tiistai 21. toukokuuta 2013

Things!

Eilen illalla sain annettu viimeiset arvosanat oppilaille. Nyt voikin tehdä oppilaiden kanssa kaikenlaista kivaa. Ajattelin viedä heidät joku päivä ulos piirtämään koulun ympäristöä, ehkä myös pienelle retkelle. Eilinen meni kisun kanssa kotona ja ulkona ollessa. Kisu jouduttiin nukuttamaan tähystyksen ajaksi ja koko illa hän oli pöpperöinen. Koetin olla hänen kanssaan ulkona ettei hän nukkuisi, kuten eläinlääkärin antoi ohjeeksi. Voi pieni! Toivon mukaan tuollainen "kohtaus" ei uusi.

Parhaat jaksamisvinkkini:

-En ajattele liikaa toisten mielipiteitä itsestäni, koska en ole syntynyt tänne ketään miellyttämään vaan tekemään omasta elämästäni mukava ja antoisa.
-Tee vain välttämättömin. Jos tekemättömiä töitä on paljon, unohda hetkeksi kaikki "ylimääräinen". Kun deadlinet painavat päälle, ei kannata stressata salille ehtimisestä tai kavereiden tapaamisesta. Salille ehtii myöhemminkin ja kaverit ymmärtävät. Kunhan olet rehellinen ja kerrot, että nyt on niin kiire, enkä ehdi, vaikka miten haluaisin. Tekosyyt loukkaavat.

-Sinne salille kannattaa silti mennä ja kavereita tavata, jos siitä saa ekstraenergiaa.Itse  tykkään treenata yksin mutta myös kamun kanssa. En koskaan mene kuntosali vain hengailemaan vaan kuntoilemaan.

-Hemmottele itseäsi! Salli itsellesi ihanaa jäätelöä tai karkkipussi. Osta ne ihanat kengät - mitä vain mieli tekee. Ei ehkä kannata sallia itselleen suklaalevyä joka päivä koko lukuloman ajan kirjoituksiin valmistautuessa, mutta ehkä stressaava vaihe ei ole paras aika tiukan dieetin noudattamiselle. 

-Vaikkei väsyneenä aina siltä tuntuisi, liikkumalla saa lisäenergiaa! Rankan päivän jälkeen lenkkipolku ei houkuttele, mutta lenkin jälkeen on paljon energisempi olo. Mikään ei ole niin hyvä aloitus päivälle kuin juoksulenkki. Sen jälkeen jaksaa vaikka mitä!

-Panosta uneen ja ruokaan. Näiltä ei kannata nipistää aikaa muuhun. Väsyneenä kukaan ei ole tehokas. Terveellinen aamiainen aloittaa ainakin minun päiväni ihan eri tavalla kuin pelkkä kahvikupillinen. Ruoan laatuunkin kannattaa ehkä kiinnittää huomiota - minä ainakin väsähdän entistä enemmän, jos syön liian raskaasti. Minusta ruokaisasalaatti tai keitto on parempi vaihtoehto kuin kermainen pasta tai rasvainen pikaruoka.


-Pyydä apua ja delegoi jos mahdollista. Minä olen ollut sellainen, etten ole halunnut myöntää, etten ole superihminen. Nykyään osaan sanoa, jos en ehdi tai jaksa.On hyvä olla terveellisen itsekäs!
Loppuun helppo herkku! Tarvitset jäätelötikun, kiivin ja sulatettua suklaata. Kasta kiivi suklaassa ja anna jäähtyä. Tarjoile, namia!

Ihan perusjuttuja siis, mutta väsyneenä ja kiireisenä minä ainakin unohdan helposti nämä yllä mainitut perusjutut. Kerään kilometrin mittaista to do -listaa, valvon myöhään ja olen liian kiireinen syödäkseni.Vaikka tänään onkin pitkä työpäivä, niin aion silti käydä kuntosalilla :)





Olen joskus aikaisemmin maininnut, että joka päivä pitäisi listata viisi asiaa, jotka erityisesti toivat iloa päivään. Viikonlopun+elisen listalle päätyivät seuraavat asiat:

1. Varhainen herääminen, kiireetön aamu.Itsepaistetut croissantit, terassiaamiainen, sanomalehti ja kevätaurinko.
2. Tapasin uuden ihmisen ja sain hänestä lenkkikamun. Tapasin eilen myös kaksi ihanaa tuttavaa ja meillä oli kerrankin aikaa jutella mukavia.
3. Vahvat tunteet. Iloa, haikeutta, vihaa,kaihoa, elämisen riemua.
4. Vauhti ja tapahtumien paljous. Olen viilettänyt koko päivän paikasta toiseen. Siinä huiskeessa olen totisesti tuntenut eläväni. Monen rauhallisen päivän jälkeen on mukava elää yksi tällainenkin.
5. Itaöinen hetki ilman kiireitä, eikä seuraavanakaan päivänä ole mitään suunniteltua menoa. Sain rauhassa jäsennellä mielessäni mukavaa viikonloppua. Juoda vihreää teetä ja tuumailla. Kilauttaa vaikka kaverille, joka on myös yökukkuja.



Kuinkas sinun viikkosi on alkanut?


5 kommenttia:

  1. Mikä kisulla lopun kaiken oli? :-/ Voi pientä. Toivottavasti siellä voidaan jo paremmin :-)

    Tsemppiä sinulle työpäivään! <3

    VastaaPoista
  2. Sinulle olisi haaste blogissani: http://napppi.blogspot.fi/2013/05/kaheksan.html

    :)

    VastaaPoista
  3. Hei! Löysin blogisi sattumalta, en muista minkä blogin kautta. Iloinen yllätys ja mikä sattuma, maisemista tunnistin vanhan kotikaupunkini. Poissa sieltä olen ollut jo 17 vuotta, mutta käyn siellä edelleen muutamia kertoja vuodessa. Blogisi on kivaa luettavaa ja kissasi on suloinen:) Aurinkoista kesää sinulle!
    Kirsikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja kiva, kun löysit takaisin vanhoille tutuille kulmille blogini kautta.

      Poista
  4. Voi kisupientä <3. Toivottavasti on pian taas kunnossa. Esikoinen on nyt yläkoulun viimeisillä kuvistunneilla ollut ulkona piirtämässä, ja tykännyt siitä valtavasti. Muistan myös omasta kouluajasta, että ulkona piirtäminen oli ihanaa!

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥