perjantai 24. toukokuuta 2013

Friday ♪♫ ♪

Auringolla on ollut tänään välipäivä, mutta silti perjantain ja tulevan viikonlopun fiiliksen tuloa ei voi estää mikään.Tein eilen illalla kesän ensimmäisen raparperi-mansikkapiirakan ja voitte arvata, että hyvää oli! Siis OLI :D Meni melkein koko piirakka, kun annoin vielä ystävällenikin kotiinviemisiksi piirakkaa. Koska minulla ei kasva raparperejä parvekkeella, niin ostin raparperejä ihan kaupasta. Niin ja join Herra Hakkaraisen vadelmalimonaadia, joka on Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan lahja maailmalle. Oli hyvää, täydellinen kesäpäivän viilennys


Valion sivuja kurkkaamalla löydät herkullisen Raparperipiirakan ohjeen :)

 

                      
         



 Mun iltaan kuuluu viikonloppumatkalle vaatteiden pakkaamista. Otan pari mekkoa mukaan ja mietin paikan päällä kumman laitan päälle. En jaksa stressata nyt liikaa pukeutumis asiaa, onneksi vaatteet ovat jo omassa vaatehuoneessa valmiina ettei tarvitse kuljeskella kaupoissa etsimässä juhlamekkoa. Jalkaani taidan laittaa Louboutinini, jotka ovat mustat hilekorkkarit. Ei ne tavallisimmat Louboutinin RonRonit. Vaikkakin tiedän, että Louboutineilla kävely on aikamoista h#lvettiä. Mutta äiti on opettanut, että kauneuden takia täytyy kärsiä.


Nappasin Varsovan Hiltonista mukaan ihanat Peter Rothin ihonhoitotuotteet ja käytän niitä kotispassani ;)



Vietän illalla kotosalla rentouttavan spa-hetken. Siihen tarvitaan vain: Rento ja rauhallinen fiilis, Kynttilänvaloa tunnelmaa luomaan, rentouttavan tuoksuista suihkugeeli tai -öljyä hemmotteluun, juuri sopivan lämpöinen sauna( 60-80 C),pieni pullo sihijuomaa nautiskeluun, pieniä konvehteja, uutukainen lehti tai kirja ajatusten nollaamiseen sekä rauhoittava kasvonaamio kaunistautumiseen. Ja kylpyhetken jälkeen on ihana kietoutua pehmoiseen kylpytakkiin, ja herkutella pientä yöevästä parvekkeella lyhtyjen valossa, ihastella taivaan tähtitarhaa ja unelmoida. Pientä ylellisyyttä arkeen! Nautiskeltuani vaaleanpunaista juomaa näen varmaankin ensi yönä onnentäyteisiä vaaleanpunaisia unia ;D  



Coco Chanel is said to have only drunk Champagne on two occasions – when she was in love or when she was not.

 
SHARE:

7 kommenttia

  1. Ihanaa, rentouttavaa biletysiltaa/viikonloppua sinulle! Tulee mieleen ne nuoruusajat ja fiilikset olivat korkealla aina perjantaina. Me täällä istutimme perennoja ym. ja nautimme kotiviiniä lasilliset ja kuuntelemme lintusten konserttia. Martta-kissan haudalle istutimme orvokin.

    VastaaPoista
  2. Ihana kotispa :) Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa NIIN rentouttavan ihanalta. Oikein kivaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  4. Spa-hetki kuulostaa ihanalta. Kivaa bile-iltaa! :) Ja aurinkoista viikonloppua muutenkin.

    VastaaPoista
  5. Oi kun kuullostaa ihanalta! Oikein mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  6. Spa- hetki kuulostaa täydelliseltä, kivaa viikonloppua

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig