sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Sunnuntain suloisuus!

Tähän päivään on sisältynyt paljon asioita...konserttiin vaatteiden valikoimista, sydämellisen aamiaisen tekoa, ystävän tapaamista ja lenkkeilyä. Ulkona tuoksui jo kesäsade, siis kesäsateella on oma ihana valloittava tuoksunsa. Ja on muuten jännää lähteä konserttiin, jossa laulaa oma äiti, hih!



Sunnuntai on juuri sopiva päivä rentoilulle, ystävien tapaamiselle ja pitkälle brunssille tai lounaalle. Sunnuntaisin kiire täytyy jättää romukoppaan! Tänään teen koe-erän peltimarjapiirakkaa, koska leivon mieheni firman avajaisiin marjapiirakkaa ja täytyyhän se koe-erä tehdä ;) Tosin siitä erästä syön vain yhden palasen, koska pakko on katsoa mitä suustaan pistää alas :/ Jenkkakahvat, kun alkavat kertyä pelkällä pullapalan katsomisella :D



Hain aamulla kylpyhuoneesta kynsilakkaa ja levitin sitä kerroksen kynsille.
Käänsin uudesta muotilehdestä ensimmäisen sivun ja hiljennyn lehden vietäväksi. Huomasin haaveilevani samalla salaa kesästä ja väripilkuista vaatekaapissani.Olen aina sanonut, että minulla on vaatteita surujuhliin, hautajaisiin, niin musta on vaatekaappini. Olen myös syntynyt aivan väärään maahan, olen lämpimämmän ilmaston ihminen. 



Olen huomannut puolen vuoden bloggaamisen myötä, että blogin pitäminen on myös oppimispaikka, olen oppinut kuvankäsittelyä, valokuvaamista ja leipomaankin paljon paremmin kuin ennen. Olen kasvanut myös ihmisenä. Sitä muuttuu. Kiitos siitä kuuluu osaltaan myös teille En koskaan ajatellut, että näin moni ihminen jaksaisi lukea juttujani, koska tämä on vain hauska harrastus mutta lyhyessä ajassa teitä on tullut paljon lukijakseni :) Vajaassa puolessa vuodessa kävijöitä on ollut melkein 30 000, wow!
 

Katselin aamulla luonto-ohjelmaa ja kartutin samalla luontotietouttani :D Tiesittekös, että laiskiaiset voivat elää koko elämänsä yhdessä puussa. 
Ollako laiska ja tyhmä? Laiska ja fiksu? Ahkera ja tyhmä? Vai ahkera ja fiksu? Siinä vasta pulma. Mihin heimoon te kuulutte?Myönnän olevani näiden kaikkien sekoitus.Vähemmälläkin voisi olla, mutta kun täytyy - suorittaa.

Laiskaa sunnuntaita kaikille
:)  


SHARE:

5 kommenttia

  1. Minäkin rakastan sunnuntaita ja olen lämpimän ilmaston ihminen. Takapihamme krookukset ovat vasta nupullaan, ja käyn ulkona tupakalla untuvatakki päällä. Kaipas se kesä kuitenkin tulee, vaikka Itä-Suomessa kevät on todella myöhässä. Mukavaa alkavaa viikkoa

    VastaaPoista
  2. Ihanaa sunnuntaita ja konserttipäivää!

    Taidan olla vähän kaikkea noista... laiska oon ainakin, joskus ehkä ahkera ja tasapuolisesti tyhmä ja fiksu :D

    VastaaPoista
  3. Sunnuntai on aina vähän sellainen hassu päivä. Tavallaan siitä pitäisi ottaa kaikki irti, mutta toisaalta on mielessä jo maanantain menot. Minä en muuten millään haluaisi olla koko elämääni yhdessä puussa. Pitää päästä matkustelemaan :)

    VastaaPoista
  4. Kyllä, kesäsateella on oma tuoksunsa. Mäkin haistoin sen tänään :) Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  5. Sunnuntait ovat välillä aika ahdistavia päiviä, alkavan työviikon takia. Yritänkin aina keksiä sunnuntaille jotain hauskaa tekemistä, nyt se oli mökillä käynti.

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig