maanantai 10. joulukuuta 2012

10.luukku

 
Ihan näin maanantain piristyksesi laitan kuvan viime viikolta. Keittiöstä kuului rapinaa ja kappas...Meillä on yksi innokas joulukalenterin luukkujen avaaja :D Ihan omin voimin avautuu oman kisukalenterin luukut ja herkut menevät parempiin suihin!
 
 


Hieman leivontatriviaa vuodelta 1951. Löysin kirjakätköistä vuodelta 1951 olevan Joka naisen niksikirjan.  On muuten lukemisen arvoinen opus ;D


Siellä kerrotaan seuraavalla tavalla leipomisesta. Hyvät vehnäjauhot tuoksuvat raikkaalta ja maistuvat hyvältä. Ne ovat hiukan kellahtavia. Kun niitä hiukan sysäisee, ne kasaantuvat yhteen, mutta hajaantuvat yhtä nopeasti.Hiivan saa säilymään pari kolme viikkoa tuoreena, jos sen levittää kohtalaisen suuren lasitölkin pohjaan, joka pannaan ylösalaisin reunojaan myöten vedellä täytetylle lautaselle. Hiiva ei saa tietenkään koskettaa veteen. Jos haluaa tarkistaa, onko taikina riittävästi noussut, voi pitää sytyttettyä tulitikkua taikinan yläpuolella. Jos liekki sammuu, on taikina noussut, muuten ei.
Leipä säilyy tuoreena pidempään, jos leipälaatikkoon pannaan raaka halkaistu peruna. Se estää myös homehtumista. Vohveleista tulee kuohkeampia, jos taikinaan sekoittaa hiukan lunta. Mitäs näistä sanotte? Lunta ainakin nyt riittää... ;) Kyllä vanhakansa tietää tai sitten ei ?! Jaksan epäillä :D
 
 
            Mutta kymppi luukusta paljastuu Lumiukko- sopan ohje, joka on kiva lahja niin  
                                                 koulukamuille, pikkujouluun tai opellekin :)
 
Tarvitset piparminttutankoja, kaakao annospusseja, vaahtokarkkeja ja irtokarkkihyllyn toffeepalloista voit tehdä  "Pakastekuivattuja lumipalloja"-pussin. Sitten yhdistin kaikki ainekset sopivan kokoiseen minigrip-pussiin.  Lopuksi leikkasin vaaleansinisestä kartongista "etiketin" soppa-pussille, koristelin sen ja niittasin pussiin kiinni. Helppo ja edullinen lahja, joka tulee käytettyä varmasti!
 
Mukavaa maanantaita kaikille ja tsemppiä alkavaan viikkoon :)
 
PS. Mikä saa teidät jaksamaan pimeän kauden yli?Pimeästä jaksaa kummasti, kun pistää pieniä tavoitteita itselleen. Aika kuluu huomaamatta ja pian ollaankin kevään puolella. :) Lisäksi suklaa, glögi ja lämmin kainalo auttavat kummasti jaksamaan. :)
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥