keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Tunnelmia!

Hiiohoi! Täällä on sadellut vettä pitkin päivää. Vapputunnelmaa ei ole sen suuremmin, siis tämähän on ainakin minulle tavan arkipäivä muiden joukossa. Välillä on paistanut aurinko ja sitten taas sataa vettä, kummallinen sää! Lenkillekään en ole viitsinyt lähteä, nyt on vaan niin raukean rento olo, että kohta rapsautan saunan päälle ja nautin tekemättömyyden olotilasta.Ei aikaakaan niin saa nauttia kaikki ateriat tämän pöydän ääressä linnunlaulua kuunnellen!

Minulle tulee sanasta vappu mieleen, aurinkoinen päivä ja ylioppilaslakki. Muistan vapun 1998 oikein hyvin. Uudistunut ravintola Simohurtta aukaisi ovensa ja teeman mukaisesti olin pukeutunut intiaanitytöksi ystävältäni lainaamalla asulla. Oli niin kireä ja lyhyt hamonen, että oikein hirvittää jälkeenpäin :D

Onko teillä jokin hauska vappumuisto?



Tällaiset kengät ostin muutama vuosi sitten alennusmyynnistä ja olenkin raaskinut pitää niitä vain yhden ainoan kerran, ovat aika pientä kokoa :D Mutta kun olivat kauniit niin pitähän sitä ostaa, kauneuden takia täytyy hieman kärsiä ;)


Pieni Vuittonin pochette-mallinen laukku on oiva iltarientoihin, silloin kun ei tarvita paljoa varustetta mukaan kannettavaksi.





Meillä oli tänään savulohi-katkarapusalaattia, joka sopi todella hyvin paistamiini blineihin smetanan kera sekä vohveleita. Millaisia vappuherkkuja teillä oli ?




Helena Anhavan sanoin: "Älä päästä itseäsi tietyn ikäiseksi, älä tietyssä asemassa olevaksi, niin olet vapaa tällaisenakin kevätpäivänä istumaan tavaratalon rappusille syömään tötteröjäätelöä.” Aurinkoista ja iloista vappua!
 
 
Iloista Vappua ☼
 
 
SHARE:

7 kommenttia

  1. Pocette on kaunis, olen ihastunut uusiin kirkkaisiin väreihin tästä mallista.

    Lasten herrkua syötiin eli wokkia :)

    VastaaPoista
  2. Tuo Pochette on ihana! Ehkä mullakin joskus.. :D

    VastaaPoista
  3. Kauniit kengät! Minun vappufiilis on vähän hakosessa, kun aamusta asti on flunssa yrittänyt päästä voitolle :(

    VastaaPoista
  4. Oi, onpa ihanat kengät. Joo, joskus kauneuden takia joutuu vähän kärsimään. ;) Minä en ehtinyt tekemään mitään erikoista ruokaa, kun olin töissä, joten söin eilistä eli leivitettyjä kanafileitä kera riisin. :)

    VastaaPoista
  5. Aivan upeat keng¨t! Tykkään tosi paljon juuri tuon muotisesta korosta, sekä nauhoista ja tyylistä - aivan huiput!

    VastaaPoista
  6. Ymmärränpä oikeinkin hyvin, että pakko oli nuo kengät ostaa. Ja joskus vähän kärsiäkin;) - sitä paitsi nuo ovat oikein oiva koriste-esine!
    Oikein hyvää loppuviikkoa sinne!

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig