasta ilmasta.

Tänään ajattelin vaihtaa Marimekon kangasta olevat paneliverhot keittiöön. Hieman violettia väriä tähän tummaan vuodenaikaan. Aika melankolista, mutta toimii silti. Tämän kipuilun ja sairastelun piristykseksi ajattelin piipahtaa kisun kanssa kodistamme kulman takana olevan ystäväni Piian Vartiainen liikkellä ostamassa tulppaaneita. Ja jos hänellä olisi vielä suosikkikukkiani hyasintteja niin olisin superonnellinen :)
Liikkeestä on mm. kukkasidontapalvelu, leikkokukkia, viherkasveja, valikoiman Maria Drockilan kynttilöitä ja erittäin asiantuntevaa palvelua hautajaisasioissa monen vuosikymmenen kokemuksella. Drockilan kynttilät ovat mun suosikkeja, koska ne ovat laadukkaita, kauniita ja palavat sisäänpäin sekä ovat tahraamattomia kynttilöitä. Se on myös oiva lahjaidea ja piristys omaan talvi-iltaan. Eilen uskaltauduin tälle vuodelle hankkimaan myös joulutähden. Kissat kuulema osaavat luonnostaan varoa myrkyllisiä kasveja? Meidän kisu ei! Sen kun käännät selkäsi niin jo on kukissa kauniit pienet hampin jäljet, vaikka muuten kovin kiltti heppu onkin <3 Siksi sijoitin joulutähden tv-tason päälle, varmuuden vuoksi ettei seuraava osoitteemme ole eläinlääkäri. Asun pienellä paikkakunnalla tai jonkin näkövinkkelistä keskisuurella ja koetan käyttää paikkakunnan liike-elämän palveluja. Täällä on viimeisten vuosien aikana lopettanut aivan liian moni yrittäjä toimintansa.  Yrittäjät tarvitsisivat enemmän paikkakuntalaisten ja paikkakunnan johdon tukea.




Kiedon kaulahuivini tiukemmin kaulaani lämmittämään...Loppupäivän oleilen kodin lämmössä, teen makoisaa juuri pakkaspäivään sopivaa tomaatti-peltileipää ja  vuohenjuustokeittoa. Ajattelin katsoa aina ihanan Notting Hill-leffan. Se on yksi mun suosikeistani, saa aina hyvälle mielelle.




Rennon reipasta torstaita kaikille :)

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Tähdet, tähdet
 
Pikkupakkanen toi mukanaan taivaalle tähdet. Pakkanen natisee nurkissa, romanttista. Hiljainen onni. Kissan kehräys, ruusujen tuoksu ja kodin lämpö ♥ Pujahdan pehmeimpään villatakkiini. Nautiskelen pari palaa tummaasuklaata. Otan glögilasin kätöseen ja kynttilöin. Siinäpä se. Tämän illan teemana onkin: vaaleaa glögiä, pipareita ja viikunahilloa. Ja eikun viltin alle lukemaan! Aika voisi melkein pysähtyä tähän hetkeen ♥
 
 
PS. Kannattaa käydä kurkkailemassa Stockan nettisivuja, 
siellä kun on kaikki kodintekstiilit -20 % kanta-asiakkaille. www.stockmann.com
Tilasin Lexingtonin vaalean tyynyn olkkarin sohvalle.Mun mielipide, kun on se, ettei tyynyjä voi olla koskaan liikaa! ;D
Suuria tunteita ja kauniin ruma maailma

Keskiviikko. Heräilin aamun sinisessä hämärässä. Aamun valo oli kaunis ja hellä. Hämärä ja varsin hiljainen. Aamuinen hengitys oli syvä ja pitkä. Olipa pari kynttilääkin luomassa tunnelmaa lukiessani Hesaria. Mutta nyt aurinko on noussut hieman kikattelemaan taivaalle, kaunis näky vaikka tietääkin miinus lukemien nousua näin talviaikaan. Mutta minä olen melkein tekemättömyyden tunnelmissa. Kipu on painanut minut sairaslomalle. Kai sitä jossakin on määrätty, että nyt on hetki hengähtää, pysäytti arjen tahdin ja pakotti vain olemaan tämän loppuviikon yli.Tyhjyys täyttyy ja näin on hyvä. Levon aika. Yhä vielä. Kulunut vuosi on ollut nimittäin elämäni raskain.

Tänään siis viettelen mieheni ollessa pitkän päivän töissä yksinäistä kotipäivää kisun kanssa varsin hoikkenevissa merkeissä. Ruokahalu on kadonnut, koska hermokipu olkavarressa on niin kova. Olo ei ole kovinkaan helmiäinen... Hermopinne on kova, että välillä huone pyörii silmissä. Olen pötkötellyt aamun vilttien alla kisun kanssa katsellen tallennettuja sarjoja.Ja ohjelmassa on vielä päikkärit.  Yleensä olen varsinainen kulinaristi, jolla on aina nälkä, vaikken olekaan mikään pesutynnyri vartalon muodoltani. Onkohan mun vatsassa jonkinlainen musta aukko, joka vaan nielee kaiken sinne menevän ruuan?Hmm...



Musta tuntuu, että olen enimmäkseen rasvaa, sitten on himppusen verran yliliikkuvia niveliä,  lihaksia, ja luita. Joskus kuntosalilla käynnin jälkeen huomaan, ohhoh, että tällainenkin lihas on olemassa. Olen ajatellut, että kuulostan välillä robotilta, jota ei ole vain muistettu rasvata. Mutta jostain kumman syystä rasvaa on kaikkialla muualla paitsi nivelissä, sitä on vatsassa ja reisissä. Kai siitä voi syyttää geeniään? ;D Mulla on niin edesmenneen rakkaan isäni geenit. En ole löytänyt itselleni muita sopivia saappaita kuin Uggin Classic Cardiganit, koska mulla on varsin pulleat pohkeet. Pyöreyshän on aina ollut muotia ainakin Muumilaaksossa, siellä ei ole kauneusihanteita...ilmankos tykkään muumeista niin paljon ;)

 Jos tunnet olevasi rauhassa kaiken kanssa, elät tätä päivää. ~Laotse~

 Höyhenen hento ajatus keskiviikkoosi minulta Sinulle ♥

tiistai 27. marraskuuta 2012

 "Eitehdämi​tään"- loppuviikko


Tämä aamu oli valkeudella kuorrutettu. Vihdoinkin satoi lunta, tosin vain sen verran, että heti päivällä olikin taas harmaata. Kova tuuli ja vesisade ovat saaneet ilman tuntumaan tosi kylmälle täällä susirajalla. Tuttavuutta on pitänyt hieroa jo useampana aamuna villatakinkin kanssa.Onneksi voi mennä töiden jälkeen saunaan ja heti lämpiää kolottavat vanhat luut. Mutta tässä aamussa oli lupaus valkeasta joulusta ja ihanista aamun rapeista kuurankukista, niistä, jotka puraisevat nurmen nukkaa ja rapsahtelevat askeleen alla. Ne nostattavat poskille pakkasen punan ja saavat teen kupissa maistumaan keveämmältä. Pimenevän tähtitaivaan alla viipyilevät illat saavat ylleni hyvän olon.

Se päivän huono juttu, jouduin jäämään tänään sairaslomalle olkavarren kiertäjäkalvon tulehduksen takia. Että osaakin olla kivulias tulehdus %&#"¤%%!! Loppuviikko kipuilua kotosalla, ei tule olemaan helppoa. Kisu-kis-kis tykkää kuitenkin siitä, että mami on kotosalla :)

Eilen laittaessani juustoa kuvun alle mietin, että elämäkin on kuin suuri lasikupu, joka kätkee sisälleen valtavan määrän kaikkea kaunista, turvallista ja rakastettavaa.Joskus on aika nostaa kupu hellin tai rajuinkin ottein, elämä on arvoituksellinen, eikä aina omistajansa omissa käsissä. Toisaalta.Kaikki on mahdollista!Elämä on kaunis arvoitus, joka on taistelemisen arvoinen! Valoisassa sydämessä kasvaa siemen uuteen hyvää tekevään taimeen <3
Sohvan halauksesta ja peittojen mutkasta mukavaa iltaa kaikille <3

maanantai 26. marraskuuta 2012

Tämän blogin luominen on aika hankalaa siis tällä tarkoitan teknisiäjuttuja, joten katsotaan jatkanko vai jäikö urani lyhyeksi bloggerissa...aaaarggggh, en voi muuta sanoa! Juttuja riittäisi, mutta tekniikka ei vaan pelitä!


Little things makes us happy!
Tästä päivästä se lähtee, aika kohti pimeintä vuodenaikaa, päälle pamahti kaamos! Kohta on joulukin ja siitä sitten taas pikkuhiljaa menemme kohti kevään valoa :). Nautitaan nyt näistä hämäristä illoista ja pimeistä öistä.

Kynttilöiden sytyttäminenkin heti aamuisin on  pieni, mutta niin suuri juttu ja luo kotiin aina lämpöisen tunnelman. On ihana aloittaa aamu lempeästi. Ah,onpa ihanaa tassutella villasukissa ttyöpäivän jälkeen, keskellä kiireettömyyttä ja kaivautua loppuillaksi sohvan syliin. Askartelen vielä kynttilänvalossa muutaman joulukortin, loput aion tilata Pelastetaan koirat ry:ltä, kunhan heidän uutukaiset joulukorttinsa tulevat myyntiin. Tänä jouluna ostan joululahjat kahdelle rakkaalle kummilapselleni, mutta muille varaamani lahjarahat olen lahjoittanut eläinsuojeluyhdistyksille.  Tarvitsevathan kodittomat kissat ja koiratkin joulunsa. http://www.pelastetaankoirat.com/kauppa/oheistuotteet/

Voi tätä talventulon jännitystä, yö voi kutoa pysyvän lumipeitteen koska tahansa.  Illan suunnitelmissa sytytellä paljon kynttilöitä, herkutella pipareilla, viikunahillolla ja sinihomejuustolla sekä rentoutua telkkarin hömppäsarjoja katsoen boxilta - aika kiva ilta, näin niinku maanantaiksi ;)

"Sallin itseni tuntea jokaisen tunteen, mitä ikinä se onkaan
ja seuraan sitä sisäisestä tilastani,
jossa on rakkaus ja hiljaisuus"
 



                                                        Koti ilman kissaa on vain talo.
Rentoa loppuiltaa ♥

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Vihdoinkin!

Tervetuloa kaikki ihanaiset lukijat. Olen pitkään miettinyt blogin aloittamista ja saanut kannustusta sellaisen perustamiseen, ja vihdoinkin sain aloitettua bloggailun. Miss Bubble´s lifestyle tulee olemaan monipuolinen hyväntuulen lifestyleblogi, ja toivon mukaan postauksista syntyy hyväntuulista keskustelua. Kirjoittelen sisustus-, muoti-, matkustamis-, ruoka- ja kisujuttuja jne. Eli kirjoittelen monenlaista maan ja taivaan väliltä. En ota sen suurempia paineita bloggailusta vaan päivittelen tänne asioita kun siltä tuntuu. Rakastan kirjoittamista ja valokuvaamista, joten saattaa olla, että rakkauteni kasvaa entisestään ja tästä tulee elämäntapa...

Halauksin,
Miss Bubble ;)

“Women need food, water, and compliments.
That’s right.
And an occasional pair of shoes.”