sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Sunnuntain terveiset!

Terveiset täältä ravintoketjun huipulta ;D Innostuin eilen leipomaan ja teinkin valkosuklaalime muffinsseja, appelsiini- ja sitruuna tuorejuusto kuorrutteella sekä tekaisin tyrniä ja tyrskyjä blogista löytämäni ihanan Sarpun ohjeella Mustikkaisen mascarpone sorbettipirtelön. Lisäsin siihen vielä pohjalle keksinmurusia ja päälle nonparellejä. Erittäin makoisa ja helppo tekoinen, suosittelen! Jos haluaa hieman terästetyn version niin loraus prosenttipitoista juomaa.




  • 1 dl sokeria
  • 1 dl vettä
  • 3-4 dl mustikoita
  • 1 rkl situunanmehua
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1 rasia mascarponea

Keitetään sokeri ja vesi niin, että sokeri sulaa, jäähdytetään. Lisätään mustikat sekä mausteet ja sekoitetaan hyvin tehosekottimessa. Laitetaan pakkaseen ja kun seos on sopivasti jäähtynyttä, ei siis täysin jäässä, lisätään paketti mascarponea, sekoitetaan mahdollisimman vähän ja nautiskellaan. 


Parasta viikoissa ovat viikonloppujen aamut, paitsi nyt jokainen aamu on samanlainen kun olen saikulla. Mutta olen koettanut silti erottaa viikonloput arkipäivistä tekemällä jotain extrahyvää ruokaa. Yleensä sunnuntaisin olen kerinnyt ennen puolta päivää leipoa croissantit, laittaa pyykit pyörimään, käydä hiihtämässä, kahvitellut ystävättären kanssa ja lukenut päivän lehdet. Entä illalla sitten? Älkää edes kysykö. Viimeistään klo 23.00  tajunnantasoni alkaa laskea,niin etten saa enää mitään järkevää aikaan. Saunomme, syömme hyvin ja lueskelen kirjoja. Silloin on hyvää aikaa vain olla ja nukahtaa telkun ääreen. Josta mieheni noukkii minut sänkyyn. Yhden-kahdentoista aikoja olen sitten lopulta saanut iltapesut tehtyä ja samalla sekunnilla, kun kaadun sänkyyn aivosähkökäyräni vetää suoraa viivaa. On ihanaa, kun ei tarvitse bilettää joka viikonloppu tai edes joka kuukausikaan.Oon varmaan jo niin keski-ikäinen. Osaan antaa arvoa olemiselle ja kodille.Sairaslomalla ollessa kodin arvostus on kohonnut, koti on turvasatama, pikkuinen pesä, jonne voi mennä turvaan ja olla vaan. Jos haluan pysytellä omissa oloissani, olen kotona. Tämä on minun-aluetta, rakkaat asiat ovat yhdessä pesäkolossa.



Olen törmännyt kuluvalla viikolla ihmiseen jonka elämäntehtävänä on vähätellä muiden ongelmia ja valittaa päivästä toiseen asiasta kuin asiasta. Häntä täytyisi kehua ja kannustaa vaikka itse latelee asiattomuuksia. Jos satut valittamaan selkäkipua, just se vähättelijä tuttusi viis veisaa sanomisesi vedoten reumaan. Jotkut, joilla olisi syytä valittaa, eivät valita ikinä mistään. Me ollaan kaikki erilaisia. Toisen asioiden jatkuva vähättely kuitenkin osoittaa jonkinlaista tahdittomuutta ja moukkamaisuutta, jolla painetaan villaisella toisen ihmisen sanomiset. Elämä koettelee jossain vaiheessa meitä jokaista. Ei ole olemassa lasikupua, joka suojaisi elämän raadollisuudelta. Aina joku muu tietää olevinaan paremmin kuin itse. Ei se niin mene. Kuunnelkaa itseänne ja unohtakaa pikkusieluiset vähättelijät, jotka luulevat tietävänsä paremmin. Eivät he tiedä. Jokainen kokee asiat elämässä niin eritavoin. Ei pilata kaunista kevätpäivää pinnallisten ihmisten turhilla valituksilla.
                                Mites teidän viikonloppunne on mennyt? 
 Suloista sunnuntaita murut :)


SHARE:

7 kommenttia

  1. Koti ja se rauha, sekä turva... ♥
    Eilen juhlittiin ystävän syntymäpäivää ja tänään oli ihanaa herätä, kun olin autolla liikenteessä. Kyl se varmaan on sit tämä i-ha-na keski-ikä, mutta eipä tarvitse kärsiä pahasta olosta aamuisin :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotia ei voita mikään paitsi loma BoraBoralla :D

      Poista
  2. Vieläkin ihailen tuota keltaista orkideaa, voi kun saisi sellaisen pääsiäiseksi, pitää vihjasta Ukolle. Valittaminen on niin lamauttavaa ja kaikki näyttää ikävältä ja mustalta. Ihailen ihmisiä, joilla on vaikeaa ja silti jaksavat olla positiivisia ainakin pääasiassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselleni tulee aina valitavaista ihmisistä sellainen pakokauhu-tunne, että älä vaan tuu metriä lähemmäksi :D Orkidea on kyllä piristyskukkanen!

      Poista
  3. Ihania herkkuja olet tehnyt! Kivat tapae erottaa viikonloppu arjesta ... tehdä hieman ekstra-hyvää ruokaa :)Mukavata sunnuntaita toivotellen,
    Nina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon jotenkin niin säännöllisen- elämän- ihminen tai tapojeni orja, että pakko rytmittää arkea kuin ennenkin vaikka ois saikulla. Ihanaa sunnuntaita sinullekin :)

      Poista
  4. Näyttääpä hyvältä! Varsinkin sairaslomalla pitää itseään piristää. Hyviä lepäily- ja toipumishetkiä sekä ihanaa sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig