lauantai 24. toukokuuta 2014

Viikonlopun kesäiset tunnelmat!

Eilen juoksu rullasi helteestä huolimatta mainiosti. Olo oli mitä mainioin vaikka hellettä piisasikin. Tänään ei ole muuta suunnitelmaa kuin suunnata aamulenkille ja sitten rannalle, nauttia auringosta, lukea uutukaista kirjaa, nauttia omasta hetkestä sekä piknik eväistä :)
 
Tällainen kaunis kesäsää saa viihtymään ihmisen rannalla. Ja se näkyy myös bloggaamisessa. Ei oikein huvita istua tietokoneen äärellä ja paukuttaa tekstiä näytölle. Vaikka kotielämä onkin minulle hyvin tärkeää. Iloitsen joutilaisista hetkistä rakkaideni kanssa. Niin, kyllä tää kesän kutsu on jotain niin ihanaa. Ensi viikoksi onkin luvattu viilenevää ja räntää :D Uskomatonta!



Minulle käy joka vuosi niin, että juuri kun ymmärrän, että nyt on kesä, niin sitten onkin jo elokuu. Siis minun henkilökohtaisen kalenterin mukaan syksyhän alkaa syys-lokakuussa. Ettei tässä nyt kesä olisi pian paketissa, niin täytyy relata ja nauttia kauniista kesäpäivistä muualla kuin neljän seinän sisällä. Luin Tiedelehdestä, että auringon sisään mahtuu miljoona maapalloa. Ja minun sisääni mahtuu ainakin pari palaa pizzaa, grillimakkara, suklaalevy sekä pari lasillista skumppaa.
 

Ihmetellemme kisujen kanssa kesäistä maailmaa, ulkoillaan kauniina kesäpäivänä. Tunnetaan kesän tuoksut, tuomen kukinta ja raikkaan kostea nurmikko tassujemme alla. Parhaimmat ystäväni :) Ymmärtävät ja vaistoavat paljon asioita.



"Jotka tulevat suorinta tietä, saapuvat tyhjin taskuin.
Jotka ovat kolunneet kaikki polut, tulevat säihkyvin silmin,
polvet ruvella, outoja hedelmiä hauraassa säkissään.
Niin se ystäväni on, niin se on, että eksymättä et löydä perille."
- Tommy Tabermann -


     Koetetaan nautiskella tätä päivää yhtä arvokkaasti kuin kallisarvoista shampanjaa!




SHARE:

2 kommenttia

  1. Kissat tietävät kaiken♥
    Ja kiitos - nautitaan!

    VastaaPoista
  2. Kyllä kauniin aurinkoiset kesäpäivät vaan ovat niitä parhaita, ehdottomasti! <3

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig