sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Iki-ihana Sisustus Motin!

Kotipaikkakunnalleni Lieksaan on avattu hiljattain uusi Sisustus - ja lifestyle myymälä, Sisustus Motin. Koska olen heikkona kaikkeen kauniiseen ja vanhaan tavaraan, niin tämä liike tulee olemaan yksi suosikeistani. Putiikin pitäjä Tiia Kärkkäinen on hyvin luova ja hänen kädenjälkensä näkyykin osassa putiikin tuotteista. Sisustus Motin on Sisustus, lifestyle ja lahjatavaraliike Lieksan sydämessä, vanhassa tori- rakennuksessa! Valikoima koostuu itse tehdyistä tuotteista sekä muutamista valikoiduista tuotemerkeistä. On hienoa, että paikkakunnallemme saatiin uusi yritys, koska täälläpäin trendinä on enemmänkin se, että liikkeet sulkevat ovensa. Äänestetään jaloillamme ja tuetaan paikkakuntiemme yrityksiä. On ikävää huomata, että katukuvassa on paljon tyhkiä liiketiloja. Ostamalla oman paikkakuntasi tuotteita säilytät siellä myös palvelut ja parhaimmassa tilanteessa yritykset kasvavat ja voivat näin tarjota lisää työpaikkoja.




Pidän sellaisesta sisustuksessa, jossa on sopivasti yksityiskohtia, aavistus blingblingiä ja ripaus rouheutta. Pehmeitä ja maanläheisiä sävyjä. Rentoa, boheemia, vähän rönsyilevää ja mukavaa.


Sisustus Motiniin kannattaa poiketa ilman kiireteitä, koska sen tunnelma on mukaansa tempaavan harmoninen. Sieltä saa kotiin kaikkea kaunista ja hyviä ideoita.






Kauniisti pakattuja saippuoita.


Alpakka ottimia. Ostin muutaman kauniin alpakkaisen ottimen, niissä on menneen ajan tunnelmaa ja hienostuneisuutta.



Kotimme  sisustus muistuttaa hieman vaatekaappia. Se on sekoitus uutta ja vanhaa.


Tulitikutkin voivat olla tyylikkäissä rasioissa. Koska pimeän aika lähestyy, niin tarvitsemme ympärillemme paljon valoa ennen kuin kevään valoa rakastaa taas kaiken eläväksi.



Maailman ja ihmisen väliin tarvitaan aina jotakin pehmoista, enkelin siivet.
  
Jospa osaisivat ihmiset puhua toisilleen
niin kuin enkelit nauravat
kenelle vaan jolla
on kolmas korva auki, rinta,
suonensisäinen reitti
Hymy huulillaan tekevät enkelit
toivotonta työtään,
pelastavat meistä
mitä pelastettavissa on, sen vähän
Että edes ripsen värähdyksen ajan
murheen piirittäminä
kuulisimme enkelten naurun
ja mistään piittaamatta
liittyisimme siihen
ja olisimme enkelten kaltaisia
Sellaista puhuin enkeleiden kanssa, ja ne vastasivat

- Tommy Tabermann-




Onko teillä jokin suosikki sisustusputiikki, jossa vierailette usein?




Tällaista sisustustarra voisi hyvin sopia kotimme käytävän seinälle.


Muistanette, kun esittelin teille tällaisella lehtien repimis-tekniikalla tehdyn vaasin? Purkit ja vaasit joissa on monta tarinaa. Kaunista!



Tämä on yksinkertainen, mutta todella kaunis kollaasi. Siitä huokuu mennyt aika.


Heinäseiväs tikkaat taivaaseen!





Myymälä on hyvin tunnelmallinen, oma kaunis maailmansa.




Tuntuu hyvältä astua huoneeseen, joka on tavaroita ja niiden mukana tulevia tarinoita täynnä!
Minä en osaisi olla myöskään ilman kirjoja.  Unelmoin ajasta, johon kuuluisivat minä, kirjat, tilkkanen viiniä ja merenranta. Tove Janssonin kesämökki saaristossa olisi aivan täydellinen paikka viettää kiireetöntä aikaa. Siellä meri elää omaa elämäänsä, välillä myrskyten ja välillä rauhallisesti hyväillen rantakallioita. Minulla on vilkas mielikuvitus, joskus se on hyvä juttu. Joskus tulee luovahetki, yleensä ennen nukkumaanmenoa. Päässäni syntyy pieniä tarinoita. Salainen haaveeni on kirjoittaa pieni kirja. (haave joka ei enää ole salainen :D) Kirjat, ilman niitä en voisi elää. Kunpa joku perustaisi tänne kotipaikkakunnalleni vielä kirjakaupan, se olisi täydellistä!



Kannattaa sytytellä illan pimetessä lyhtyihin valoja, jotta suojelusenkelisi ei eksy matkalla luoksesi. Sytyttäkäämme siis pimeys kauneimpaan liekkiin. Vähentääkö pimeys turvallisuutta tai viihtyisyyttä? Luoko kynttilänvalo tarvittavaa turvaa ja tunnelmaa?



Talven kaamokseen ensiavuksi riittää omakoti, villasukat, kehräävä kisu (koti ilman kisua ei ole koti),hyvät kirjat ja positiivisen ajatteluntaito  :)



Sisustus Motinissa on myös pienimuotoinen kirppis, jonka valikoima on silmiä hivelevän kaunis.




Jos et ole vielä poikennut kyseisessä liikkeessä, niin suosittelen käymään siellä. Ihastut varmasti. Ja kuka sanoo, että sisustaminen on vain naisten juttu. On aikansa elänyt käsitys, että miesten kodit ovat sottaisia poikamiesbokseja, joiden seinällä on vain tyttökalentereita.
Tästä liikkeestä löytyy jokaiselle jotakin.


Ostin alpakasta tehtyjä vanhoja aterimia, leivos- ja kakkulapion sekä apteekinpullon.



Olen kuin harakka kiiltävän perään. Vanhoista esineistä huokuu omanlaisensa arvokkuus ja niissä kiehtoo niiden tarinat.


Saan ensi viikolla kaksi apteekinpulloa lisää. Laitan nämä pullot olohuoneen ja käytävän erottavan puoliseinän päälle.


Less is more. Tavoite tälle(kin) sunnuntaille! :)


SHARE:

14 kommenttia

  1. Tuolla liikkeessä onkin omaan makuun monia ihanuuksia! :-) Kiitos esittelystä! <3

    Mukavaa sunnuntaita! <3

    VastaaPoista
  2. Ihania juttuja tuolla kaupassa. Pienet lasikulhot kannella ovat juuri sellaisia, joita olen etsinyt.

    VastaaPoista
  3. Olipas ihania juttuja, tykkäsin kans kovasti noista ottimista! Ihanaa sunnuntaita :)

    VastaaPoista
  4. voi ihanuuksia..järkyttävän ihania juttuja. mie varmaan konkurssiin saisin itteni tuolla alta viiden minuutin.

    VastaaPoista
  5. Ihanan näköinen puoti. :-) Tykkään kans noista vanhoista aterimista. Ja noi apteekkaripullot on kans kivoja. Mukavaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
  6. Voi että mitä kaikkia ihanuuksia. On sääli, että on niin kaukana tuokin liike täältä Espoon suunnalta katsottuna. Joskus tuntuu, että pienillä paikkakunnilla on kaikkea kivaa ja meillä vaan isot marketit.

    VastaaPoista
  7. Onpa ihana liike!
    Ihailen aina noissa sisustusliikkeissä, mutta valitettavasti meillä on nykyisessä kodissa niin vähän laskutilaa ettei minun kannata juuri ostella mitään koriste-esineitä. Kynttilöistä en sentään ole luopunut, niitä olenkin alkanut jo polttaa iltojen pimentyessä.

    VastaaPoista
  8. Rakastan juuri tuollaisia sisustusliikkeitä. Kivaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  9. Ihania tavaroita! Jäin vain miettimään, että mitä ihmettä alpakasta tehdyt aterimet on? Mulle ei auennut ollenkaan. Onko ne tehty luusta? Nahasta? Vai ehkäpä jopa turkista? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alpakka ei ole hopeaa vaikak siltä näyttääkin. Esineiden valmistuksessa on käytetty hopean lisäksi myös halvempia hopealta näyttäviä metalleja.

      Poista
  10. Ok. En ole ikinä kuullutkaan. Yhdistän alpakan vain ja ainoastaan laamaeläimeen! Alpakka on toiselta nimeltään vicuña. En ole tiennyt, että moinen termi liittyy myös metalleihin. Joka päivä oppii uutta :)

    VastaaPoista
  11. Luinkin juuri, että siinä on nikkeliä, sinkkiä ja kuparia hopean lisäksi. Mulle oli tuttu vain toi eläin.

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig