torstai 17. tammikuuta 2013

Kisudieetti :)

kuva lainattu täältä.
 
Hytinää ja unenkarheutta. Aamutouhujen hyörinät. Lähdöt, halit, heit.Taas on uusi päivä. Iltapäivällä menemme ystäväni kanssa lounaalle ja sisustusostoksille ja saattaa sieltä jotain muutakin lähteä mukaan... Aamulla tuuli tanssi villiä salsaa, pyöritti lunta ja oli viedä mukanaan. Olihan se kiva lennellä Maija Poppasen- tyyliin taivaalla sateenvarjokulkupelinä. Nautin valkeista puista ja illalla pihojen valoloistosta. Viima viestii kylmästä säästä, -25 astetta. Talvi syvenee. Uskon tämän päivän kantavan hellästi huomiseen. Olen säilönyt syksyllä kesää, sydämeen ja pakkaseen. Huomaan palaavani usein viime syksyyn ja  pohtivani perimmäisiä kysymyksiä. Odotan jo illan hellää hämärää. Meillä kuluu talveen ja talven aikaan aivan huimamäärä kynttilöitä! Sytyttäessäni muistokynttilää parvekkeen lyhtyyn kiertyy kaipuu kyyneliksi. Mutta iloisempiin asioihin...

Tässä hieman asioita, joista tykkään talvessa... 
Millaisista asioista Te tykkäätte talvessa?
 kuva lainattu täältä.
 Hurahdan joskus muotilajeihin ja olenkin kokeillut joogaa ja pilatesta. Opetin kolme vuotta ammattikoulussa liikuntaa, terveystietoa, kulttuurintuntemusta ja paria muuta ainetta. Jooga ja pilates molemmat kehittävät niin fyysistä kuin psyykkistäkin puolta. Tykkäsin opettaa ammatti-ja ammattikorkeassa liikuntaa, siellä pidin usein pilatestunteja. Eräs oppilaani muistaa kuulema vieläkin tunnin, jossa ohjasin aerobickiä :D Voi nolo! Opettajantyössä kertyy paljon muistoja ja jos näet joskus vuosien päästä jonkun entisen oppilaan, niin siinä tulvahtaa tulla mieleen muistoja :D Tänään menemme halliin luistelemaan, mutta koska pakkasta on järkyttävän paljon emme voi luistella koko kaksoistuntia, joten hätä keinot keksii ja toisen tunnin uhraamme kuvikselle, jossa teemme käsinukkeja huopakankaasta äidinkielen teatteriesityksiä varten. Mutta siihen päivän asiaan...
  Kaksi Vuittonin Evaa ja näiden käyttöä lisää erikseen hankittu olkahihna.

 Joogaohjaaja Fatima Witick onkin lausunut viisaita sanoja, 
 "Kissan kehräys on pilates/joogahengitystä puhtaimmillaan. Kun kissa kehrää, sen vatsa ei liiku ja ääni tulee kurkunpään kautta. Teidän pitää hengittää samalla tavalla. Sitäpaitsi kissa myös joogaa. Se venyttelee luonnollisesti vaistollaan, mutta meidän ihmisten pitää opetella se. Katsokaa kissoja, niin opitte kehonhallintaa!"

Kissa on todella varsinainen joogaguru. Joskus on vitsailtu, että muinaiset joogit saivat idean koko touhuun juuri kissoja tarkkailemalla.Tässäpä Teille hieman vinkkejä leppoisaan elämään ja diettaamiseen :)

Kissamainen dieetti
 kuva lainattu täältä.
 

1. Lepo. Riittävä määrä sekä henkisen että fyysisen hyvinvoinnin edellyttäjänä. Myös päiväunet.

2. Venyttely. Päivittäinen annos takaa notkean kropan ja liikkeen sulavuuden, tasapainon ja kurvit kohdallaan. Kts. yllä olevista linkeistä liikkeitä. 



3. Liikkuminen. Nopeina pyrähdyksinä, jotka ovat hauskoja  - sopivassa määrin sekä takaa-ajoa (siis aerobista, ja enemmän intervalleina) että hyppyjä ja kiinniottoleikkejä (lihaskunto). Ja silloin kun ei huvita niin ei tosiaan huvita. Katso kohta lepo.

4. Ruoka. Paljon proteiineja, vähän hiilihydraatteja. Pieniä annoksia mutta usein. Ja vain sitä, mikä maistuu hyvälle! Tonnikala nam, raejuusto nam. Kermakin olisi nam, mutta sitä vain juhlapäivinä. Lisäksi vihreää, joka auttaa ruuansulatusta. Rasva saa turkin kiiltämään. Sokeri ei kuulu kissojen ruokavalioon. 





5. Valo. Mikään ei tee kropalle ja mielelle enemmän hyvää kuin auringonläikästä nauttiminen.

6. Pysähtyminen. On ihan normaalia pysähtyä kesken kaiken tuijottamaan tyhjyyteen. Jotkut sitä meditoinniksikin kutsuvat.

7. Haaveilu. Erityisesti sohvalla ja ikkunalaudalla.

8. Puhtaus. Päivittäinen peseytyminen.

9. Syli. Aivan ehdottoman tärkeää on saada päivittäinen masunrapsutus.


10. Tärkeää on myös joskus pysähtyä haistelemaan kukkia ja pitää ryhti suorana.
Aika toimiva dieetti vai mitä ? ;)

  
Koska kisumme tykkää katkarapusista, on päivän vinkkivitonenkin sen suuntainen,
 
Jos et välitä etanoista ruokana niin voit silti omistaa etanapannun. Itse tykkään tehdä etanapannulla sinihomejuusto-pesto-katkarapuja. Oletteko muuten syöneet etanoita?

100 g voita
12 katkarapua
2 ruokalusikallista pestoa
puoli punttia persiljaa, hienoksi hakattuna
70 g sinihomejuustoa
n. 3 kynttä valkosipulia, hienoksi silputtuna
ripaus suolaa myllystä

Pudottele katkarapuset etanapannun koloihin, sekoita voi-juustoseos ja lisää pannun koloihin. Kuumenna uunissa 250 asteessa, kunnes juusto saa väriä. Nautitaan rapsakan vaalean leivän kanssa ja dippaillaan herkullinen kastike kera vaaleanleivän.

 
  
Kisumme kiittää kaikista ihailevista kommenteista, joita hän on saanut Teiltä
ihanilta lukijoiltani ;)
 Tartu kiinni jokaiseen päivään, hyppää kyytiin äläkä päästä hetkiä menemään.... Koska jokainen minuutti on arvokas kuin hiottu timantti, onhan tämä sentään välillä ihana elämä :)

     kuva lainattu täältä.          


Kissamaisen kivaa torstaita! 
PS.Illalla nähdään ;)

SHARE:

5 kommenttia

  1. Voi, tänä aamuna voisin hyvin ottaa mallia meidän Viirulta ja vain kääntää kylkeä, vilkaista laiskasti vain silmiä hieman raottaen ja jatkaa uniani, kehräten. Mutta ei auta, venytellen piti nousta ylös;) - Kiitos aamun aloituksesta - kiitos myös kisulle;)

    VastaaPoista
  2. Ja kunpa kaikki eteen tulevat vaikeudet vois selvittää kehräämällä :D Olisi kyllä uni maittanut, mutta onneksi kohta on viikonloppu ja sitten taas kerran nukutaan maraton yöunia :D Kiitos ihanasta kommentistasi. Piristit heti aamusta päivääni :)

    VastaaPoista
  3. Nyt olen nauttinyt piiiitkistä yöunista, eli olisi venytysten ja kehräilyn vuoro (kehräämisessä pitää vielä saada vähän harjotusta). Aamu pesu ja ulkoilu... kyllä tästä hyvä päivä tulee :D
    Niin ne etanat... olen kerran etanoita ravintolassa ottanut (pelottava hetki)... yllättävän hyviä, eli toistekin uskallan tilata!

    Ihanaa torstaipäivää!!!

    VastaaPoista
  4. Itsekin odotan viikonlopussa pitkiä yöunia, oon ihan supernukkumaan 12 tunnin yöunia :D Itse en oo vielä etanoita maistellut mutta kuulema ovat hyviä. Mielelläni maistelisin, jos joku tilais mun kaa puolikkaan annoksen. Ihanaa päivää Sinullekin ja kaunis kiitos kommentista :)

    VastaaPoista
  5. Ihana kisudieetti :) Kynttilöitä kuluu tähän vuoden aikaan. Mukavaa että on jo torstai, ja viikonloppu häämöttää. Mukavaa torstain jatkoa!

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig