keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Kevyttä asiaa juoksukengistä

Ostin viime viikolla kahdet lenkkarit, kun sain halvalla :D Tai siis teen blogiyhteistyötä urheiluliikkeen kanssa ja maksoin näistä lenkkareista itse noin puolet. Eipähän tarvitse olla ostamassa lenkkikenkiä pariin vuoteen. Merrellin ja Adidaksen kevään uutuudet! Molemmat ovat mielestäni lenkki/juoksukengäksi yllättävän kauniita. Molemmat kengät ovat myös todella kevyitä, siis tavalliseen lenkkariin verrattuna. Kunhan kaularanka kuntoutuu tarpeeksi, niin pääsen juoksu puuhiin. Olen koettanut aikanaan juosta/lenkkeillä halvoilla lenkkareilla, kun en ole raaskinut ostaa kalliimpia mutta hyvät kengät ovat yleensä myös hieman hinnakkaammat mutta luovat kyllä motivaatiota suoritusten aikana ja sen jälkeen. En halua, että jalkani kipeytyy huonojen välineiden takia, koska hyviäkin on saatavilla. Liikkumisen ilon saa todellakin tapettua, jos välineet eivät ole kunnossa. Hyvät välineet ovat satsaus omaan terveyteen ja hyvinvointiin. Kannattaa ostaa (jos mahdollista) kerralla kunnolliset lenkkarit ja ne kestävät hyvin sen pari kautta.


Olen nähnyt joskus toimiessani mieheni urheiluliikkeessä apulaisena, että ihmiset kävelevät ikivanhoilla linttaan poljetuilla lenkkareilla ja valittavat selkä/polvikipuja, enpä ihmettele. Istuvuus ja vaimennukset eivät kestä loputtomiin kengissä. Ja mikä olisi myös tärkeä muistaa, että eri painoisille on hieman erilaisia lenkkarivaihtoehtoja. On olemassa hyviä vaihtoehtoja liikavarpaasta kärsiville ja suuren lestin tarvitseville. Minulla on myös Asicsin lenkkareita ja toinen merkki sopii toiselle ja toinen toiselle. Koskaan ei pidä mennä ostamaan kenkiä toiselle vaan sen jalan on oltava mukana sovitettavana :D


Esittelyssä Adidaksen uusi Climacool CC Chill- malli, joka on äärimmäisen kevyt kenkä, samalla kenkä on myös todella kiertolöysä. Asfalttikymppejä ja viisitoistasia tällä pystyy juoksemaan todella hyvin ja  toimii sekä asfaltilla että hiekalla. Kengät ovat myös hyvän tuntuiset ja hengittävät, istuvuus omaan jalkaani on erinomainen. Niken Free-malliin verrattuna tämä onenemmän juoksukenkämaiset, eikä pohja kerää pikkukiviä niin paljon kuin Nike. Lenkin jälkeen tuntui kuin jalkapohjissa veri olisi alkanut kiertämään paremmin. Moni on  pelannut Chillit jalassa myös tennistä. Monipuolinen kenkä.


Päällinen: kevyttä, hengittävää verkkokangasta ja tasapainottavaa synteettistä materiaalia.
Vuori: kangasta, pehmustettu reuna, läppä ja kantakuppi.
Sisäpohja: irrotettava, muotoonprässätty EVA-sisäpohja, jossa hengittävä tekninen Climacool® -kangaspäällinen. Päällinen auttaa pitämään lämpötilan tasaisena.
Välipohja: vaimentava.
Ulkopohja: pehmeää, myötäilevää, kestävää, joustavaa ja hyvin pitävää AdiWear®- kumia.


 Tässä on kaunis ja erittäin istuva lenkkarimalli, suosittelen! Tykkään kovasti kengännauhojen väristäkin.


Kengän sisällyskin on erittäin ohutta, hengittävää ja ihanan väristä materiaalia :)


Toiset lenkkarit ovat Merrellin ultakevyet Mix Master Glidet.


Tunne alusta paremmin ja nauti minimaalisesta pohjarakenteesta, joka kuitenkin suojaa kovalta tärähdykseltä ja helpottaa juoksua pitkillä lenkeillä. 4 mm minimaalinen (droppi) kantakorotus toimii niin asfaltilla kuin pehmeämmillä alustoilla, välipohjassa lisäksi iskulevy joka suojaa jalkaa maastokäytössä (esim . terävät juuret) . Hengittävä verkkoneulos -päällinen heijastimien kanssa istuu kuin hansikas käteen. - See more at: http://www.merrell.com/FI/fi-FI/Product.mvc.aspx/29353W/70299/Womens/Mix-Master-Glide#sthash.SfwOhL36.dpuf
n suojaa kovalta tärähdykseltä ja helpottaa juoksua pitkillä lenkeillä. 4 mm minimaalinen (droppi) kantakorotus toimii niin asfaltilla kuin pehmeämmillä alustoilla, välipohjassa lisäksi iskulevy joka suojaa jalkaa maastokäytössä (esim . terävät juuret) . Hengittävä verkkoneulos -päällinen heijastimien kanssa istuu kuin hansikas käteen. - See more at: http://www.merrell.com/FI/fi-FI/Product.mvc.aspx/29353W/70299/Womens/Mix-Master-Glide#sthash.LFfMGz49.dpuf
n suojaa kovalta tärähdykseltä ja helpottaa juoksua pitkillä lenkeillä. 4 mm minimaalinen (droppi) kantakorotus toimii niin asfaltilla kuin pehmeämmillä alustoilla, välipohjassa lisäksi iskulevy joka suojaa jalkaa maastokäytössä (esim . terävät juuret) . Hengittävä verkkoneulos -päällinen heijastimien kanssa istuu kuin hansikas käteen. - See more at: http://www.merrell.com/FI/fi-FI/Product.mvc.aspx/29353W/70299/Womens/Mix-Master-Glide#sthash.LFfMGz49.dpuf

Merreleissä on minimaalinen pohjarakenne, joka suojaa kovilta tärähdyksiltä ja helpottaa juoksua pitkilläkin lenkeillä. Kantakorotus toimii niin asfaltilla kuin pehmeämmilläkin alustoilla. Välipohjassa on iskulevy, joka suojaa jalkaa myös maastokäytössä. Hengittävä verkkopäällinen heijastimien kanssa istuu todella hyvin! Näissä on irrotettava EVA-pohjallinen, jossa Aegis antibakteerikäsittely. Ohjelappusessa luki, että vegaaniystävälliset kengät, wau! :D

Tunne alusta paremmin ja nauti minimaalisesta pohjarakenteesta, joka kuitenkin suojaa kovalta tärähdykseltä ja helpottaa juoksua pitkillä lenkeillä. 4 mm minimaalinen (droppi) kantakorotus toimii niin asfaltilla kuin pehmeämmillä alustoilla, välipohjassa lisäksi iskulevy joka suojaa jalkaa maastokäytössä (esim . terävät juuret) . Hengittävä verkkoneulos -päällinen heijastimien kanssa istuu kuin hansikas käteen. - See more at: http://www.merrell.com/FI/fi-FI/Product.mvc.aspx/29353W/70299/Womens/Mix-Master-Glide#sthash.LFfMGz49.dpuf
n suojaa kovalta tärähdykseltä ja helpottaa juoksua pitkillä lenkeillä. 4 mm minimaalinen (droppi) kantakorotus toimii niin asfaltilla kuin pehmeämmillä alustoilla, välipohjassa lisäksi iskulevy joka suojaa jalkaa maastokäytössä (esim . terävät juuret) . Hengittävä verkkoneulos -päällinen heijastimien kanssa istuu kuin hansikas käteen. - See more at: http://www.merrell.com/FI/fi-FI/Product.mvc.aspx/29353W/70299/Womens/Mix-Master-Glide#sthash.LFfMGz49.dpuf

  
Pohjassa on 3,5mm syvyinen kuvio. Tämä on kenkä, joka sopii hyvin myös liikavarpaita omistaville.


Tässäpä hieman tietoutta parista hyvästä juoksu/lenkkikengästä, koska tiet alkavat olla suurimmassa osassa maata lumettomia ja lenkillä pärjää ilman nastalenkkareitakin.
 Liikunnan iloa kaikille :)

  
Muistakaas osallistua eilen alkaneeseen Iittalan kanssa yhteistyössä tekemääni blogiarvontaan, klik!
Osallistua voi vain rekisteröityneet lukijat, joten klikkaa itsesi lukijaksi :)



Voi niitä, jotka nukkuvat kauniin aamun ohi! Olen itsekin ihan mahdoton yökukkuja. Toisin sanoen myös mahdoton aamunnukkuja. Siinä tulee aikamoinen ristiriita sillä mun mielestä aikaiset aamut on siitäkin huolimatta yksi maailman kaunein juttu! Harmi, että niin harvoin pääsen näkemään niitä. Eilen lenkkarit kulkivat kuin itsestään, ja vauhtikin kipusi normaalia nopeammaksi. Juoksemisessa on se hyvä puoli, ettei tarvitse osata kummoisia askelkuvioita. kuten Zumbassa.

Odotan jo niitä kesäisen upeita aamuaurinko hetkiä jolloin peltojen päällä on kaunis usva ja linnut aloittavat aamuista laulukuoroaan. Ja minä olen jaksanut raahata laiskan ahterini lenkille.



Joko sinulla on lenkkarit hommattuna kesäkirmailuja varten?
                           Kaunista keskiviikkoa, keveitä askelia ja kesähaaveita!
Nu skall ni ha en riktigt skön onsdag, gör något ni tycker om, koppla av och kramas mycket!







SHARE:

15 kommenttia

  1. Voi minä olen niin huono lenkkareiden kanssa. Ei sillä, en käy juoksemassakaan. Kävely on oma lajini ja siihen ovat toistaiseksi vanhat popot riittäneet. Siivittäisiköhän se juoksuaskeliin jos olisi uudet kengät? Tiedä häntä, kävelykin tekee hyvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä hyvät kengät antavat potkua liikuntainnostumiseen ja juoksukenkiä ja lenkkareita ei pidä täysin sekoittaa, siis noi käy hyvin myös ihan kävelyyn :)

      Poista
  2. Voi kuinka kiva postaus :-) todella hyvää tietoa,kiitos tästä paljon:-) kiva oli lukea,ja hienot on kengät :-)

    Mukavaa päivää<3

    VastaaPoista
  3. Pitäisi eka tehdä se päätös siitä juoksemisen aloittamisesta :) Ei ole ikinä ollut "mun juttu". Kiitos hyvästä infopläjäyksestä.. Jos aloitan lenkkeilyn tuun lukemaan tän uudelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita voi hyvin käyttää myös ihan tavan lenkkareina siis kävelyyn, toimivat erittäin hyvin :)

      Poista
  4. Ihanan aktiivinen olet. Pitäisi Hannen kanssa sopia matkaa sinne ja voitais tavata kahvittelun merkeissä..Shoppailu urheiluliikkeessä ohjelmaan.Aurinkoista kesää odotellaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikin kiva, jos tulisitte piipahtamaan tai itse asiassa voitaisiin pitää ihan kemuilta ;)

      Poista
  5. Kivoja kenkiä, vaikken näistä juoksukengistä mitään ymmärräkkään. Minä olen zumbailija :) Ostoslistalla onkin uudet kengät juuri zumbaa varten, mutta niillä ei ole vielä kiire, kun varvas ei ole vielä zumbakunnossa.

    VastaaPoista
  6. Oi miten ihana blogi täälläkin :) Minäkin jäin lukijaksi! Hauskaa keskiviikkoa :)

    VastaaPoista
  7. Noita Adidaksia olen ajatellut mennä kokeilemaan liikkeeseen. Olen vähän miettinyt, että jos aloittaisin juoksuharrastuksen, sitä kun voi harrastaa milloin ja missä vain. (Tälläinen tuntuu itsestäni parhaalta.) Olenkin tässä vähän etsiskellyt juoksukenkiä. Noista Merreleistä tiedän heti tuosta takaosan muotoilusta, että eivät istu jalkaani. Itselläni on jotenkin "jännän" mallinen akillesjänne, ja kaikki tuollaiset ylös kantapäästä nousevat kengät on sille myrkkyä. Adidaksissa on on ihanan suoralinjainen malli. :)

    VastaaPoista
  8. Noi punaiset kengät näyttää niin hyviltä ja tuo kivasti väriä urheiluasuun.

    VastaaPoista
  9. Itse aloitin aikoinaan lenkkeilyharrastukseni Citymarketin 10 euron tossuilla. En todellakaan suosittele! Kun jonkin aikaa oli päivittäin käynyt juoksemassa, oli jossakin vaiheessa jalkani niin kipeät, että lenkkien väliin piti jättää ainakin viikko toipumisaikaa. Tämän jälkeen ostin ekat kunnolliset lenkkarit ja oli ihan eri meininki. Sitä helposti kuvittelee, että valmistajien markkinoimat tekniset ominaisuudet ovat täysin huuhaata, mutta ei ne ole, ainakaan aina. Jos yhtään tulee lenkillä käytyä, niin kunnon lenkkareihin kannattaa todellakin panostaa. :)

    Mutta tosi hyvän näköset tohvelit oot ostanut!

    VastaaPoista
  10. Wautsi, mitkä lenkkarit. Noilla kiitää varmaan lähes itsekseen. Olen vähä huono juoksentelemaan, mutta pitkiä kävelylenkkejä ja uimista harrastan. Mulla taitaisi olla kans aika laittaa kengät kuntoon, kun luin tuota juttua. Saisi enemmän irti kävelystäkin :)

    VastaaPoista
  11. Onpa namut lenkkarit! Minä olen ihan hurahtanut lenkkeilyyn ja mielestäni Asicsin voittaneita ei ole : ) Kun aloittaa lenkkeilyn, niin ihan ehdoton juttu on kunnon kengät, muut hankinnat voivat odottaa.

    VastaaPoista
  12. Kiva kun esittelit noita lenkkareita. Minun jalkaani ovat Asicsin lenkkarit, ovat tarpeeksi leveälestiset ja tukevat jalkaholven laskeumaa. Lenkkarit on ehdottomasti ostettava kokeilemalla ja mielellään erikoisliikkeestä.

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig