lauantai 30. maaliskuuta 2013

Lankalauantain herkkuterveiset!




Innostuin tekemään kinkkuvoileipäkakun. Makuun en ole täysin tyytyväinen vaikka hyvää onkin :) Paras tekemäni voileipäkakku kautta aikojen on ehdottomasti kasvisvoileipäkakku! Nyt kaikkein parasta on se, kun ulkona paistaa aurinko, voi ulkoilla monta kertaa päivässä ja samalla tuulettuu ajatuksetkin. Tuttavani syntymäpäivät olisi huomenna ruotsinlaivalla mutta koska olen sairaslomalla niin skippaan juhlat välistä. En uskalla ottaa sitä riskiä, että saan jtn niskaani siellä ihmisvilinässä tai kaadun. Sitten kun olen terve niin sitten kerkeää matkustella. Olen myös kyllästynyt tähän sairastamiseen siihen malliin, että pääsiäisen jälkeen alkaa lenkkeily kaksi kertaa päivässä, aamuin ja illoin. Tämä lyyli on nimittäin kesällä 8-10 kiloa laihempi veriso kuin nyt! Se ei ole mistään muusta kiinni kuin omien herkkutottumustensa vähentämisestä. Herkuista en kuitenkaan aio luopua kokonaan, mutta se on se määrä. Jos itseltään kieltää kaiken hyvälle maistuvan alkaa tehdä kahta kauheammin mieli herkutuksia. Mites teidän lankalauantainne on edennyt?


Kinkkuvoileipäkakku

noin 1 pkt Ruispaahtoleipää

Täyte1.
250 g kinkkusiivuja
200 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g yrttituorejuustoa
150 g creme fraichea
2 maustekurkku
ruohosipulia
mustapippuria
1 punainen paprika

Kostutus:
n. 3-4 dl kasvis-/lihalientä tai maitoa

Kuorrutus:
n. 2 dl vispikermaa
n. 150 g ranskankermaa
n.100g kylmäsavuporo tuorejuustoa.
valkopippuria, suolaa,
esimerkiksi rucolaa, kinkkusiivuja, tomaattia, viinirypäleitä


Piece of cake!


Loppuun hieman kuvaa päivänasusta. Rakastan Marimekon vaatteita ja uutukainen pallopaita onkin lempparipaitani. (sori punainen kaula, joka johtuu leikkausarvesta)Siinä on taskut ja se on tavan pallopaitaa pidempi malli. Aion hankkia myös tällaisen ihanuuden punakuosisena, jossa pallot ovat myös valkeat. Mutta nyt harrastamaan nettisuffailu, olemme menossa kesäkuussa ystävieni kanssa Tallinnan laivalle, joten suunnittelu on aloitettava hyvissä ajoin ;) Iltasella jalkahoitoa saunan lämmössä ja leffaa sekä kisun silittelyä eli ei mitään ennaltasuunniteltua ohjelmaa, ihanaa!


Makoisaa lankalauantain iltaa teille ihanaisille :)

 



SHARE:

5 kommenttia

  1. Namm, voileipäkakut ovat niin hyviä. Ja myös harvinaista herkkua, sillä sitä on lähinnä vain juhlissa tarjolla.

    Se on totta, että pudottaakseen painoa ei tarvitse kieltää itseltään kaikkia herkkuja, eikä kannatakaan, niinkuin itse sanoit. Itselläni on vajaassa vuodessa tippunut painoa hitaasti, mutta varmasti, ihan sillä, että olen hillinnyt herkuttelujani. Ja kun siihen tyyliin tottuu, niin ei tee enää herkkuja samalla tavalla mielikään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhut asiaa :) Mulla on leikkausarvesta johtuen punainen kaula mutta haittaaks se ?

      Poista
  2. Sähän meinaat hurjan muutoksen kesäksi tehdä... mutta ei totta vie saa herkkuja unohtaa, kunhan muistaa kohtuuden :))

    Tätä päivää on vietetty kasvitieteellisessäpuutarhassa ja kyllä olikin ihanaa haistella kesän tuoksuja ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se nyt ole homma eikä mikään, koska kun jätän herkut pois, siis saan herkutella inhimillisesti. Niin kyllä painoa lähtee ja kun kuntoudun tästä kaularangan leikkauksesta niin voi kokoa ajan vaan paremmin treenailla. Kahdeksan kiloa lähtee, ainakin :) Sullahan on ollut kiva päivä, kesä <3

      Poista
  3. Oi kuinka herkullinen voileipäkakku!! Kiva pallopaita!

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig