perjantai 6. syyskuuta 2013

Viikonlopun aatoksia!

Se on taas kohta viikonloppu. Miten aika voi mennäkin näin nopeasti? Tuntuu, että vuorokaudessa on vähemmän tunteja kuin ennen. Tuloillaan on kuitenkin mukava viikonloppu, vaikka vastoinkäymisiä onkin riittänyt, huokaus. Tänä iltana aion katsoa jonkin leffan ja voisipa sitä käydä viikonloppuna leffassakin katsastamassa Peter Franzenin Tumman veden päällä- leffan. Huomenna meille tulee ruokailemaan serkkuni ja hänen miehensä. Lupasin tarjota heille neljän ruokalajin illallisen muuttoapuna olemisesta. Olenkin jo hahmotellut menua ja se on valmis valmistusta lukuun ottamatta. Kuohuvaa, hyvää ruokaa ja täydellinen lauantai-illan kera hyvien ystävien!




Tänä iltana nautin lasin skumppaa ja mustikkabruschettoja.



 Jälkkäriksi nautin marjaisan jälkiruuan.
Mustikoita, mansikoita, vaahtoutuvaa vaniljakastiketta ja keksinmuruja.


Hyvien ystävien tapaaminen on aina ihana asia ♥ Kun tapaamisen yhdistää hyvään ruokaan, niin yhdistelmä on täydellinen.



Viikonloppunan rentoudun, istahdan lukunurkkaukseeni ja ahmin kirjallisuutta. Olen kirjakauppojen vakiasiakas. Harmi vaan, kun omalta paikkakunnaltani loppui vuosi sitten Suomalainen Kirjakauppa. Onneksi marketeissa on kumminkin aika hyvä pokkari valikoima.




Varaan uuden kirppispaikan ja teen taas kerran vaatehuoneessani inventaarion. Sitä pitää usein niitä tiettyjä lempparivaatteitaan ja muut jäävät kaappien perukoille. Sitä tulee toimeen vähemmälläkin materiamäärällä.



Huomenna menen mieheni liikkeelle auttelemaan, koska hänen liikkeessään on ns.nurkkien tyhjennysmyynti. Angry Birds tuoteperheeseen on tullut taas uusia juttuja. Ihan tavallisia sählypalloja, mutta ne ovat pakattu hauskasti, maitopurkkimaiseen säilytyspurnukkaan. Sekä sählymailat pienille sählääjille.




Viikonloppuna meillä nautitaan hyvää ruokaa ja leipomuksia. Eilen illalla tein suklaista puolukka-mascarponepiirakkaa Pirkka-lehden ohjeella ja en ollut kovin tyytyväinen piirakan makuun. Siinä olisi saanut olla enemmän sokeria, koska en tykkää kovinkaan paljon puolukan happamasta mausta. Tuunasin ohjetta laittamalla siihen kaakaojauhetta, mutta sekään ei pelastanut piirakan makua.


Taikina

150g voita
2dl tomusokeria
4dl venhäjauhoja
2kpl keltuaista
2rkl täysmaitoa
ripaus suolaa
2 rkl kaakaojauhetta

Täyte
1prk Mascarponejuustoa
 1prk rahkaa
2kananmunaa
1dl sokeria
1tl vanilliinisokeria
3dl puolukoita

 
Murotaikina:
Sekoita voi, sokeri ja suola tasaiseksi taikinaksi. Lisää vähitellen joukkoon jauhot ja keltuaiset. Kun taikina alkaa murentua vatkatessa lisää pari ruokalusikallista maitoa.
Kun taikina on valmis pyöräytä se "pitkoksi" jauhoissa, pakkaa tuorekelmuun ja siirrä noin tunniksi jääkaappiin lepäämään.
Taikinan levättyä, leikkele se ohuiksi siivuksi ja painele matalaan, voideltuun piirakkavuokaan. Peittele taikinan reunat foliolla ja paista n.175° viitisentoista minuuttia. Poista foliot ja paista vielä 5 min. Ota piirakkapohja jäähtymään.

Laita täyte taikinan päälle ja paista 175 asteessa n. 50 minuuttia.




Perjantaiterkuin


SHARE:

6 kommenttia

  1. Kovin kivalta kuulostaa viikonloppu! :-) Voimia tähän työpäivään vielä ja sitten mukavaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
  2. Ihana viikonloppu tiedossa! Oijoi mitä herkkuja.........

    VastaaPoista
  3. Kiva kun sinulla on nyt suuremmat kuvat blogissasi. Tykkään.

    Mukavaa viikonloppua sinulle !

    VastaaPoista
  4. Kaunis tuo kynttilänjalka, missä lasipallot varressa. Minuakin kiinnostaa Franzenin leffa, vaikka onkin varmasti aika synkkä. Tykkään myös roolivalinnoista eli Samuli Edelmann on ihan suosikkini.

    VastaaPoista
  5. Ihania herkkuja :)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Kuullostaa ihanalta, mahtavaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig