perjantai 16. elokuuta 2013

Once in a lifetime!

Tänään on perjantai ja kokoviikonloppu edessä. Viikonloppu, jota ei tule koskaan toista samanlaista. Aivan, kuten me ihmisetkin olemme yksilöitä, hienoja sellaisia Menen töiden jälkeen ihanan ystävättäreni kanssa kahville. On ihanaa nähdä pitkästä aikaa ystävää ja oikein ajan kanssa ja herkkuja ei tule unohtaa ;) Sieltä suuntaan mieheni yritykselle ja sisustan näyteikkunnan syksyisemmäksi ja erähenkisemmäksi. Illalla käyn vielä auttelemassa tuttava vanhusta kotitöissä ja ruokailussa sitten alkaakin oma-aika, lasi skumppaa, juustoja ja rentoilua. Mitäs te olette aikoneet tehdä viikonloppuna?



Löysin Vivas.fi sivuilta hienoja kuvia ja haluan jakaa ne teidän kanssa! Joidenkin tilanteiden odottaminen on vaatinut paljon kärsivällisyyttä, kun taas toiset ovat onnistuneet sattumalta heti ensimmäisellä otoksella.



Voin vaan kuvitella mitä juhlaväen mielessä on liikkunut kun laituri on sortunut!

Uimaan? :D
Kuvauksellinen laiskiainen.
Valkohain aamupala!


Olen joskus seurannut telkkarista Allsång på skansen lauluohjelmaa ja tää biisi ihastutti siellä jokin aika sitten.



En yleensä diggaile Arja Saijonmaan musiikkia, mutta tää veto on hyvä, melodillisesti, jos ois eri laulaja :D! Högt över havet, Carola Häggkvist -tyylinen biisi mutta toi ruotsin kielen lausuminen ei ole oikein Arjalla hallussa.


                                                                     ♥

      Viettäkää ihana viikonloppu, juuri omannäköisenne :) Rakkautta, valoa ja luottamusta elämäänne
 

SHARE:

7 kommenttia

  1. Kaunis kiitos mukavasta postauksesta ♡

    Mukavaa viikonloppua :-)

    VastaaPoista
  2. Kiitos aivan ihanasta postauksesta ja oikein iloista viikonloppua :)

    VastaaPoista
  3. Oikein mukavaa viikonloppua!
    Ylättäen omaan viikonloppuuni kuuluu: tänään valokuvausta, huomenna valokuvausta... ja tietenkin kera ihanien ystävien :)

    VastaaPoista
  4. Salamat! :o Ei ihan heti tekisi mieli veteen!

    VastaaPoista
  5. Rentouttavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  6. Hauskoja kuvia! Paitsi voiko tuota laituri kuvaa sanoa hauskaksi :) Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  7. Onpas ihania kuvia taas!
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig