lauantai 8. helmikuuta 2014

100 things!

Täällä ollaan kisun kanssa molemmat toipilaina. Tällä emännällä on antibioottikuuri kipeään kurkkuun. Kurkunpääntulehdus. Pari päivää sitten olin sitä mieltä, jos keuhkojen kehittyminen olisi verrannollinen yskimisen määrään, niin voisin harkita jo toista ammattia, syvänmerensukeltaja --> syvänmerenkrotti! :D On muuten ruma kala!

Tänä aamuna nukun pitkään. Rakastan kiireaamujen vastakohtia eli hitaita aamuja, jolloin ei tarvitse kiirehtiä minnekään, voi nukkua pitkään, ja lueskella Hesaria kaikessa rauhassa pannukakun noustessa uunissa.  Tuoksutella tulevaa viikonloppua. Ja kuluvalla viikolla huomasin taas, että yksi tärkeimmistä asioista elämässä on ettei koskaan asuta sydämessään vihaa tai katkeruutta, sillä ne saavat sisäisen hehkun hiipumaan ja estävät onnellisen tulevaisuuden! 





Eilen iski tylsyys ja mietin postauksen sisältöä. Tässäpä 100 asiaa minusta viikonloppulukemiseksi...ken jaksaa lukea. 


1. Mielestäni kaiken kokoisena ja muotoisena voi olla tyylikäs ja näyttää hyvältä, kunhan vain itse hyväksyy itsensä. Vaaán näyttämät kilot eivät tuo automaattisesti onnea elämään.

2. En pidä pinnallisista ihmisistä, joiden elämä menee pelkän painonsa ja ulkonäkönsä kyttäämiseen! Luonnollisuus kunniaan.

3. Jalkani tarvitsisivat keväthuollon.

4. Tällä viikolla on meinannut mennä hermo ;D Mutta Keep Calm! Minusta on kehittymässä itsehillinnän mestari.

5. Kisut ovat minulle todella tärkeitä!
6. Toivon, että saan vakituisen työpaikan lähivuosina.
7. Tykkään laulamisesta, ja toivon mukaan naapurini tykkäävät äänestäni. Lauloin isäni hautajaisissa siunauskappelissa Niin kaunis on maa, niin korkea taivas-kappaleen. Sain voimia koitokseen rukoilemalla enkeleiltä voimia. Lauloin kappaleen ilman kyyneleitä.

8. Rakastan valvoa myöhään, ja touhuilla kaikkea kiwaa---> nukkua oikein pitkään. 
9. Olen ollut kahdesti leikkauksessa. Viimeisin leikkaus oli noin vuosi sitten tapahtunut kaularangan välilevynpullistuman leikkaus. Kivut jäivät leikkauspöydälle :)
10. Olin peruskoulussa ja lukiossa aika huono matematiikassa.
11. Mulla on kilpailuvietti ja voitontahtoa.
12. Laiskottelu on välillä ihan pakollista, ihanaa!!


kuva lainattu

13. Tykkään Muumeista.

14. Niiskuneiti ei ole suosikki muumihahmoni vaikka hänessä onkin ihastuttavaa täpäkkyyttä ja hän on aidosti itsensä, romantiikankaipuuta ja tyttömäisyyttä myöten. Silti aika ajoin minua ärsyttää se, kuinka huonosti hän tuntuu kohtelevan Muumipeikkoa. 

 15. Vaikka meillä onkin pieni kesäpaikka, niin olen aina ihmisluonnolle ominaisesti kaivannut jotain, mitä minulla ei ole. Kadehdin hieman ihmisiä, joiden koti on järven/meren rannalla. Meren tuoksu, rantakalliota vasten piiskaavat aallot ja kauas avautuva horisontti olivat kaikki minusta jotain taianomaista.






16. Tove Janssonin Kesäkirjasssa Jansson osaa kuvata täydellisesti Suomenlahden kauneutta hienovaraisesti. Kuitenkin parasta kirjassa on isoäidin ja pienen Sophian ystävyys. Heidän välillään on vuosikymmenien ikäerosta huolimatta uskomaton side ja yhteisymmärrys.





17. Lasten tai eläinten kaltoinkohtelu saa minut voimaan pahoin. 

18. Olen hyvä pitämään salaisuuksia enkä puhu toisten asioita eteenpäin. Olen myös oppinut kärsivällisemmäksi. Joskus on hyvä antaa asioiden ns. hautua. 


19. Olen myös aika kiltti ja varovainen sanomaan kenellekään pahasti. Vältän viimeiseen saakka riidanhaluisia ihmisiä. Älä tee toisille sellaista, mitä et haluaisi itsellesi tehtävän. Aina ei tarvitse sanoa sitä viimeistä sanaa.

20. Rakastan merta ja se on mielestäni kauneinta luonnossa. Kesä on ihanin vuodenaika!

21. Minulla on kolme ammattia.

 22. Kesäisin on ihana uida matkaa järvessä. Reippaan uintiretken päätteeksi , iltaan kuuluu saunomista ja pientä hemmottelua - vartalonkuorintaa, jalkakylpy ja kasvonaamio sekä makkaran paistoa. 





23. Karsastan ihmisiä, jotka arvioivat toisia aseman tai ammatin perusteella.

24. Pidän itseäni melko ennakkoluulottomana ihmisten suhteen.

25. Rakastan uimista ja oikein lämpimiä kesäpäiviä rannalla. Kesä 2010 oli huippu!

26. Rakastan matkustamista. Olen käynyt ulkomailla noin 60 kertaa. Kiitän vanhempiani siitä, että he ottivat aina meidät lapset mukaan matkoille.

27. En usko rakkauteen ensisilmäyksellä.


28. Kerään Arabian astioita, Arabian eripari kahvikuppeja sekä Muumimukeja.
29. Pienetkin jutut ovat arjessa luksusta, kuten hyvä kirja/leffa ja joutenolo. kera rakkaan/ystävien.
30. En kaipaa ympärilleni suurat joukkoa ihmisiä.
31. Viihdyn ihmisten kanssa, jotka saattavat olla pitkiäkin aikoja hiljaa vaivaantumatta.
32. Vierastan usein trendijuttuja.
33. Rakastan lukea kirjoja ja lehtiä.
34. Olen tilannut MeNaiset- lehteä 15 vuotta.
35. Minulla on hiustenpidennykset jo seitsemättä vuotta, ja
36. minulla on myös ollut ajoittain rakennekynnet!
37. Mulla on tosi pienet kynnet.
38. Olen kihloissa 
39. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä kohta kuusi vuotta.





40. Tykkään kilteistä vähän nallemaisista miehistä. 

41. Ylimielisyys, kiittämättömyys, omahyväisyys ja itsetietoisuus ovat vastenmielisiä piirteitä.

42. Inhosin yöpyä poissa kotoa ja mulle tuli aina koti-ikävä suunnilleen rippikouluikään asti.

43. Minulla on viisi vuotta nuorempi pikkuveli 

44. Alakoulu ja lukioajoilta on erityisen hauskoja muistoja. Ystäväni Anna ja Jenni ovat edelleen sydänystäväni. Olen Jennin lapsen kummitäti.

45. Minulla on kaksi kummilasta.
46. Leikin barbieilla ja legoilla hyvää vauhtia vielä ollessani yläasteella.
47. Olin aika kiltti ja tottelevainen teini jonnekin 18-vuotiaaksi asti.
48. Tykkään kirjoittaa runoja ja juttuja. 
49. Voisin saunoa talvella lähes päivittäin.
50. Ja uida lämpimässä merivedessä.
51. Rakastan hyvin tehtyjä kalaruokia.
52. Inhoan simpukoita. Paitsi kampasimpukka on jees!






53. Tykkään sisustamisesta. Sisustukseeni kuuluu kirjoja.

54. Minulla ei ole suurta vaatehuonetta, mutta siellä on aivan  liikaa vaatteita.

55. Muun muassa Arabia, Marimekko, Pentik ja Louis Vuitton ovat merkkejä joista pidän!



56. Oikeastaan olen ihan mukava ja vaatimaton tyyppi ;)

57. Tykkään rannekoruista.
58. Pidän Muumeista, Peppi Pitkätossusta ja Vaahteramäen Eemelistä sekä Koiramäki-kirjoista 
59. Rakastan sorbetteja.
60. Mulla on ajokortti.
61. Tykkään pelata golfia, ja harrastaa muutenkin urheilua.
62. Vatsani ei siedä kahvia, ja sieniä. Vatsa aloittaa heti pulputuksen ja sitten se on menoa!
63. Joskus vedin itseni aivan piippuun opiskeluhommilla ja työnteolla. Kunnes opin kuuntelemaan kehoani, mutta ensin täytyi kokea burnout.

64. Viihdyn välillä aika hyvin yksin. En päästä ihmisiä helposti lähelleni vaikka olenkin sosiaalinen tapaus. Vaistoan epärehellisyyden.
65. Yläasteella mulla oli ihan lyhyt tukka, ei meikkiä ja inhosin tulla valokuvatuksi.
66. Sain yläasteella käytösstipendin ja vuoden urheilijapalkinnon.
67. Uin 7 vuotta kilpaa, ja Suomenmestaruus tasolla. Haluaisin kovasti vielä kilpailla, mutta minulla on rasitusastma!




68. Olen tosi huono valehtelemaan. Omatunto soimaa.

69. Olen käynyt pianotunneilla.

70. Olen aika sosiaalinen ja tykkään puhua. Opettajan ammattitauti?!

71. Tykkään kutsua kavereita kylään. Juhlat, poks!

72. Minulla on 5 hyvää ystävää. 

73. Rakastan leipomista ja kokkailua. Olen kuuleman mukaan hyvä kokki. 
74. Olen laiska siivoamaan. Inhoan kylläkin likaista kotia.
75. Olen parempi kirjoittamaan kuin puhumaan. Ainakin omasta mielestäni.
76. Ollessani kotona meillä palaa melkein aina kynttilöitä.
77. Seuraan Grimm- sarjaa ja odotan jo innolla Valheen vangit-sarjan alkamista.
78. Pidän turvallisuuden tunteesta.
79. Olen kasvanut kahden viimeisen vuoden aikana ihmisenä PALJON!
80. Ikävöin joskus rakasta koiraani, joka menehtyi seitsemän vuotta sitten.
81. Ikävöin suuresti isääni. Kaipaus on todella suuri. Isäni menehtyi sydäninfarktiin kaksi vuotta sitten juuri ennen joulua. Välillä tulee epätodellinen ettei isä vaan voi olla kuollut. 
82. Rakastan muistella hyviä aikoja ja mussuttaa makeita herkkuja.
83. Asia johon ryhdyn, koetan toteuttaa sen parhaimmalla mahdollisella tavalla.

Dogs never bite me. Just humans! -Marilyn Monroe-
Kuvassa: Otto koiranen, sydänten valtias

84. En voisi työskennellä sairaanhoitajana neula- ja verikammoni vuoksi. Perushoitotoimenpiteet onnistuvat. Vaikkakin minulla on kolme tatuointia, olen silti piikkikammoinen.
85. Pidän kalloista, tulppaaneista, liljoista, ruusuista ja pioneista. Kukat ovat ihania!
86. Olen tosi herkkä kutiamaan ja näen enneunia.
87. Luen teologiaa ihan omaksi huvikseni. Uskon kuoleman jälkeiseen elämään ja Jumalaan. Rukoilen ja kiitän joka ilta kuluneen päivän asioista.
88. Tykkään juustoista...hmmm leipäjuusto!
89. Rakastan erilaisia salaatteja ja tapaksia. 
90. Viihdyn nykyisessä työssäni tosi hyvin, ja haluan koko ajan kehittyä.
91. Olen ammatiltani erityisluokanopettaja.
92. Rakastan perhettäni ja läheisiä ystäviäni.
93. Olen unelmieni ammatissa, olen ollut kansankynttilänä 10 vuotta. 


kuva lainattu

94. Olen luottavainen tulevaisuuden suhteen.

95. Syön nyt salmiakkia. Hyvä ja perisuomalainen aamupala :D 

96. Päikkärit. Ihana syy vain olla ja rentoutua!

97. Helsinki on kaunis kaupunki täynnä nähtävyyksiä, tunnelmallisia ravintoloita ja ystäviä.

98. Ravintolassa herkuttelen usein 3-5 ruokalajin menulla.

99. Harvemmin valitan eikä mikään olekaan hullusti, mutta parinkin sanan vaihtaminen auttaa.
100. Lähetän orastavan keväisiä onnellisia/lämpöisiä haleja ja toivotan suloista lauantaita blogini lukijoille!




 Olisi kiva lukea juuri sinusta 100 asiaa :)





6 kommenttia:

  1. Aikashieno analyysi omaan itseensä.
    Rentouttavaa viikonloppua toipilaille!

    VastaaPoista
  2. Leipäjuusto... nam! Sitä ei ole, joten kahvin keittoon... jospa tämä aamu siintä käynnistyisi :))
    Mukavan rauhallista lauantaita ♥

    VastaaPoista
  3. Leppoisaa viikonloppua! Tulkaa molemmat (Maija ja sinä) pian terveiksi!

    VastaaPoista
  4. Leipäjuusto on minunkin herkku, hillojen kera. Mutta kotiin ei tule ostettua, mummon luona sitten juhlissa aina saa :)

    VastaaPoista
  5. Kaunis kuva sinusta tuo ylimmäinen. Oikein hehkut. Samaa mieltä, että sydämeensä ei pidä päästää katkeruutta. Minä rakastan onnellisuuden tunnetta ja koitan olla murehtimatta asioita eli koitan keskittyä positiivisiin asioihin. Samaa mieltä myös tuosta hitaista aamuista. Olen alkanut niitä viettämään viikonloppuisin itsekin.

    VastaaPoista
  6. Minäkin kaipaan edesmennyttä isääni jonka poismenosta
    tulee ystävänpäivänä jo kymmenenvuotta. Menetyksen
    kaipuusta on vaan niin vaikea päästä eroon hän lähti niin
    nuorena ja niin äkkiä <3. Voimia sinun viikonloppuusi <3

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥