perjantai 19. heinäkuuta 2013

Perjantain reseptit ♥

Huh ja hih! Onpas kiirusta. Olen alkanut katselemaan ulkomaanmatkoja elokuun alkuun. Kotona lomailu ei ole lomaa. Sitä tarttee maiseman vaihdosta, jotta tuntisi lomailevansa. Täällä on satanut useampana päivänä vettä ja niin sataa nytkin, koko viikonlopun ajan. Tylsää. Ei vielä pitäisi syksy.
 
Olen ollut mieheni firmalla ja laitellut näyteikkunaa uuteen uskoon. Mielenkiintoista tuo visualistin homma. Olen kiitollinen siitä, että saan tehdä tällaista mukavaa hommaa silloin tällöin :) Tuntuu vaan, että frisbeegolf kiekkoja vilisee unissakin, sen verran niitä on tullut käsiteltyä päivän aikana. Palvelin muuten yksi päivä nuoriso idoli Isac Elliottia. En tunnistanut häntä ennen kuin jälkeenpäin hänestä jutun paikallislehdessä :D Isac viettää kesälomaa paikkakunnallamme isovanhempiensa luona.

 
Onkos teillä viikonloppu suunnitelmia?
 
 Olen ajatellut loppulomani ajan kuin kisu, rennosti, kääk! Kolmen viikon kuluttua alkaa työt, kivaa :)
 
Meille tulee lauantaina ystävätär Helsingistä kylään, vietämme kivaa iltaa hyvän juoman ja ruuan äärellä. Laatuaikaa kera ystävän. Meillä on ollut tänä kesänä aika kiireisiä viikonloppuja, vieraita ja muuttotavaroille paikan etsimistä.
 
 
Eilen illalla tein tomaatti-vuohenjuustokeittoa, jonka resepti on varsin helppo.
 

Tomaatti-vuohenjuustokeitto
                                                         1 kpl sipulia
                                                   2 kpl valkosipulinkynttä
                                                         2 kpl porkkanaa
                                                         1 rkl rypsiöljyä
                                                            Loraus kermaa
                                                   1 kg paseerattua tomaattia
                                                     1 kpl kasvisliemikuutiota
                                                            4 dl vettä
                                                            1 tl suolaa
                                                        1 tl mustapippuria
                                                              1 tl sokeria
                                                    200 g vuohenmaitojuustoa
                                          1/2 dl tuoretta oreganoa (hienonnettuna)

 

 
 
 
Kuori sipulit sekä porkkanat ja kuutioi ne. Kuullota kasviksia kattilassa öljyssä.
Kaada joukkoon paseeratut tomaatit (2 prk) ja lisää liemikuutio sekä vesi. Anna porista keskilämmöllä noin 15 minuuttia.
Mausta keitto suolalla, lisää kerma, rouhittu pippuri ja sokeri. Soseuta soppa sauvasekoittimella sileäksi.
Murustele vuohenjuusto sattumiksi tomaattikeiton sekaan. Viimeistele tomaatti-vuohenjuustokeitto hienonnetulla oreganolla.



 
 
Tänä iltana otan rennosti. Herkutellaan eilisellä tomaatti-vuohenjuustokeitolla ja tomaattibruschettoilla. Jälkkäriksi sitrusjuoma Hoochia, (mielettömän hyvää), pientä suolapalaa ja rento asento sohvanmutkasta sekä Lorna Byrnen kirja.
 

 
 
Huikean kivaa wiikonloppua
 
 
SHARE:

2 kommenttia

  1. Toivottavasti ilmat tosiaan hieman paranisivat, täälläkin synkkää ja sateista. Kesää pitäisi kuitenkin olla vielä melko paljonkin jäljellä.. Mukavaa viikonloppua ilmoista huolimatta! :)

    VastaaPoista
  2. Lomasuunnitelmasi kuulostavat kivalta! Maisemanvaihdos saa loman tuntumaan pidemmältä. :) Mukavaa viikonloppua sateesta huolimatta! ♥

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig