keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Kaunis keskiviikko

Ajatuksia keskiviikkoon. Vaikka täällä podetaankin ärhäkkää poskiontelotulehdusta ja yrjökin tuli poikkesi eilen illalla yllättäen seuralaiseksi, niin silti koetan ajatella positiivisesti. En ole vakavasti sairas, minulla on mahdollisuus elää näköistäni elämää, kaikella on aikansa ja paikkansa. Eilen ilta meni toipilaana, vieläkin on hieman heikonlainen olotila. En halua valittaa, koska tämä on vain tilapäistä. Mutta nyt on sellainen tunne, että nyt tarvitsisi levätä. Pelkkä antibioottikuuri ei taida nyt auta. Huomenna se selviää poskiontelopunkteerauksessa, on pysähdyttävä hetkeksi ja annettava kehon levätä. 

Olen miettinyt paljon elämääni ja omia haaveitani viimeisen vuoden aikana. Olen tullut entistä päämäärätietoisemmaksi siitä mitä haluan ja mitä minun tulee tehdä, että pääsen tavoitteeseeni. Olen kasvanut paljon, minusta on tullut ehyempi ja tyytyväisempi. Olen sopusoinnussa itseni kanssa. Olen onnellisempi kuin ennen, vaikka välillä elämä koetteleekin sietokykyäni ja voimavarojani. Olen opetellut positiivista ajattelutaitoa menetysten ja pettymysten kautta. Omilla ajatuksillaan voi vaikuttaa elämänlaatuunsa. Negatiiviset ajatukset ruokkivat negatiivisten asioiden kehää. Kehää, joka voi olla loputon suo. Elämä hioo pahimpia särmiä meistä jokaisesta.
Mikään muu ei ole unelmieni esteenä kuin minä itse. 
Katso peiliin ja hymyile :) Sä oot huippu tyyppi!



Eilen illalla esitettiin Duudsonien uuden tuotantokauden ensimmäinen jakso Lieksasta, yksinäiset kehitysvammaiset. Kannattaa katsoa, koskettava ja hieno jakso.





Lempein ajatuksin,


2 kommenttia:

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥