maanantai 1. huhtikuuta 2013

Crème Brûlée and perfect day!





Edellinen postaukseni ei ollut aprillipilaa, aion oikeasti voida paremmin, syömällä ja liikkumalla. Mutta olettekos joutuneet aprillauksen kohteeksi? :D Olen yleensä aina aprillanut oppilaitani, koska aprillipäivä on ollut yleensä koulu/työpäivä. Tämä minun elämäni on ollut viime ajat sellaista, että jokainen ottaa muuten todesta kaikki juttuni, ettei mikään tunnu aprilliltä. Hieman liiankin tapahtumarikasta. Tämä lisääntyvä valo ja pidentyneet valoisat illat ovat tervetulleta. Nukuin melkein 12 tuntia, tein brunssin ja ajattelin jo aamusta, että aion hieman urheillakin ja keräillä samalla lisää niitä auringon hyväilyjä kasvoilleni. (Mulle tuli lapsena  herkästi pisamia, se oli varma keväänmerkki.) Ja mikä parasta ulkoilu on ilmaista ajanvietettä, hilpaisin 45 minuutin aurinkolenkin :) Sen jälkeen uutukainen kirja kätöseen ja hyvä asento sohvannurkassa. Kävin myös Boozt:in sivuilla, siellä oli ihania vaatteita, etenkin Desigualilla. Mutta jääköön vielä hankkimatta ihanuudet, koska mulla on niin paljon jo vaatehuoneessa vaatteita.



Ajattelin jakaa teille herkullisen jälkkärin ohjeen, klassinen Crème Brûlée.
Olen ostanut valmiitakin bruleita, mutta eivät ne itsetehdylle pärjää. Niistä olen säästänyt nämä kivat lasipurnukat, joihin voi tehdä omannäköisensä vanukkaat :)


Resepti:
Seoksesta tulee ainakin 4 annosta- riippuen tietenkin vuoan koosta.
2 dl kuohukermaa
2 dl maitoa
0,5 dl sokeria
4 keltuaista
vaniljatanko
tilkka espressoa tai kermaistakahvia
muutama ruokalusikallinen ruokokidesokeria
Mustaherukkahilloa


Laita kerma, maito ja vanilijatanko kattilaan. Keitä niin kauan kunnes seos meinaa kiehua. Sekoita toisessa kulhossa sokeri ja keltuaiset. Ennen kuin lisäät kermaseoksen munaseoksen kanssa, niin kaada kermaseos muutaman kerran pienen siivilän läpi. Itse käytin teelle tarkoitettua siivilää, jotteivat edes pienimmätkään kokkareet eksyisi valmiiseen seokseen. Kun seos on siivilöity, kaada se ohuena nauhana munaseoksen sekaan. Sekoita seosta koko ajan, mutta niin ettei seokseen muodostuisi vaahtoa.


Kaada sekoite n.10 cm:n levyisiin crème brûlé-vuokiin.  Asettele vuoat uunipellille ja lisää pellille vettä niin paljon, että vesi tulee vuokien puoliväliin. Crème brûléita paistetaan vesihauteessa uunin keskiosassa 150 asteessa, niin kauan kunnes seos on hyytynyt. Noin kahdestakymmenestä minuutista  puoleen tuntiin. Uunissaoloaika riippui tosi paljon uunista ja varsinkin vuoan koosta, joten uunissa kylpevää vanukasta kannattaa tarkkailla;)

Kun vanukas on hyytynyt, niin sitä tulisi jäähdytellä ensiksi huoneenlämmössä ja myöhemmin jääkaapissa. Jäähdyttely voi kestää muutamasta tunnista yön yli. Ripottele vanukkaan päälle ruokokidesokeria kun vanukas on hyytynyt. Polta pinta kovaksi kaasupolttimella tai laittamalla brulee uuniin vähäksi aikaa sokerin kera. Ja vielä jos tämän tarjoaisi mustaherukkahillon kera niin se oli täydellistä.


Minulla oli tänään pikkuapuri auttamassa kukkapaketin avaamisessa, aina niin avulias :)




Tänään satuin aukaisemaan tv:n ja siellähän konsertoi nuoruuteni yksi suosikki bändini, Take That, tuli aika nostalginen olo vaikken koskaan mikään hirmuisen suuri fani ole ollutkaan. Pääsiäinen on  mennyt nukkuessa, lepäillessä, herkutellessa ja hieman siivoillessa. Etenkin mieheni on siivouskärpäsen puraisema, kummallista sanoisin :D Niin ja huomenna vastailen sitten lähettämiinne kysymyksiin, ja saa lähettää lisääkin kysymyksiä minulle, jos sellainen tulee mieleenne :)


Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin, toivotan teille ihanaa maanantai-iltaa! 
Huomiseen,


SHARE:

4 kommenttia

  1. Näyttää ihanalle sinun creme brulee, se on miehen lempparijälkkäri, mutten ole vielä uskaltanut lähteä itse tekemään ... Nyt sinun ohjeella ehkä tohdin kokeilla - kiitos! Ihana lukea että voit jo 45 min. kävellä - happihyppely tekee terää, varsinkin jos voi nauttia auringonsäteiden lämmöstä poskipäillä :) Täällä alkaa opettajien työsulku huomenna ... Opettajien työaika on kiistannaiheena, hallitus ajaa 37 tunnin pituista kouluviikkoa peruskouluun ,,, en ymmärrä kuinka pienet lapset jaksaisivat niin pitkiä päiviä, onneksi opettajat eivät ole suostuneet sopimukseen. Ei se tuntien määrä vaan se laatu- on minun mottiin. Semmoista tänne, mukavata alkavaa viikkoa sinulle,
    Nina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, aika hullu ajatus. Opetustyö on aika rankkaa, koska siihen täytyy vielä lisätä vielä useimmiten kotona tehty oppituntien suunnittelu. Todellakin, laatu korvaa määrän! Kannattaa kokeilla creme bruleen tekemistä, onnistut varmasti! :)

      Poista
  2. Creme brulee on kyllä todella hyvää, yksi parhaista jälkkäreistä.

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig