torstai 2. toukokuuta 2013

5 asiaa ♥



Siis tää ajanjuoksu on aivan mahdotonta, eilen tuntui aivan sunnuntailta ja tänään on niinku maanantai vaikka onkin torstai :D Tänään ei ole mitään ihmeempiä suunnitelmissa, lenkkeilyä, mieheni liikkellä piipahtamista, ruuanlaittoa ja leivontaa. Kahden viikon kuluttua loppuu sairaslomani ja menen töihin. Tosin en kerkiä olla kuin reilu kaksi viikkoa töissä niin alkaa kesäloma. Kaularanka on vielä hieman kipeä, mutta hyvin se on lähtenyt parantumaan :) Sää on niin viileä ja välillä paistaa aurinko ja sitten taas tulee kunnolla rakeita, siis mikä kevät se tällainen on? Niin, ja olen innostunut uudesta yhteistyökumppanista, että en millään malttaisi olla aloittamatta jo nyt uutta arvontaa mutta entinen viedään ensin loppuun. Eli tänään sulkeutuu Iittalan ja Marimekon arvonta. Huomenna julkistan arvonnan voittajat!

Sain ihanan haasteen Little big things-blogista. Olen saanut kyseisen haasteen ennenkin, mutta aina haasteita ja tunnustuksia on kiva saada ja toteuttaa :)
Iso kiitos ja kumarrus tunnustuksesta!



Haasteen ohjeet ovat seuraavat:
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.
2. Valitse 5 blogia (joilla alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset, joille jätit palkinnon, antavat sen eteenpäin viidelle.
Tässäpä tulee mun viisikot, kuvituksena sekalaisia kuvia blogin matkan varrelta.

Viisi asiaa, joita tarvitset päivittäin:
Hyvää ruokaa (olen aika kaikkiruokainen :D)
Silmälasit tai piilolinssit
Uni
Tietokone
Puhelin




 Viisi kirjaa, joita suosittelet muille:
 Abba koko tarina: Andrew Oldham
Rexi on homo ja opettajat : Aino Kontula
Riadin tytöt: Rajaa Alsanea
Myrskyluoto:Anni Blomqvist
Sinä päivänä: David Nichols



Viisi materialistista joululahjatoivetta:
Ulkomaan matka
Täydelliset korkkarit
Tietokone
Yleiskone
Kameraan uusi objektiivi
 

Klik


Viisi paikkaa, joissa haluaisit käydä:
New York
Dubai
Islanti
Ranskan Riviera ja Monaco
Kroatia




 Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat sinua:
Empaattinen
Innostuva ja auttavainen
Oikeudenmukainen
Mukavuudenhaluinen ja erittäin määrätietoinen
Visuaalinen





Viisi elämänohjetta, jotka haluat jakaa muille:
Kohtele muita aina niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan.
Älä sure sitä mitä sinulta puuttuu, vaan iloitse siitä mitä sinulla on.
Ole rohkea ja uskalla olla oma itsesi
Carpe Diem
Ei ole lohdullisempia sanoja kuin hiljaisuus, eikä kauniimpaa kieltä kuin toisen kuunteleminen.


Klik


Annan tämän haasteen eteenpäin seuraaviin ihanaisiin blogeihin:
Tsemppiä loppuviikkoon, siellä se viikonloppu taas häämöttää :)
Kuinkas vappu sujui?



8 kommenttia:

  1. Ihana postaus. Nuo elämänohjeesi ovat ihanat.

    VastaaPoista
  2. Todella kiva oli lukea tätä kokonaisuutena. Kuin myös katsella.

    VastaaPoista
  3. Iso Kiitos Haasteesta :) Täytyypä kokeilla jotain noista sinun kirjavinkeistä!

    VastaaPoista
  4. Kiitos vaan oikeen kovasti ;D Oon kyllä toivottoman huono näissä tunnustus ja haaste hommeleissa , mutta ehkä joskus vastaan niihin , hi
    Mutta suuri kiitos siitä kuiteskii

    VastaaPoista
  5. Aika rientää todellakin... en ole muutamaan päivään ehtinyt edes tänne blogimaailmaan! No nyt oli pakko tulla pikaisesti poikkeamaan :))

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥