lauantai 23. marraskuuta 2013

Ajatuksia ♥

Hiphei! Ajattelin ladata postauksen täydeltä kuvia parilta viime illalta. Täytyisi siivotakin, taidan päästä kuitenkin helpommalla, jos muumioituisin viltin alle :D
Hyvä ruoka on elämän suola, kuten olette jo oppineet postauksistani ajan saatossa. Viikollakin voi hemmotella itseään hyvällä ruualla ja kiireettömällä hetkellä. Arkisestakin ruuasta saa juhlavaa kauniilla kattauksella ja pikarillisella viiniä.

Täällä podetaan poskiontelotulehdusta ja roikutaan viikonloppu viltin reunassa kiinni. Viheliäinen tauti! Ja ikävintä tässä on se, että tämä johtuu työpaikan heikosta sisäilmasta. Kaikki tässä luokassa työskentelevät potevat samanlaisia  hengitystieoireita. Kerrankaan minulla ei ole mitään suunnitelmia viikonlopuksi. Eräs ystäväni haluaisi lähteä kanssani illalla ulos, mutta taidanpa passata tapaamisen ja jäädä kotiin lepäämään. Olin viime viikonloppuna työkavereiden kanssa viettämässä mökkiviikonloppua, joten nyt olen kotona ja nautin tekemättömyyden ilmapiiristä. Pikkujoulut, sellaiset aion järjestää parhaimmille ystävilleni joulukuun alkupuolella. Hyvää ruokaa, juomaa, kiireetöntä yhdessäoloa ja kannat kattoon!


Laskeskelin jo, että työpäiviäkään ei ole enää ennen joululomaa kuin noin parikymmentä. Kuukauden kuluttua olemme jo ulkomailla, kivaa! Ensi keskiviikkona on luokkani vanhempainilta ja samaisena päivänä blogini täyttää 1 vuoden. En olisi vuosi sitten uskonut, kuinka paljon blogini löytää vuoden aikana lukijoita, hurjaa! Olin todella innostunut, kun sain ensimmäiset rekisteröityneet lukijat ja olen sitä edelleenkin, aina huomatessani lukijamäärän lisääntyneen. Te, ihanat lukijani olette bloggailun suola. Ilman teitä ja kauniita kommenttejanne en bloggaisi. Kiitos ja kumarrus :)

Viime vuonna pidin blogissani joulukalenteria. Ajattelin, josko tänäkin vuonna olisi aikaa julkaista 24 luukkuinen kalenteri. Jokaiselle päivälle jokin kiva jouluinen resepti, ohje tai vinkki. Mitäs mieltä olette ajatuksesta?





Juustoleipää, TUC-keksejä, mansikoita, hilloa ja viinirypäleitä

Lettuja kera vaniljakastikkeen ja vadelmien


Pinjansiemen-oliiviöljy-tomaatti-mozzarellaleipäsiä






Olisiko teillä postaustoiveita?



Halloum-suolapähkinä-mansikkasalaattia










Hienosta kasvatuksesta ja hyvien viinien tuntemuksesta on suurta iloa koko elämän ajan. 
-Ernest Hemingway-

Ihanaa viikonloppua 


SHARE:

5 kommenttia

  1. Joulukalenteri on huippu juttu, kannatetaan ;)

    VastaaPoista
  2. Niin ihania kuvia!
    Kannatan joulukalenteria ☆
    Retouttavaa viikonloppua!
    -päivi-

    VastaaPoista
  3. tykkään myös joulukalentereista! Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Joulukalenteri saa kannatusta täältäkin. :)

    VastaaPoista
  5. Myös minä kannatan joulukalenteria, ja juurikin nuo mainitsemasi sopii hyvin aiheiksi.

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig