lauantai 18. tammikuuta 2014

Perjantai sydämessä ♥


Eilen  saavuttuani töistä kotiin heitin työlaukkuni viime syksynä ostamalleni antiikkituolille. Tuoli on mun yksi järkiostoksistani. Mutta kaksi karvakamua tykkäävät myös tuolista ja illan aikana tuolilla olikin jompikumpi rentoilemassa. Sain ystävättäreltäni ihanan kortin, siinä oli kaunis sanoma. Välillä on tärkeää vain istua hetki ihan rauhassa. Asettelin kauppareissulta ostamani ruusut maljakkoon ja nuuhkaisin niitä. Ruusut tuoksuvat unelmilta. Tein maissilastu-pekoni-munakassalaattia ja hörppäsin kyytipojaksi omena mehulimonaadia. Otin pienet päikkärit ja nautin tekemättömyydestä hektisen viikon päätteeksi. Sytyttelin kynttilöitä ja tunnelmavalaistusta. Pimeys sattuu silmiin. Kävin illalla pienellä lenkillä, mutta vain pienellä. Ulkona paukkuu kahdenkymmenen asteen pakkanen ja mukavuudenhaluisena ihmisenä katselen pakkasukon piirtämiä kuurankukkia ikkunan tältä lämpimämmältä puolelta.

Eilen illalla leivoin suolaisia herkkuja ja tein lasagnea. Lasagne ei ole mitään ilman kunnollista valkokastiketta. TVOF katsoessa napostelin hedelmiä, hyvä vaihtoehto ainaiselle karkin mussuttamiselle. Vaihtelin myös keittiönpöydälle liinoja ja tulin siihen tulokseen, että tämä harmaa kera strassikivien on tällä hetkellä paras vaihtoehto. Pengoin vaatehuoneen perukoilta verhovaihtoehtoja ja ilokseni huomasin, että omistan monet ihanat verhot. Vaihtoehdoissa siis löytyy. Kodin yleisilmettä saa muutettua pienillä asioilla. Pieni muutos sisustuksessa vaikuttaa myös mielialaan ja etenkin sekaisessa huoneessa ajatuksenikin ovat sekaisin. Hallittukaaos ja hyvä mieli :)


Vaihtelin eilen keittiönpöydälle liinoja ja tulin siihen lpputulokseen, että tämä harmaa strassikivinen liina on tällä hetkellä suosikkini.


Suklaapalanen silloin tällöin auttaa mieltä pysymään makoisana :)



 Onnellisuutta on hyvä ravinto, turvallinen asuinympäristö, saada olla perusterve, omata positiivinen elämänasenne, työskennellä mielekkäässä työ/opiskelupaikassa, ne omat pienet kiireettömät ja stressittömät hetket, unelmien toteutuminen, liikunta harrastukset, rakkaiden ihmisten läheisyys ja päämäärätietoinen ote elämään. Onnellisuus ei ole rakettitiedettä, se on monesti itsestämme kiinni. Harvoin asiat tulevat eteemme suoraan kultalautasella. Pysähtyminen arjenkiireiden keskellä auttaa meitä huomaamaan ne pienet ihmeet elämänpolkumme varrella.






 Maissilastu-pekoni-munakassalaatti
Maissilastuja,
Jäävuorisalaattia,
Kirsikkatomaatteja,
Kurkkua,
Punasipulia,
Paprikaa,
Vuohenjuustoa
Salsakastiketta (tulinen)
Kaksi ohutta munakasta ja 2 siivua pekonia paistettuna.
Kun olet paistanut munakkaat(kuten letut), niin suikaloina ne ja ripottele salaatin päälle. Paistettuasi pekonit, silppua ne salaatin päälle.





Ellet ota riskiä,
et voi kasvaa;
Ellet voi kasvaa,
et yllä kykyjesi mittaiseksi;
Ellet yllä kykyjesi mittaiseksi,
et voi olla onnellinen;
Ellet voi olla onnellinen,
onko millään muulla väliä?

-David Viscott-
 





Älä ole karvakamullesi vihainen, vaikka joskus matot ovatkin töistä tullessa mytyssä. Sinulla on työsi, huvisi ja ystäväsi. Hänellä on vain sinut.

Ennen kuin torut karvakamuasi yhteistyökyvyttömyydestä, laiskuudesta tai itsepäisyydestä, kysy itseltäsi, vaivaako häntä kenties jokin. Ehkä hän saa vääränlaista ruokaa, on maannut liikaa auringossa tai sydämestä on tullut vanha ja heikko.


IceBugit ovat mielettömän hieno keksintö talven liukkaille. Nastakenkien kysyntä on ollut niin suurta, että IceBugit ovat loppuneet maahantuojalta tämän talven osalta.



Päätän postauksen Victor Hugon sanoin, jopa synkimmät illat päättyvät ja aurinko nousee.
PS: Illalla julkistan arvonnan voittajan!

Talvi-iloa toivottaa,


SHARE:

2 kommenttia

  1. Hei, tuo sun korkea valaisin, missä joistakin oksista? oljista tms tehty koukeroiset... Ylhäältä kolmas kuva. Voisiko siitä saada kokovartalokuvan? Katsos, me saimme just samannäköisen valaisimen tänään, mutta siinä on vain se kehikko, eikä noita laseja tai mitä ne vaaleat seinät ovatkaan ja yksi valaisimen paikka on rikki. Olisi kiva nähdä, miltä tuon pitäisi näyttää. :) Ja onko se jokin tietty merkiltään tms?
    -Viltsu-

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig