perjantai 18. lokakuuta 2013

Ajatuksia ♡

Täällä on jo valkea maa, lunta on sadellut hiljalleen yön aikana. Talvi, se on vuodenajoista kaikkein ankein. Mutta tästä talvesta hyvän tekee se, että työmatkaa ei tarvotse taittaa enää autolla vaan töihin pääsee kävellen. Inhoan pimeää, kylmää ja lumen suurta määrää. Mutta valittaminen ei auta, talvi tulee kaikesta huolimatta :D


 Lomaviikko on mennyt todella nopeasti, huh! On ollut iloisia hetkiä mutta myös surua ja huolta. Sitä pitäisi osata ottaa rennommin ja jättää huolet hetkeksi nurkkaan. Mutta me ihmiset olemme kummallisesti rakennettuja, huoli valtaa sydämen ja sitten sitä ei sieltä otetakaan niin vain sieltä pois. Inhoan epävarmuutta ja elämän epäreiluutta. On tehtävä suunnitelmia, aina on oltava myös suunnitelma b. Ei pidä heittäytyä kauaksi aikaa hyvän olon tunteeseen ja kellua virran vietävänä. On oltava herkkänä, kaikki vaistot virkeinä. On asioita, vaikeita asioita mutta ei ole asiaa josta ei selviäisi, näin ainakin sanotaan. Ei ole oikein, että yhdet ja samat ihmiset joutuvat kantamaan raskaan taakan, kun taas toiset pääsevät aina kuin koirat veräjästä. Elämää, sitähän tämä on, mutta joku roti tässäkin asiassa olisi oltava.Tasapuolisuus.

Mutta kevyempiin asioihin. Eilinen päivä vierähti mieheni työpaikalla, leivoin kahvitukseen kahdeksan kääretorttua ja toimin liikkeellä asiakkaiden apuna ja tarjoilemassa tarjottavia. Mieheni liikkeelle on saapunut eri mallisia ja värisiä toppatakkeja. Ihastuin etenkin tähän alla olevaan Sail & Ski:n takkiin. Sen malli on ajaton ja erittäin naisellinen. Takkia on saatavana mustana ja valkeana.




 Kääretorttu oli niin makoisaa, että jouduin leipomaan sitä päivällä vielä pari lisää :)


Jos on ollut paljon surua ja epävarmuutta niin aina on myös jotain hyvääkin. Ainakin haluan niin uskoa.
10 hyvää mieltä tuottavaa asiaa. Aina pitäisi muistaa ettei mikään ole itsestäänselvyys.
1. Kisut,
2. Minun ihana työni,
3. Oma kotipesänen,
4. Terveys ja aamuiset pakkaslenkit,
5. Ihanien ystävien tapaaminen,
6. Tämä blogi,
7. Hyvä ruoka,
8. Nähdä ympärillä myös kaikkea hyvää ja kaunista,
9. Pieni hetki kiireettömyyttä,
10. Läheiset.



Eilen herkuttelin poppareilla, maissilastuilla ja taco-kastikkeella sekä cocktail-piirakoilla.
 Palan painikkeeksi nautin pienen pullon skumppaa. Pientä arjen luksusta.




 Olen tykästynyt kuivattuihin hedelmiin ja pähkinöihin. Korvaan usein namit näillä herkuilla.


Olen tällä viikolla luopunut materiasta, olo on helpottunut. Tavara ei tuo onnea kuin ainoastaan pieneksi hetkeksi. On vapauttava tunne, kun pystyy luopumaan itselle niin turhasta mutta toiselle se voi olla suurikin aarre. Onni koostuu arkisista pienistä hetkistä, jotka eivät ole aina ostettavissa rahalla. Olen valtavan onnellinen siitä, että vanhin kisumme on asunut meillä 2 vuotta, hän muutti meille tasan kaksi vuotta sitten, nimpparipäivänäni :)


Tämä Edith Södegranin runo on kautta aikojen yksi kauneimmista ja koskettavimmista runoista. Lueskelen usein runoja ja niistä saa paljon ajateltavaa, voimauttavat.

 Yön tullen
minä seison portailla kuuntelemassa
tähdet parveilevat puutarhassa
ja minä seison pimeässä.
Kuule, tähti putosi helähtäen!
Älä astu ruohikolle paljain jaloin:
puutarhani on sirpaleita täynnä.

-Edith Södegran-


Tänään suuntaan kohti Helsinkiä. Meillä on ihanaa matkaseuraa, ihana ystävättäreni kera poikansa. Vietämme pitkän viikonlopun Helsingissä, saatan piipahtaa Tallinnassakin, mutta vietän etenkin kiireetöntä kulunaristista lomaa. Ajattelin käydä ainakin Hietaniemen hautausmaalla. Siellä on tunnelmaa. En aio shoppailla, mutta hyvästä ruuasta en tingi. Nukun mankeloiduissa lakanoissa, nautin valmiista aamiaisesta ja lounaista, suuren kaupungin hengestä, katselen kauniita maisemia linssin läpi ja tapaan pari ystävääni. Opettelen uudenlaista elämää, ajatusmallia ja asennetta.


Onpa hienoa että kenenkään ei tarvitse
odottaa hetkeäkään voidakseen alkaa
tehdä maailmasta parempaa.
-Anne Frank-


Toivotan sinulle kaunista viikonloppua!




SHARE:

5 kommenttia

  1. Minäkin inhoan epäreiluutta. Ja joskus tuntuu että olen liian herkkä tähän väkivaltaiseen maailmaan. Kurjaa, että ihmiset ovat toisilleen susia.

    VastaaPoista
  2. Täällä on maassa vasta lumen haituvia. Toisaalta lumi tuo valoa pimeään syksyyn.

    Ihanaa lomareissua!

    VastaaPoista
  3. Niinhän se on, että elämässä ei osaisi arvostaa niin paljon hyviä hetkiä jos koskaan ei olisi niitä huonoja. Toivottavasti kuitenkin huonot ajat jäävät vain lyhyiksi.
    Ihania herkkuja olet taas kokkaillut! :)

    VastaaPoista
  4. Kauniita ajatuksia. <3 Välillä on todella hyvä pysähtyä miettimään elämän hyviä asioita ja keskittyä niihin.
    On niin totta mitä puhuit materiasta. Vaikka materia ja raha voi toki jonkin verran helpottaa elämää, ja se kuuluu myös elämän välttämättömyyksiin, niin onnellisuutta sillä ei voi ostaa. Onnellisuus tulee niin paljon muusta, tärkeimmistä asioista.
    Rentouttavaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
  5. Minulla on samat ajatukset talvesta. Tuo Edithin runo on niin kaunis, ehdottomasti yksi kauneimmista runoista. Ja rentouttavaa Helsinki-lomaa!

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig