tiistai 21. tammikuuta 2014

Uskolliset ja hyvää tekevät tosi elämän ystävät!

Eläimet ovat suuri sydämisiä ja valloittavia karvakamuja. Olisi ihana asa, jos meillä jokaisella olisi edes yksi uskollinen ystävä, olkoon se ihminen tai eläin. Eläimet osaavat olla myös todella uskollisia omistajilleen. Eläimet ovat aitoja ja tuovat ihmisen lähemmäs luontoa. Niihin voi kiintyä ja niistä on seuraa. Eläimien on todettu auttavan muun muassa masentuneisuuteen, univaikeuksiin ja koholla olevaan verenpaineeseen.
”Lyhyiden ja epävakaiden ihmissuhteiden maailmassa eläimen pysyvä rakkaus on suurenmoinen lohtu – ei suinkaan korvike.”
- Psykoterapeutti Marja-Leena Yrjölä, Helsingin Sanomissa -



Kirkoissa ei nähdä kovin usein koiria, mutta tässä pienessä San Donacin kylän kirkossa siihen näkyyn ollaan jo totuttu. Tämä 12-vuotias saksanpaimenkoira nimeltään Tommy menee kirkon alttarin eteen päivittäin odottamaan omistajaansa. Se tekee sen uskollisuudestaan ja rakkaudesta emäntäänsä kohtaan.

Tämä kirkko oli viimeinen paikka missä koira näki hänet. Omistajan hautajaiset olivat täällä. Koira oli hautajaisissa mukana, eikä sen jälkeen ole ollut päivääkään poissa kirkolta. Tommy odottaa koko päivän aamusta iltaan hiljaa ja kiltisti alttarin edessä, katsoen vierestä jumalanpalveluksia ja muita tilaisuuksia, näkemättä silti omistajaansa.
Tällaiset tarinat ovat aina koskettavia ja surullisia, mutta todistaa myös hyvin koirien todellisen lojaalisuuden.

Uskollisista koirista puhuttaessa monelle tulee mieleen japanilainen Hachikō, joka odotti rautatieasemalla isäntäänsä vuosia hänen kuolemansa jälkeen.
Suosittelen katsomaan
Hachikōsta tehdyn elokuvan, sitä ei vaan voi olla katsomatta ilman kyyneleitä.

Lisää kuvia löytyy tämän linkin takaa.


Toivottavasti tällä koiruudella on uusi isäntä. Mutta tässä on todellinen tosi elämän tarina uskollisuudesta. Meillä ihmisillä on paljon opittavaa eläimiltä, heidän elämänasenteestaan ja suhtautumisesta yleensäkin elämään. Olen huomannut rentoutuvani työpäivän jälkeen, kun kisut hyppäävät syliini, silittelin heitä, juttelen niitä näitä ja lopuksi leikimme rapisevalla rotalla. Eläimillä on todellakin stressiä poistava vaikutus. Olen oppinut viime vuosien aikana hillitsemään vauhtiani ja osaan sanoa jo tarvittaessa "ei". Päikkärit kesken siivouksen ei ole pahaksi tai jos tahdon vain olla niin sitten vain olen. On annettava aikaa itselleen ja ajatuksille, jotta voi suunnata kohti päämääräänsä ja kasvaa ihmisenä.

New Yorkissa Cathedral Of Saint John The Divineen sai viedä viime viikonloppuna kotieläimiä siunattavaksi. Linkkiä klikkaamalla löytyy ihania kuvia, klik!

Voicen sivuilta löytyi ajatuksia herättävä linkki, klik! Opaskoiria nähdään useimmiten näkövammaisten tai -rajoitteisten apuna. Totuus on kuitenkin se, että ne voivat tehokkaasti auttaa myös niitä ihmisiä, jotka ovat elämänsä aikana nähneet aivan liikaa. Tuore opaskoirien arjesta kertova tv-mainos avaa tämän tosiasian katsojalle. Mainoksessa nähdään miten koira auttaa liikaa pahuutta nähnyttä sotaveteraania jatkamaan elämäänsä painajaisista huolimatta. Tämä video todellakin todistaa sen, miten suuri apu eläimillä voikaan olla.




Toinen koskettava tarina on auttamisesta, siitä kuinka auttaminen palkitaan. Kyseessä on thaimaalainen kännykkämainos.


Pieni poika jää kiinni varastettuaan kaupasta kipulääkkeitä sairaalle äidilleen. Kauppias on erittäin vihainen ja ajaa pojan ulos. Viereisen ravintolan omistaja rientää paikalle ja antaa kauppiaalle rahat lääkkeisiin. Poika kiirehtii juosten pois mukanaan lääkkeet sekä pussillinen keittoa, jonka ravintolan omistaja on antanut hänelle.
30 vuotta myöhemmin tämä ystävällinen ravintolan pitäjä kaatuu yllättäen maahan ja lyö päänsä. Hän joutuu sairaalaan. Sairaalakulut ovat niin suuret, että ravintola on pakko sulkea ja myydä. Miehen tytär on voimaton. Mutta sitten tapahtuu jotain odottamatonta – kaikki lääkärikulut on maksettu. He eivät olekaan sairaalalle mitään velkaa. Hyväntekijä paljastuu. Tuo pieni poika, jolle ravintolan pitäjä aikoinaan maksoi lääkkeet, on nyt tuon kyseisen sairaalan lääkäri.
Tämä koskettava kolmen minuutin videopätkä on thaimaalaisen kännykkäyhtiön erittäin onnistunut mainos, jonka mottona on “Antaminen on parasta kommunikaatiota”. Hyvä kiertää.



Eilen arjen sankarit auttoivat minua jäätyneiden auton ovenlukkojen kanssa. Kiitokset heille vielä kerran :) Tänään pihaanne kaartaa leivoslähetys! 

What Goes Around Comes Around!

PS. Tänään nautitaan lyhyestä työpäivästä, päikkäreistä viltin alla, Watson-ohjelmapalvelusta, saunan lämmöstä ja kotitekoisista kanapitaleivistä.


SHARE:

2 kommenttia

  1. Sinun päiväohjelmasi kuulostaa tänään mukavalta. Päikkärit....niistä haaveilen minäkin :).

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig