keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuodelle 2015

Uusi vuosi ja uudet tuulet.
Meillä otetaan uusi vuosi vastaan kotosalla oleillen. Hyvää ruokaa ja löhöilyä. Prahan matka oli mitä mukavin, opin taas uutta elämästä ja siitä, että osaan olla kiitollinen elämälle, juuri tästä hetkestä. Materia ei tuo onnea, mutta moni täyttää sillä elämässä olevia tyhjiöitä, kumminkaan siinä onnistumatta. Onni tulee elämään muusta kuin tavarataivaasta. Jos pelkää liikaa, niin mieli ei puhdistu ja elämä jää elämätä. Joskus on poistuttava omalta mukavuusalueeltaan, että voi uudistua ja saada elämäänsä entistä parempia asioita.

Kiinnitä huomiota ajatuksiisi, sanoihisi ja tekoihisi, niin huomaat huomattavan eron entiseen elämääsi. Ne pienet asiat, joista kasvaa suuria. Listaa joka ilta ainakin kolme hyvää asiaa päivästäsi.  Asioiden ei tarvitse nyt ja heti, kaikella on aikansa ja paikkansa. Muutos lähtee meistä itsestämme.

Oletko valmis katsomaan itseäsiä ja elämääsi uusin silmin?
Löytäessään oman meditatiivisen keskuksensa, sisäisen rauhan pystyy keskittymään elämässään olennaiseen. Jos päästämme negatiiviset ja tuhoisat ajatukset valloilleen, niin se on sama kuin tunkisimme kielemme pakkasella rautatolppaan. Se satuttaa tekijää itseään kaikkein eniten. Pidetään positiivisuuden lippua korkealla vaikka välillä sukellammekin elämän syvissä vesissä. Toivon sinulle kaikkea hyvää tähän päivään ja kaikkiin tuleviin 365 päivään ensi vuodelle!

Huomenna saatte Prahan matkan kuulumiset kuvineen ja taitaa matkalta tulla vielä toinenkin postaus. Sen verran paljon minulla on kerrottavana teille ihanille lukijoilleni matkasta sanoin ja kuvin. Ihana, että olet olemassa 








Kuvat

Haluan toivottaa sinulle vuoteen 2015 sydämen rohkeutta, enkelienergiaa, taitoa kuunnella ja tulla kuulluksi, toimia kuten sydämesi sanoo. Olla läsnä ja nähdä kauneutta ympärillään ja kauneutta itsessäsi. Kaikkea hyvää :)


tiistai 30. joulukuuta 2014

Ajatuksia uudesta vuodesta - Let silence take you to the core of life

Kuluva vuosi on edennyt nopeasti ja se on tuonut mukanaan paljon uusia asioita ja olen päässyt kokemaan sellaisia asioita, joista olen tähän mennessä vain haaveillut. Olen kiitollinen. Rakas matkailuharrastukseni on saanut uudet siivet allensa ja kova työnteko palkitaan. Tänään palaan Prahasta kotiin rakkaideni luo ja uuden vuoden otamme vastaan kotona.

Mitä olen oppinut?
On oltava oma itsensä, vaikka totuuden puhujaa harvoin rakastetaan. Kiitollisuutta, kunioitusta ja sen, että asioilla on tapana järjestyä. On seurattava sydäntään, ei elää sen mukaan mitä toiset haluavat. On oltava tässä hetkessä onnellinen ja tartuttava tilaisuuksiin.
On uskallettava elää, NYT! Kohtuullisen hyvä riittää, koska täydelliseen emme koskaan pääse. Oma aika ja relaus ovat tärkeitä. Tehdä asioita, joista nauttii ja joita tekee suurella sydämellä. Meidän ei pidä jäädä tapojen ja mielikuvien vangeiksi. Ne voi aina vaihtaa, päivittää ja muuttaa sellaisiksi, että niiden kanssa on hyvä elää. Vaihdetaan asennevamma omannäköiseemme elämään ja annetaan hiljaisuuden viedä elämän ytimeen. 


Uusi vuosi kolkuttelee jo ovella. Mitä sinulle toivottaisin?


Ettet kokisi itseäsi yksinäiseksi, vaikka yksin oleminen tekee välillä hyvää.
Saisit kokea elämän valoisia asioita,
perhe ja ystäväsi olisivat koolla,
kinastelut jätetty sikseen,
uusien leppoisten tuulten tuoksuja,
hymyileviä kasvoja,
kortteja ystäviltä,
ei mitään unohdettua, 

sydämen rohkeutta.

Toivon kaiken tuomitsijoille ymmärrystä. Se tuo elämään uusia näkökulmia, muutakin kuin vihaa ja mustavalkoisuutta.
Halauksia, suukkoja,
onnellisia muistoja ja onnistumisen elämyksiä.
Toivon täydestä sydämestäni
uuden vuoden 2015 olevan sellainen,
miksi se on tarkoitettukin
-lämmön ja valon juhlaa
auringonpilkkuja kasvoilla,
sydäntalvenkin pimeydessä.






 Joko teillä on suunnitelmia uudelle vuodelle?


maanantai 29. joulukuuta 2014

Uuden viikon ajatelmat - kuulumiset Prahasta

Terveiset Prahasta. 
Hyvä seura, kauniit maisemat, tunnelmallinen loma, makoisaa ruokaa ja raikasta juotavaa. Joululoma. Hetki nauttia arjen ulkopuolella olevista asioista. Into elämää kohtaan. Miten paljon yhteen vuoteen mahtuukaan!  Paljon, olen saanut nähdä paljo uusia valtioita, tehnyt elämääni koskevia valintoja, tehnyt paljon, mutta oppinut myös valikoimaan ja kuuntelemaan sydäntäni. Kaiken ei tarvitse tapahtua tässä ja nyt. Asiat kypsyvät, kun on niiden aika, niin sitä puhkeaa kukkaan, eikä epäröi.

Muutama ajatuksia herättävä mietelmä uuteen viikkoomme ja kohta koittavaan uuteen vuoteen.



Menkäämme uutta viikkoa kohti valoisin aatoksin!


sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Postikortti Prahasta

Lämpöiset terveiset tunnelmallisesta Prahasta :)
Täällä on ihasteltu astronomista kelloa, joka näyttää auringon ja kuun sijainnin. Tasatunnein 12 apostolia vaeltaa kellossa olevan luukun aukosta ja kuolemaa kuvaava luuranko soittaa kelloa ja kääntää tiimalasin alassuin. Lopuksi kukko heiluttaa siipiään ja kiekaisee ylimmässä syvennyksessä luukkujen sulkeutuessa. Olemme fiilistelleet vanhan kaupungin tunnelmaa, Kaarlen siltaa, shoppailleet, syöneet hyvin ja nauttineet lomailusta. Kisut voivat hyvin kotosalla, soittelin miehelleni ja he voivat kuulema kaikki paksusti :D
Enää pari kuukautta ja edessä häämöttää hiihtoloma ja kaukomatka.







lauantai 27. joulukuuta 2014

Buzzador - Vanish!

Pääsin Buzzaamaan tehokkaita Vanishin tuotteita!

Vanish on Suomen ostetuin tahranpoistotuote. Vanishin sisältämät ainesosat poistavat tahroja kaikissa pesulämpötiloissa - jopa alhaisissa. Osa ainesosista tunkeutuu tahran läpi poistaen sen perusteellisesti - toiset ainesosat hajottavat tahran pienempiin, helpommin liukeneviin osiin.

Aktiivinen happi on yksi Vanish OxiActionin vaikuttavista ainesosista. Kun aktiivinen happi sekoittuu veteen, alkaa tapahtumaketju, jossa muodostuu tuhansia ilmakuplia. Ilmakuplat kuplivat tekstiileissä olevien kuitujen läpi ja poistavat tahrojen rippeet tuoden en mukanaan veden pinnalle.


Paketin mukana tuli tahranpoistoaine, värilliselle- ja vaaleallepyykille ja extra hygieeninen pesuaine sekä 10 kappaletta Vanish pesuaine näytteitä, joita jaoin ystävilleni. Kaikki ovat olleet enemmän kuin tyytyväisiä tuotteisiin. Mikä parasta tuotteet ovat joutsenmerkittyjä, suurin osa hajuste- ja allergiatestattuja.Itseltäni puuttui pakkauksesta tuotetestaukseen kuuluva kangaspala, jotne käytin muita kankaita testauspalana.

Pesin uunin joulukuntoon ja käytin pesuvaahdon poistamiseen pyyhettä. Pyyhe meni tummaksi ja likaiseksi, kuten arvata saattaa. Ajattelin, että laitanko pyyhkeen roskiin, mutta päätin testata Vanishin tahranpoisto- ja valkaisevaa pesuainetta ja lopputulos oli kiitettävä. Wau, pyyhe on taas melkein uudenveroinen, hohtavan vaalea. Pesin värilliselle pyykille tarkoitetulla Vanishin pyykinpesuaineella vanhan pellavaisen laudealusen. Ja siitäkin tuli niin putipuhdas. Kokeilin myös Extra hygiene pesuainetta vuodevaatteisiin ja niistäkin tuli ihanan raikkaat.Suihkutinitsepintaisille tahroille Vanish esikäsittelysuihketta ja laitoin suoraan pyykkikoneeseen peseytymään. Pesun jälkeen tahrat olivat tipotiessään. Vanish Crystal White todellakinj valkaisee jo hieman harmaantuneita valkoisia vaatteita, se tekee  valkopyykistä jälleen valkoista.Näiden testien perusteella Vanish-tuotteet ovat tehokkaita ja tehoavat hyvin hankaliinkin tahroihin. 


 Jos olet kiinnostunut testaamaan uusia tuotteita, rekisteröitymään pääset täältä (laita suosittelijaksi minut eli Chantella).Kannattaa liittyä Buzzadorin sivuilla Buzzaajaksi ja hyvällä tuurilla pääset Buzzamaan uutuus tuotteita, klik klak!

#puhtaaksivanishilla #vanish #buzzador 



Tämä on uutuus ja tämä tuote todellakin toimii!










Buzzailemisiin!
Ps. Terveiset Helsinki-Vantaan lentokentältä ;)


perjantai 26. joulukuuta 2014

Hilton Helsinki-Vantaa ja Praha

Yleensä olemme tulleet näitä aikoja jo ulkomailta joululomalta kotiin, mutta tänä vuonna suuntaammekin ulkomaille nyt eikä melkein. Ystävämme suuntaa matkalle Ruotsiin, joten pitkästä ajomatkasta Helsinkiin ei tule ainakaan tylsää. Toivottavasti matka sujuu mutkitta ja turvallisesti, emmekä pääsy iltapäivälehtien otsikoihin. Otsikoihin, joita on saanut ikäväkseen lukea viime aikoina erilaisista onnettomuuksista tieliikenteessä.Yövymme lentokentän Hiltonissa, nautimme loungen antimista ja lauantaiaamuna hyppäämme sinivalkoisten siipien päälle ja matkaamme kohti Prahaa. Neljä päivää kauniissa, tunnelmallisessa ja historiallisessa kaupungissa. Kun on ajoissa liikenteessä, niin voi matkata useasti, koska matkat saa edullisesti. Tälläkin kertaa varasin omatoimimatkan. Kisut jäävät kotiin mieheni kanssa. Ikävähän heitä jää, mutta elossa olevia ei saa itkeä liikaa. Jälleennäkeminen tiistaina on ihana.

Lentokentän Hilton hotelli on todella tasokas ja mikä parasta se on kävelymatkan päässä lähtöselvitysterminaalista. Lentokentän Hiltonin atmosfääri on kuin olisi jo ulkomailla, suosittelen! On paljon mukavampaa lähteä matkoille virkeänä kuin että olisi ajanut läpi yön lentokentälle. Lentokenttähotellissa matka alkaa leppoisissa tunnelmissa. Pieni irtiotto arjesta tekee hyvää. Jouluna on tullut herkuteltua niin paljon, että myös irtiotto herkuttelusta tekee terää matkan jälkeen.

Lentokentältä teen pieniä kosmetiikka ostoksia, piipahdamme Oak Barrelissa ja nautimme lentokentän tunnelmasta. Olen ajastanut teille muutaman postauksen lomani ajalle ja osan kirjoittelen reaaliaikaisesti :) Huomenna pääsette lukemaan Vanish pesuaine Buzzauksesta.


Ei sillä niin suurta merkitys, mitä syö joulun ja
uuden vuoden välillä, vaan mitä syö uuden vuoden ja joulun välillä.
-Vanhasanonta-


Segway



Talvisen tunnelmallista viikonloppua!



torstai 25. joulukuuta 2014

Jouluisen arvonnan voittajatar!

Arvonnan voittajatar on Marja-Leena
Olen lähestynyt sinua jo viestillä blogipostaukseesi. Lähettäisitkö minulle yhteystietosi sähköpostiin, kiitos!







Olkaas kuulolla arvonnat eivät pääty tähän ;)










Jouluaaton tunnelmia 2014




Vietin vuonna 1979 ensimmäistä jouluani. Tänä(kään) vuonna en saanut pulkkaa joululahjaksi :D

Kyllä Mielensäpahoittaja sen tietää: turha ressata - täydellinen joulu on mahdoton tavoite.


Jossain sataa valkeaa lunta

Jossain, ja on kaikki kuin unta

Jossain koko aurinkokunta

Uuden toivon saa.


-Gösta Sundqvist -

Meillä aloitettiin jouluaatto käymällä kuntosalilla, viimeiset ruuat kaupasta ja piipahdimme haudoilla. Keittelin riisipuuroa ja nautimme reilun parin tunnin unet. Unien jälkeen katselimme elokuvaa, availimme lahjapaketteja ja herkuttelimme myöhään iltayöllä jouluruuasta. Ihana levollisuus, on aikaa olla rauhassa, käpertyä päikkäreille sohvan mutkaan ja olla suht terve. Sain lahjaksi juuri sellaisia ihania, makoisia ja käytännöllisiä juttuja, joista olen aina pitänyt. Enkeleitä, niitä sain kaksin kappalein  Keräilen Willow Tree-enkeleitä. Sain lahjaksi myös tarpeelliset vihellettävät avaimenperät. Avaimenperät, jotka rakas edesmennyt isäni aikoi ostaa minulle kolme vuotta sitten, mutta hän kerkisi kuolla edellisenä päivänä.

Joulu on ollut täynnä taikaa, annoimme yllärinä ystävälle mahdollisuuden hiihtämiseen. Ihmiselle, joka ei ole koskaan aiemmin nähnytkään lunta saatikka hiihtänyt. Paistoin muffinsseja ja päätin ilahduttaa yksinäistä vanhaa naapurin setää karamelli-omena-suklaamuffinsseilla. Ilo oli taattu! Sain niin hyvän mielen, kun sain toiset hyvälle tuulelle, joulumieltä.

Kisut olivat eilen aivan innoissaan lahjoistaan ja puuhaa riittikin iltamyöhään ennen kuin leikkien jälkeen iski väsymys. Tämä joulu on erilainen kuin edelliset joulut, olemme Suomessa ja saamme nauttia kuulaasta pakkassäästä. On aikaa kaikellle hyvälle ja levolle. Pakkasmittari paukuttelee -25 pakkasasteessa, hurjaa. Viikonloppuna pakkasasteet ovat maltillisemmat, kun matkaamme Prahaan. 




















Kokosin muistiin vinkkejä ja tässäpä puuhaa joulun vapaapäiville. 
                                                                        
  • käykää pulkkamäessä/hiihtämässä/luistelemassa/uimassa
  • pelatkaa lautapeliä/tehkää palapeliä/leikkikää yhdessä lapsen ehdoilla
  • käykää elokuvissa tai järjestäkää kotona leffatuokio tai lukekaa satukirjoja yhdessä
  • leipokaa pipareita tai joulutorttuja
  • maalatkaa sormiväreillä, tehkää perunaleimasimia
  • keksikää yhdessä runo tai tarina jouluisesta kuvasta
  • jäädyttäkää jäälyhtyjä ja laittakaa lyhtyyn sisälle jo parhaat päivänsä nähneet joulukukat
  • nukkukaa päikkärit, kun siltä tuntuu. Levätkää ja nauttikaa itsenne ja toistenne seurasta. Lukekaa ja katselkaa kauniin huurteista talvimaisemaa.

Herkutelkaa; konvehdit, irtokarkit, kääreelliset joulukarkit, piparkakut ja pikkuleivät, rusinat, mantelit ja pähkinät, hedelmät, purukumi ja muut itse tehdyt makeiset. Sekä joluruoka, aah ihanuutta!


Joulutunnelman luojia joulu-CD, joulukirja tai -sarjakuva, joulukoriste,  jouluvalot,  tonttulakki, kynttilä tai tuikku.

                                                                           Rauhaa, valoa ja enkeleitä joulupäivääsi