sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Löytöjen lauantai

Lauantai. Väsymys ja kurkkukipu. Parit pitkät päikkärit. Parvekepäivällinen. Lepoa sohvanmutkassa. Grillausta ja hömppösarjojen katselua. Kävimme alkavasta räkätaudista huolimatta äitini kanssa entisessä kotikaupungissani ja mukaan tarttui kirppislöytöjä :) Löydöistä enemmän ensi viikolla.





 Lohimedaljonki rapukastikkeella kera perunamuusin ja salaatin, herkkua!
Äitini valitsi perusvarman kanaceasarsalaatin.


 Ja tein varsinaisen löydön STI:n iki-ihana paita, hieman väriä kevääseen.



Iltapäivän grillausta, keveitä herkkuja.



Hiusten hoitoa. Vaihdatin tiistaina Lara´s Beautyssa uudet sinettipidennykset. Pidennykset ovat BeLongin ja hoitotuotteina ihanan karamelliset shampoo ja hoitoaine. Hiuksissani on kahta eri tummantuskean sävyä ja vaaleita sinettiraitoja. Olen pitänyt pidennyksiä viimeiset 7 vuotta, koska nopeasta laihdutuksesta johtuen omat hiukseni ovat  todella ohuet. Pidennyksillä saan volyymiä hiuksiini.


 Ja loppuun haaste kuvaa, lumikasa on sulanut jo lupaavan pieneksi. Ehkäpä kohta on kesä :)
Lauantai oli pitkästä aikaa leppoisa, hieman pakonsanelemanakin. Toivon tämä tauti hellittää, enkä joudu jäämään sairaslomalle.


Supersuloista sunnuntaita!


SHARE:

4 kommenttia

  1. Kaunis paita! Pikaista paranemista, toivottavasti saat nauttia tästä aurinkoisesta sunnuntaista ♡

    VastaaPoista
  2. Olinkin näkevinäni sinut , kun kävin kaupassa ja sinä hän se olit siinä ravintolan edessä. Tosin kivan paidan olet ostanut :)

    VastaaPoista
  3. Ihania herkkuja, ja tuo paita on ihan loistava!

    VastaaPoista
  4. Herkullisia annoksia ja ihanan pirteä paita/tunika

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig