keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Onnellisuutta ja unelmia :)

 
                                                        kuva lainattu täältä.
 
Hykerryttävän hauskaa huomenta kaikille, vaikka onkin eka työpäivä joululoman jälkeen !   Vaikka eilen(kään) ei kyllä naurattanut yhtään, asioilla on kai tapana selvitä...toivoa sopii. Onneksi mieheni rohkaisi minua  ja jälleen kerran otti minut kainaloonsa :) Toivon tälle vuodelle rohkeutta, voimaa ja sinnikkyyttä. Mennä eteenpäin välittämättä esteistä ja nähdä yli pimeän. Löytää ne valoisat tiet kulkea. Ja olla levollinen matkan varrella. Näitä asioita tarvitsen alkavaan vuoteen!
Tommy Tabermannin ajatuksin:

"Tulla lujaksi,
pysyä pehmeänä.
Siinä on haavetta
kylliksi yhdelle elämälle."







 
Onnellisuus on monien pienten asioiden yhteinen summa.
Olen huomannut, että ihmiselämään kuuluu vahvoja tunteita; iloa, haikeutta, surua, kaihoa ja elämisen riemua. Olen huomannut, että unelmien toteuttamiseen kuuluu vahvasti myös nämä yllämainitut tunteet ja joskus unelmien totetuttaminen vaatii myös rohkeutta, mutta kokemuksesta voin sanoa, että se antaa enemmän kuin ottaa. Unelmat eivät ole ilmaisia ja niitä olisikin helpompi toteuttaa jos olisi hieman ns.löysää rahaa. (onnetar, voisit tulla meidänkin osoitteeseen vierailulle, jooko? :) )

 Maailmassa on niin paljon onnettomia pessimistejä, jotka ovat luopuneet unelmistaan ja sanovat sinulle: "Tuhlaat vain aikaasi.  - ei tuosta tule ikinä mitään." On siis tärkeää ymmärtää, että oman tien kulkeminen on uskomattoman palkitsevaa, mutta helppoa se ei ole. Toisinaan menee paremmin kuin muilla, joskus taas elämä on yhtä kaaosta. Unelmat eivät toteudu hetkessä, matkanteko on osa päämäärää. Olen kovatyttö haaveilemaan mutta teen myös haaveideni toteutumisen eteen töitä. Ja toivon mukaan haaveet toteutuvat pikku hiljaa :) Koska nyky-yhteiskunta on nopeasti eteenpäin menevä ja laittaa ihmisiä muottiin niin toivon ainakin, että pysyisin omana aitona itsenäni enkä olisi erilainen vain sen takia kun pitäisi olla tai kuten muut ovat. Kammoksun ajatusta, että minun täytyisi vetää roolia, hyh!
 

 
                                                

On ihanaa huomata, kuinka ystäväni toteuttavat unelmiaan, toiselle se on ulkomailla opiskelua, toiselle Vuittonin laukun hankkiminen tai perheen perustaminen. Olisi se vaan hienoa, jos joku päivä voisi työskennellä ulkomailla vaikka muutaman kuukauden :) Minun yksi suuri ammatillinen unelmani toteutui, kun valmistuin vielä opettajaksi ja olen tehnyt sosiaali-ja opetusalan töitä laidasta laitaan. Mutta vielä minulla riittää unelmia vaikka kuinka paljon :)




 
 

 Jotkut ihmiset saattavat katsoa sinua oudoksuen, kun kerrot heille suunnitelmistasi, ja sinä alat kuunnella liikaa arvostelijoitasi ja epäillä kykyjäsi. "Olisko sittenkin pitänyt jäädä nakkikioskin myyjäksi, eikä pyrkiä sinne kouluun joka oli unelmani?" Jotkut kulkevat koko elämänsä laput silmillään, ja vertaavat koko ajan itseään toisiin ihmisiin, toiset elävät elämäänsä ja toteuttavat unelmiaan, niitä pieninpiäkin :) Elämä on tässä hetkessä ja nuoria olemme vain kerran, joten elämää täytyy elää nyt eikä vuosien päästä. Ihmettelin suuresti ihmisiä, jotka pelkäävät elää, aina on jarru päällä elämässä ja yleinen asenne elämään on hyvin passiivinen. Miksi ei voi elää sataprosenttisesti koska me kaikki kuolemme aikanaan? Elämässä täytyy kokeilla kaikkea uutta, paitsi huumeita ja kansantanssia! Hetkessä eläminen tuo elämään uusia sfäärejä, turha jarru päällä eläminen ei ole toisilta vaan juuri tältä oman-elämänsä-jarruttajalta pois!
 
 


Mutta jos toteutat unelmaasi, väsytät itsesi tekemällä sitä, mitä eniten rakastat. Kun elät täydesti pienintä yksityiskohtaa myöten, loppujen lopuksi juhlat ovat sinun! Tekemällä kovasti töitä ansaitaksesi haaveilemasi opiskelupaikan tai kesätyöpaikan, niin olet varmasti onnellinen, ja onnesi ansaninnut. Unelmien saavuttaminen vaatii usein kovaa työtä ja tie voi olla hyvinkin kivinen! Käymällä koulua ahkerasti,voit tulevaisuudessa toteuttaa suurempia unelmiasi.

Vanhempani ohjasivat minua oikeaan suuntaan elämässäni, mutta eivät koskaan pakottaen. Kilpauinti taustastani on ollut se hyöty, että minulla on muillakin elämänosa-alueilla kilpailuvietti ja se on auttanut opiskellessa ja työssä. En ole luovuttaja- tyyppiä, ainakaan kovin helposti.
Niin, ja se Veikkaus voitto voisi tulla tähän osoitteeseen, kiitos!!! Tässäpä oli sellaisia tuhteja ajatuksia,  joista riittää pureksittavaksi päiväksi pariksi.

 

Kotona ulko-ovessamme on muuten lappunen, joka muistuttaa minua, "Muista avaimet, unelmasi ...ja hymy". Näillä asioilla pääsee jo pitkälle ;) Unelmoin koirani kuoltua uudesta eläinystävästä ja reilu vuosi sitten meille muutti pieni kissanpoika, joka on oikea elämämme valo! Kisun pelkkä näkeminen saa onnelliseksi. Karvakamun elämänasenne on niin lungin ihailtava asia.
 
 
"Huolimatta kaikista vääryyksistä, kaikista kohtaamistamme epäoikeudenmukaisuuksista, huolimatta siitä että tunnemme itsemme voimattomiksi muuttamaan sitä mikä ihmisissä ja maailmassa on vialla, rakkaus on kuitenkin vahvempi; se auttaa meitä kasvamaan.Vasta sitten kykenemme ymmärtämään tähtiä, enkeleitä ja ihmeitä." Ote Paulo Coelhon kirjasta Valkyriat.

Meidän kisu tykkää makoilla saunanlauteilla ja onhan hänellä siellä oma pieni tyynykin :) Aitoa rakkautta!
                                           
                         Hyviä kohtaamisia loppuviikkoosi juuri Sinulle :)
SHARE:

2 kommenttia

  1. Hei SatuMaria, Olipa rohkaisevaa lukea postauksesi ~ juuri se että uskallamme unelmoida ja uskoa unelmiimme, olla tukemassa toinen toistamme sekä nauttia juuri tästä käsilläolevasta hetkestä ~ kiitos!

    VastaaPoista
  2. Kyllä, ihanaa kun on sielunkumppani :) Elämä on niin lyhyt taival, että siitä täytyy ottaa unelmat ja ilot irti, toki järjenrajoissa. Elämällä on niin paljon annettavaa kun uskaltaa olla oma itsensä ja unelmoida.

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig