keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Vappufiiliksissä! Simaa, pikamunkkeja ja skål ☼

 Kävipä munkki, paistoin nimittäin eilen kotitekoisia vaniljamunkkeja, olokin alkaa helpottamaan levon ja antibioottien myötä ja sain vielä iltapäivällä pari kivaa puheluakin. Jee! Hieman ristiriitaiset tunteet, täytyy raapia päätään ja miettiä kahden vaihtoehdon välillä. Mutta olipa kerrankin todella mukava tiistai ja mielenkiintoinen. Olen kiitollinen :) 

Minun vapunaatto kuluu vahtien tuttavan ihanaa lasta. Mutta muistan opiskeluajoilta, kuinka tärkeä juhla vappu olikaan, silloin juhlittiin! Minulle tulee sanasta vappu mieleen, aurinkoinen päivä ja ylioppilaslakki. Muistan vapun 1998 oikein hyvin. Uudistunut ravintola Simohurtta aukaisi ovensa ja naamiaisteeman mukaisesti olin pukeutunut intiaanitytöksi ystävättäreltäni lainaamalla asulla. Oli nimittäin kireä ja aivan liian lyhyt hamonen, että oikein hirvittää jälkeenpäin :D



Tein herkullisia munkkeja, jotka ovat todellisia pikamunkkeja. Pikamunkit valmistetaan nimensä mukaisesti pikataikinasta, jota ei tarvitse kohottaa. Munkit annostellaan kypsymään lusikalla, joten kustakin munkista tulee hauskan persoonallisen näköinen. Kardemumman voi vaihtaa kokonaan vaniljasokeriin. Koristelin munkit sokerilla ja suklaalla. Todella herkullisia!





Vaniljaiset pikamunkit

5 dl vehnäjauhoja
1/2 dl sokeria
1/2 tl suolaa
3 tl leivinjauhetta
2 tl kardemummaa
3rkl vaniljasokeria
2 1/2 dl maitoa
2 munaa
50 g voita tai margariinia sulatettuna
kypsentämiseen: munkkirasvaa
pinnalle: sokeria tai suklaata.




Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää maito, munat ja sula rasva. Sekoita taikina nopeasti tasaiseksi.
Nosta ruokalusikalla nokareita kuumaan öljyyn (180 asteiseen). Anna kypsyä kauniin ruskeiksi yhteensä noin viisi minuuttia. Munkeista tulee muodoltaan epätasaisia.
Nosta munkit reikäkauhalla lautaselle talouspaperin päälle. Sokeroi ne lämpiminä. 
Pikamunkit maistuvat parhaimmilta haalean lämpiminä.
Kuorruta suklaalla tai perinteisesti sokerilla.
 
 


Loppuun biisimuistoja opiskeluaikojen vapuilta, E-Type ja Back in the loop!


 Vaikka vappu sää on aikalailla vilpoinen, niin nauttikaamme herkullisia vappubrunsseja sisätiloissa. Ylppärilakki päähän ja menoksi ;)


tiistai 29. huhtikuuta 2014

Yllätysten päivä :)

Atshii! Olo on vielä kipeä, vaikka onkin parempi kuin eilen. Lepo auttaa :)
Mä oon niin fiiliksissä lintujen laulusta, se on varma keväänmerkki. 
 Niin ja minulla on maailman ihanin ja kekseliäin pikkuveli. Päätti piristää isosiskonsa sairaslomaa tilaamalla sisar-veli Tallinnan risteilyn DeLuxe-hytissä toukokuulle.
Isäni yllättävän poismenon takia osaamme arvostaa läheisteni kanssa vietettyä yhteistä aikaa Kauniit muistot, niitä ei ole koskaan liikaa. Aasinsiltana risteilyyn katsoin illalla Titanicin ja herkuttelin Ben & Jerrysillä. Jäätelöhän tekee hyvää kipeälle kurkulle ;)



Eilen illalla kurkkasin jääkaappin ja taioin pulled chicken pitaleipiä kera herkullisen tzatzikin.






Pulled Chicken Pita Bread

Pitaleivät

6-7 dl hiivaleipäjauhoja
20 gr hiivaa
3 dl vettä
1,5 tl suolaa 
1 tl sokeria
1 rkl öljyä

- lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja murenna siihen hiiva
- sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vesihiivaseokseen
- lisää öljy ja vaivaa taikinaa noin 5 minuuttia
- kohota tunnin ajan liinan alla
- leivo kuusi pyöreää pitaleipää kaulimella
- paista uunissa alatasolla 250 asteessa 5 minuuttia, kunnes leivät kohovat keskeltä
- jos eivät tähän mennessä ole kohonneet tarpeeksi niin nosta keskitasolle ja paista kunnes kauniin ruskeita
- jäähdytä pellin päällä
 
Kana
Paistoin uunissa kanankoivet ja revin ne paistetuani kahdella haarukalla.
Täytteeksi tzatsikia, kasviksia ja revittyä kanaa.
 
Tzatziki 
5 rkl Turkkilaista jogurttia
2rkl Creme Fraiche kolme sipulia tahnaa
pilko pieniksi kuutioiksi tuorekurkkua
1 iso valkosipulinkynsi pilkottuna
1rkl sitruunamehua
ripaus suolaa ja pippuria
Sekoita ja nauti!
 

 
Loppuun iki-ihana biisi, jonka Jari Sillanpää tulkitsi Tähdet,tähdet-ohjelmassa.


 Maagisen ihanaa tiistaita!
 
 

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Terveiset sairastuvalta!



 Täällä podetaan nielu- ja poskiontelotulehduksia. Äänikin on kadonnut, kurkkuun on asuttanut kaktus. Enpä ihmettelisi jos minulla olisi korvatulehduskin, sen verran kipeältä tuntuu korvakin. Valvoin lauantain ja sunnuntain välisen yön kipeän ja kuumottavan kurkun takia. Eilen piipahdin lääkärin luona hakemassa antibioottikuurin  ja sairaslomaa. Minulla on todella suuri kynnys jäädä sairaslomalla, mutta tässä tilanteessa en voi olla töissä, minusta ei lähde ääntä, korva on kipeä, niveliä kolottaa, silmistä valuu vesi, niin ja sairastuttaisin vielä muutkin ( ne kaksi oppilasta, jotka eivät ole vielä poteneet tätä tautia) ja kuume sahaa 37-38 asteen välillä. Yksi asia mitä jaksan on nukkuminen. Ja niinhän sitä sanotaan, että lepo tekee hyvää taudissa kuin taudissa. Kuume aiheuttaa lihaskataboliaa, eli lihassolujen hajoamista. Kuinka paljon lihasta menetetään, riippuu kuumeen kestosta ja korkeudesta. Mitä pidempään kuume kestää ja mitä korkeammalla ruumiinlämpö käy, sitä suurempi katabolia.







Eilen harmitti suuresti, kun ulkona paistoi aurinko niin minä onneton jouduin makaamaan puolikuolleena sisällä.
Kun huomaat, että tule kipeäksi, niin pidä treeneistä taukoa.
1. Aloita lepo heti, kun huomaat oireet! Liikunta flunssan ensimmäisinä päivinä vain pahentaa ja pidentää sairautta.
2. Jos olet kuumeessa ja/tai sinulla on lihassärkyä, päänsärkyä ja väsymystä, älä liiku
3. Aloita kevyt kävely ja liikuskelu, kun olosi sen sallii. Tämä keskeyttää lihaskatabolian ja nopeuttaa paranemista.
4. Flunssan jälkeen aloita liikunta progressiivisesti. Lisää treenin kestoa, määrää sekä intensiteettiä nousujohteisesti.
5. Liikunnan pariin palatessa seuraa oloasi ja elimistön reaktioita, huolestua kannattaa, jos syke nousee todella korkealle, hengästyt helposti tai esiintyy epätavallista väysmystä.

Meillä mennään viittomilla, miehelläni on aikamoinen urakka ymmärtää viittomien avulla ajatuksiani :D

Tsemppiä meille kaikille!




sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Löytöjen lauantai

Lauantai. Väsymys ja kurkkukipu. Parit pitkät päikkärit. Parvekepäivällinen. Lepoa sohvanmutkassa. Grillausta ja hömppösarjojen katselua. Kävimme alkavasta räkätaudista huolimatta äitini kanssa entisessä kotikaupungissani ja mukaan tarttui kirppislöytöjä :) Löydöistä enemmän ensi viikolla.





 Lohimedaljonki rapukastikkeella kera perunamuusin ja salaatin, herkkua!
Äitini valitsi perusvarman kanaceasarsalaatin.


 Ja tein varsinaisen löydön STI:n iki-ihana paita, hieman väriä kevääseen.



Iltapäivän grillausta, keveitä herkkuja.



Hiusten hoitoa. Vaihdatin tiistaina Lara´s Beautyssa uudet sinettipidennykset. Pidennykset ovat BeLongin ja hoitotuotteina ihanan karamelliset shampoo ja hoitoaine. Hiuksissani on kahta eri tummantuskean sävyä ja vaaleita sinettiraitoja. Olen pitänyt pidennyksiä viimeiset 7 vuotta, koska nopeasta laihdutuksesta johtuen omat hiukseni ovat  todella ohuet. Pidennyksillä saan volyymiä hiuksiini.


 Ja loppuun haaste kuvaa, lumikasa on sulanut jo lupaavan pieneksi. Ehkäpä kohta on kesä :)
Lauantai oli pitkästä aikaa leppoisa, hieman pakonsanelemanakin. Toivon tämä tauti hellittää, enkä joudu jäämään sairaslomalle.


Supersuloista sunnuntaita!


lauantai 26. huhtikuuta 2014

Sunny Friday

Säät ovat olleet aivan mielettömän lämpöiset ja ulkoilu on ollut nautinnollista. Eilen vietettiin aikaa ulkoilemalla ja parveketta siivoillen. Oli jo niin kesäinen fiilis, jotta nukahdin parveketuoliin. Tänään piipahdan lähikaupungissa, ostin nimittäin facebook kirppiksen kautta kivan hyllykön. Viikonloppu, eikä mitään suunnitelmia. Toivottavasti nämä ihanat ulkoilusäät jatkuisivat, olo on vähemmän tunkkainen kun ei tarvitse lojua sohvan pohjalla.


 Eilen oli ihanan aurinkoinen sää, ulkoilin ja nautin parvekejädet kera ihanaisen Maijan.


Kevään parsakausi on avattu, herkkua!



Bongasin Tori.fi:stä ihanat apteekin purnukat ja ne oli sitten saatava. Halvalla, kun sain.


Muutama pieni ostos Tukholman matkalta. Abba-museosta mukaani tarttuivat The Backstage Stories-kirja, kynttilä ja kiertuspaita. Laivalta ostin kahdet baltsut, Marcin ja Ilse Jacobsenin todella kevyet baltsut. Kimaltelevat baltsut otan ehdottomasti mukaan Amerikan matkalle. Edelliset Marcin baltsut ostin kaksi vuotta sitten samaiseelta laivalta ja ne ovat jo puhkikävelty :D Kengissä on valtavan hyvä lesti.
 






Kepeää viikonloppua toivottelee,



perjantai 25. huhtikuuta 2014

Perfect Home-arvonnan voittajatar!

Perfect Home-arvonnan voittajatar on -anu-

 

Onnea voittajalle ja kiitos ja kumarrus kaikille arvontaan osallistuneille!
Vielä kesän tullen arvotaan taas jotain kivaa :)
Muista -anu- laittaa yhteystietosi sähköpostiniini, niin voin lähettää sinulle palkinnon.



Stockholm, Abba och kryssning

Vietin pääsiäisen Tukholmassa. Piipahdimme Abba-museossa, viimeksi kävin museossa hiihtolomalla. Mutta oli jännää huomata näin toisella kertaa, että löysin toisella käyntikerralla museosta uusia juttuja. Lauloimme studiossa, esiinnyimme stagella ja nautimme Abban musiikista. Bloginistani löytyy Abba-museosta isompi juttu Abba-tunnisteella.

 Matkasimme Silja Symphonylla Tukholmaan. Nautimme sunnuntai-iltana alkuun tapaksia, pääruuaksi maissikanaa, drinkiksi ananas-tummasiirappidrinkin ja jälkkäriksi banaani-pähkinäcrumblea. Matkailu, se tekee hyvää.  Olen miettinyt jo kuumeisesti pientä matkaa toukokuulle. Kesäkuulla matkaamme mieheni ja tuttava parinkuntamme kanssa Viking Gracella Tukholmaan. Heinäkuussa on luvassa matkojen matka, Miami ja Bahamasaaret, wuhuu!

Tämän postauksen lopussa on kuvia sielunmaisemastani. Maisemasta, jossa haluaisin asua.












































 Näissä maisemissa olisi ihana asua.




Leppoisaa wiikonloppua!