sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Avain onneen on unelmoida, avain menestykseen on toteuttaa unelmansa!

Hiiohoi! Olipas ollut makoisan mukava lauantai, paljon kivaa tekemistä. Sitten iski armoton väsy, päikkärit kisujen kanssa auttoivat kummasti. Niin, ja kotitekoinen Crema Catalana. En ole vielä kerinnyt Buzzaamaan Watson-palvelusta, mutta ensimmäisen Buzzauksen aion toteuttaa viikon alkupuolella. Kuinkas teillä muilla tätä palvelua käyttävillä on sujunut palvelun käyttäminen? Minulla on meneillään  niin huiman hauska, mutta myös aikaa vievä projekti, että taidan Buzzaamisen jälkeen keskittyä vain työblogiini. Pidän pienen luovantauon tästä blogistani, postailen harvakseltaan, kun siltä tuntuu.  Olen ajatellut monesti pitää blogitaukoa, mutta tämä on ollut vain niin hauskaa. Mutta nyt minulla on sen verran kiireistä enkä halua tehdä blogistani pakkopullaa, joten pieni tauko on Buzzausurakan jälkeen paikallaan.  





Jos päätän jatkaa aktiivisempaa bloggaamista, niin kerään ainakin kaikessa rauhassa uusia ideoita. Olen kertonut teille, että tänä ja tulevana vuonna aion toteuttaa unelmiani, useampia. On vaan sellainen tunne, että on elettävä nyt, en jätä elämääni eläkkeelle. Koska näillä näkymin, kun eläkeikää nostetaan en tule näkemään sellaista. Olen varustettu sen verran hyvillä geeneillä, että elämää on elettävä nyt :D  Olen kertonut teille jo aiemmin, että rakastan matkailua ja valokuvaamista. Olen matkaillut elämäni aikana reilut 60 kertaa. Olen ikuisesti kiitollinen vanhemmilleni siitä, että he ottivat minut ja veljeni aina mukaan ulkomaanmatkoille, saimme tutustua uusiin kulttuureihin ja kannan mukanani ihania muistoja, lämpöisiä ja rakkaita. Tälle vuodelle on varattuna jo useampi matka Suomen rajojen ulkopuolella, lähemmäs ja hieman kauemmaksikin. Junamatkailua, laivaa ja lentokonetta. Mutta myös kotona oleilua ja rauhoittumista sekä yleensäkin elämästä nauttimista.

Jotain sellaista, jota ei vaan voi pukea sanoiksi. Olen aikalailla innostunut ja motivoitunut tekemään kaikkien unelmieni eteen töitä. Saan nauttia matkaillessa rakkaideni seurasta ja nähdä uusia asioita ja maisemia, ja kamera kulkee aina mukanani. Haluan kiittää myös kaikkia niitä ihania ihmisiä, jotka ovat uskoneet minuun ja unelmiini. Yksin en pystyisi toteuttamaan niitä. Mutta näiden unelmienhinta ei ole edullinen, sen eteen on tehty ja tehdään edelleen kovasti töitä. Tuntuu kutkuttavan kivalta, kun uskaltaa elää ja tehdä asioita todeksi. Kerron teille ehkä joskus kaiken unelmieni toteutus- projektistani. Minulla ei ole takanani perintöä tai muuta suurta omaisuutta. Kaikki on saavutettu ja tullaan saavuttamaan kovalla työllä. Osaan ainakin nauttia kaikesta kokemastani, kun unelmien eteen on tehty vuosien ajan töitä. Tärkeintä on, että olen onnellinen ja saan elää sellaista elämää, josta nautin. Ja samalla myös muuta muu ihminen ja karvakamusaa onnellisemman elämän. Hyvä kiertää. On olemassa sanonta, nähdä Rooma ja kuolla. Rooma on jo nähty, mutta pitäisikö ottaa tavoitteeksi jokin kaukaisen kaukainen kohde ja todeta sitten sama asia? :D 



ViliMarika pyysi eilen lisäkuvia olohuoneemme valaisimesta, ollos hyvä :)


Ostin Sisustus Odessasta pajusta ja pellavasta valmistetun valaisimen kaksi vuotta sitten. Sain todella edullisesta, koska se oli liikkeen aikokainen. Ihastuin sen yksinkertaiseen, mutta kauniiseen ulkomuotoon. Se tuo olohuoneeseen lämpöistä valoa.




 PS.Bloggaaminen on antanut minulle paljon ja olen saanut blogini kautta tutustua hienoihin uusiin tuttavuuksiin ja yhteistyökumppaneihin. On välikiitoksen aika ja kiitän teitä kaikkia yhteisesti! Nyt tarvitsee vain keskittyä intohimoisemmin ja väliaikaisesti pariin muuhun asiaan.


 Sain eilen kimpullisen kevään keltaisia tulppaaneja, asettelin ne Aarikan maljakkoon. Sointuvat hyvin eilen ostamieni ruusujen kaveriksi.

 Ota unelmasi, tavoitteesi tosissaan. -  Ota riski!

 Avain onneen on unelmoida, avain menestykseen on toteuttaa unelmansa.

 Pehmeä tuuli kuljettaa onnellista vaeltajaa, uusia teitä - uusia unelmia kohti.
-Sanonta-


SHARE:

1 kommentti

  1. Kiitos kuvista! Nyt osaan hahmottaa paremmin ja suunnitella täällä korjaus projektia. :) Elämä on loppujen lopuksi lyhyt, eikä se eläkeikä todellakaan ole se, milloin aletaan elämään vasta. Entä jos ei jaksakkaan tai ole terveyttä sitten elää unelmia!? Tee niitä asioita, joista saat iloa ja voimaa. Ota aikaa juuri sinulle itsellesi. <3 -Viltsu-

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig