tiistai 9. huhtikuuta 2013

Ihana tiistai kuvin :)

Sain tänään ihanan vieraan, työkaverini Tiina tuli käymään luonani :) Tiina on kuin aurinko ja hänen seurassaan on aina kiva olla. Olen ollut neljä viikkoa sairaslomalla kaularangan leikkauksen takia ja sairaslomaa on vielä toinen mokama edessä. Tiina toi kisulle herkkuja, oman maatilan kananmunia, itsetehtyä lakkahilloa ja valtavan kauniin kukkakimpun! Sain valtavasti virtaa työkamustani ja hänen vierailustaan. Tiistaipäivä tuntui erikoisen mukavalta. Taidan vielä hilpaista iltalenkille. Kaularanka on alkanut kipuilla enemmän, kipu vie välillä sängynpohjalle ja väsymys yllättää yhtäkkiä. On siis levättävä enemmän.


Muumimukeista teekin maistuu paremmalta ;)

  
Suklaakakkutikkuja:)


Millainen päivä Sinulla on ollut? 

Tiskaaminenhan on sitä että kiepauttaa lautasta purossa, että huitaisee tassunsa ja heittää vihreän lehden menemään, eihän se ole yhtään mitään
- Nuuskamuikkunen -


Minun kotini oli vain kolo, mutta minä viihdyin siellä. Tosin filosofista on yhdentekevää viihtyykö hän vai ei- mutta se oli hyvä kolo joka tapauksessa.
- Filosofi Piisami -






Työkaverini itse keräämiä lakkoja ja itsetehtyä lakkahilloa, suurinta herkkua! Nyt onkin hyvä syy paistaa huomenna lettuja ;)


Eikös olekin somia kananmunia? Ihanan värisiä, työkamuni omasta kanalasta :)


Aurinkoterapiaa ja halauksia tiistai-iltaasi,


SHARE:

20 kommenttia

  1. Sinulla ollut ihana päivä, voi kuinka kauniisti työkaverisi sinua muisti! Tuo on rikkautta, omistaa noin hyviä ystäviä! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, sitä osaa arvostaa kun on joskus vuosia sitten ollut hieman huonostivoivassa työyhteisössä.

      Poista
  2. Ihania kuvia ja olet muutenkin ihana ihminen:)

    VastaaPoista
  3. Njam! Lakkahillo ja letut!!! Ystävät ovat kyllä parhautta maailmassa! Itse kävin tänään ystäväni kanssa kaupungilla kaffella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ystävät ovat elämänsuola <3 Mitäpä elämä olisi ilman ystäviä, ei mitään, aika yksinäistä!

      Poista
  4. Ihana päivä siellä... ja ihana päivä täällä :))

    Et kai ole liikaa lääkkeitä vähentänyt liian nopeasti? Ja täytyy tietty muistaa huilatakin :)

    Mukavaa tiistai päivän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti olen liian nopeasti vähentänyt lääkkeitä, täytyy palata hieman suurempaan annosteluun :/

      Poista
    2. Tuli tosta sun viimeisestä postauksesta vielä mieleen... että: Mullakin "raudotettiin" yks nikaman väli, kun jouduttiin niin paljon sieltä tavaraa poistamaan. Mutta asiaan... jouduin pitämään sellaista isoa niskatukea 2 kk, että sai rauhassa alkaa luutumaan. Eihän sulla ollut lainkaan tukea, ilmeisesti sen verran erilainen tapaus :)
      Toivottavasti olo alkaa paranemaan <3

      Poista
  5. Vau... Ihania kuvia... Nyt olisi mun blogissani sulle jotain ;)

    VastaaPoista
  6. Ihana päivä on siulla ollut! :) Voi että. Tuollaista kyllä minäkin arvostaisin todella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaiset piristykset ovat tervetullutta tavallisen arjen keskelle :)

      Poista
  7. Parantele itseäsi rauhassa. Ihania kuvia ja ihana ystävä sulla.

    VastaaPoista
  8. Oi, kuulostaa aika rajulle tuo kaularangan operointi, muistahan levätä! Ihana päivä kyllä sulla ollut, vaikkas mitä ihanaa on siihen mahtunut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulta leikattiin kaularangasta välilevynpullistuma, kipeä operaatio kun oli jo kerinnyt luutua.

      Poista
  9. Nams - lakkahilloa! Ihana tuliainen. Ikävä kuulla, että kipuja on nyt enemmän. Vieläkö syöt niitä särkylääkkeitä? Ja lepäilehän ihan rauhassa - monesti, kun itse olen ollut sairas, huomaan innostuvani niistä pienistäkin paranemisen merkeistä niin paljon, että unohdan olevani vielä toipilas.
    Aurinkoa viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä meinaa tosiaan aina unohtaa olevansa kipeä niinä hetkinä kun särkyä ei ole mutta täytynee lisätä särkylääkkeidne määrää.

      Poista
  10. Oi mitä herkkuja siellä näkyykään, varsinkin tuo lakkahillo näyttää todella hyvältä. Ihana työkaveri sinulla!

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig