maanantai 14. lokakuuta 2013

Moments!

Viikonloppu meni menojaan ja edessä häämöttää syyslomaviikko. Viikonloppuna ulkoilin, leivoin ja tassuttelin kotosalla villasukat jalassa, teemuki kätösissä sekä kahlasin läpi valtavan määrän lukemattomia sisustus- ja muotilehtiä. Olen ajatellut pitää hieman lomaa myös blogistani, joka tarkoittaa sitä, että jokunen päivä saattaa mennä hiljaisuudessa.

Mutta taidan sytytellä hieman tunnelmavalaistusta, kynttilöitä. Vedän villasukat jalkaan, viltin päälleni ja lueskelen rauhassa hetken ennen kuin alan päikkäreille. Olen niin lomamoodissa ja tulevalla viikolla on odotettavissa kaikenlaista mukavaa tekemistä.



Tein eilen vaatehuoneen suursiivouksen. Karsin vaatteita kovalla kädellä, armottomasti. Ja vaikka joku vaate olisikin kiva kaikkien muiden mielestä, mutten itse tunne siinä enää oloani kotoisaksi, niin pois vaan. Hyvä vain, jos mahdollisimman moni vaate löytäisi uuden omistajan blogikirpparilla. Tulen lisäilemään blogikirppikselle vaatteita alkuviikosta. Nyt  vaatehuoneessa on ihanan väljää, ja sieltä todellakin löytyvät vain ne vaateet, joita todella käytän. Vaatehuoneessa vallitsee harmonia. Väljyys, se on parasta! Pidän tavaroiden omistamisesta. Ja niistä luopuminen on joskus hankalaa. Haluaisin olla minimalisti, mutta epäilen että minusta ei ole siihen. Teen nykyisin aika vähän virheostoksia, siis sellaisia vaatteita tai asusteita, jotka jäävät käyttämättä. Vastaavasti ostan uutta harkiten mutta kun sitä ostan, panostan vaatteeseen mielelläni.



Joillekin ihmisille siisteys ja järjestys on todella tärkeää ja toiset taas pystyvät elämään ihan yhtä onnettomana vähemmän siistissä kodissa? Miksi elämän pitää olla niin vaikeaa? :D


Viikonloppuna tein pizzaleipäsia, jotka olivat ihanan makuisia. Suosittelen! Pizzaleipäset voit täyttää haluamallasi tavalla.


Tein tavallisen pizzataikinan ja pizzaleipäsiin tuli kolmenlaisia täytteitä.


1) creme bonjouria, purjoa, serranon kinkkua ja tomaattia
2) vuohenjuustoa, purjoa, rucolaa, tomaattia ja mustapippuria

3) aprikoosia, creme bonjouria, sinihomejuustoa ja pinjansiemeniä
4) juustoraastetta, valkosipulia, serranokinkkua ja merisuolaa

Pizzaleipästen reunat valelin oliiviöljyllä ja paistoin niitä uunissa 225 asteessa noin 10 minuuttia. Leipästen päälle tulee vielä tuoretta rucolaa ja sormisuolaa.


Pizzaleipästen kaveriksi tein Caesar-salaatin.
 




Caesar-salaatti

Roomansalaattia
paahtoleipää
broilerin rintafileetä
parmesania ohuina lastuina

Kastike
1 Valkosipulinkynsi
1 Munankeltuainen
2tl sitruunan mehua
 ½ dl öljyä
Dijon-sinappia
½dl oliiviöjyä
2rkl parmensania raastettuna



Sain ystävättäreltäni kivan lahjuksen, modernin nuolijan. Perusnuolijassa ei ole tukea, ja se sotkee yleensä pöydät, jos sen laskee leivonnan välissä pöydälle.



Tulevalla viikolla minulla on  aikaa leipoa, nukkua päikkäreitä ja viettää lomaelämää. Loppuviikosta saatan lähteä Helsinkiin. Nyt on vaan niin laiskaolo, että matkustaminen ei kiinnosta :D Mietin joskus äitini kanssa viisaita ja äitini viisaita sanoja ja tekoja ;D Sitä ei osaa lapsena arvostaa vanhempiensa kanssa vietettyjä hetkiä. Näin vanhemmiten nämä yhteisesti vietetyt hetket tuovat mieleeni rakkaita muistoja. Sitä pitää asioita itsestäänselvinä ja ajattelee, ettei suru voi kohdata omaa perhettä, ainakaan vielä. Ensi kuulla on taas isänpäivä, onneksi en opeta alakoulussa, jossa askarrellaan isänpäiväkortteja. Tosin se on meidän perheelle tavallinen sunnuntai muiden joukossa. Välillä tuntuu, että tarvitsen lomaa elämästäni.  Tämä olo vaatii päivällä lettuja sekä mansikkamollukkahilloa. Pieniä arjeniloja. Elämä on kuin sää, ne molemmat muuttuvat välillä arvaamatta. Olemme kohtalon omia. Huomisen määränpää on tuntematon, koska aamulla et voi tietää mitä ilta tuo tullessaan. On elettävä nyt.


Kissamaisen kivaa viikkoa!


SHARE:

6 kommenttia

  1. Voi miten ihania syyskuvia ja nuo leipäset vaikuttavat kyllä herkullisilta.

    VastaaPoista
  2. Voi kun elämänsä voisikin viettää niin kuin kissat;) Mutta kun ei voi, niin täytyy yrittää pärjätä jotenkin. Iloita siitä arjesta - ja sinä osaat sen tehdä!
    Oikein hyvää lomaviikkoa sinne Pohjois-Karjalaan - itse pidän loppuviikosta pari päivää lomaa.

    VastaaPoista
  3. Leipäset on pakko testata, vaikuttavat namilta! Ihanaa lomaa!

    VastaaPoista
  4. Hyvää lomaa sinulle! Koskaan ei tosiaan tiedä mikä nurkan takana odottaa... Elämästä täytyy todellakin nauttia tässä ja nyt! :)

    VastaaPoista
  5. Taas ihanan tunnelmallisia kuvia, ja mitä herkkuja. Nam. Mukavaa lomamoodin jatkoa :)

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig