keskiviikko 6. elokuuta 2014

Kevyen kaunis kesä, -21,6kg




Kerroin teille kuusi viikkoa sitten, että aloitin toukokuun alussa Fitfarmin Jutta ja 6 viikon superdieetti-ohjelman. Sain Superdieetti Extran ilmaiseksi, koska pudotin 6 viikossa painoani -15,6kg. Jatkoin Superdieetti Extraan vielä 6 viikoksi  ja eilen illalla sovitellessani farkkuja ihmettelin niitä ihmeen suuriksi nykyiselle minälleni. Ja kappas, tajusin eilen illalla käydä ensimmäistä kertaa reiluun kolmeen viikkoon vaa álla. Sehän näytti kivaa lukemaa -21,6kg. En ole pystynyt käymään kuntosalilla kolmeen viikkon tekemässä täysipainoista treeniä. Jenkeissäkin vedin lomamoodilla enkä katsonut sen tarkemmin kaloreita ruuista ja juomista. Olen todella  iloinen tulokseen, koska oikein kovalla treenillä olisin saavuttanut vieläkin kovemman tuloksen. Mutta kroppa päätti toisin, oli levättävä ja se onkin tehnyt huiman hyvää. Edelliset postaukset Superdieetin jälkeisistä tunnelmista löydät blogistani tunnuksella Fitfarm.

Tästä on hyvä jatkaa ensi maanantaina salitreenejä ja kropan kiinteytystä. Olen oppinut syömään oikein ja oppinut etenkin sen, että vettä täytyy juoda päivittäin vähintään 2-3 litraa. Ehei, älä pelkää ei minusta saa tekemälläkään mitään langanlaihaa fitnesspimua, mutta pyrin pitämään itseni nyt tässä painossa ja hyvässä olossa. Tärkeintä on, että sisälläni on hyvä olo, eikä minulla ole ylipainosta johtuvia ongelmia ja sairauksia. Se ulkoinen kauneus tulee sisältäpäin.

Tänään on luvassa taas hellepäivä, joten suunnistan päiväksi auringon alle ihailemaan auringossa kimaltelevaa Pielisen pintaa. Tänä kesänä olen tankannut ainakin D-vitamiinia varastoon pimeän talven varalle. Päivä menee rannalla ja illalla onkin ihana käydä vielä iltalenkillä tai kisujen kanssa kalalla, kun kesätuuli puhaltelee lempeitä laulujaan ja aurinko sukeltaa horisontin taa.




On tämä vaan niin helteisen kesän ihanuutta. Olen löytänyt itseni takaisin muffinssi-rasvamaailmasta, voin paremmin ja itseluottamuskin on noussut huimasti. Mutta koskaanhan elämä ei ole täydellistä, aina on parannettavaa.

Tänään ja tällä viikolla on tullut huomattua se oikea resepti, mitä priimaan kesäpäivään vaaditaan.
Yksi kesäpäivä riittää siihen, että huomaa taas: elämä on toteutuneita toiveita vaikka se onkin välillä ristiaallokkoa. Olen kuitenkin kiitollinen olemassa olevasta  ja jatkan haaveilua.

:)




SHARE:

10 kommenttia

  1. Aivan mahtavaa !!! Onnittelut painonpudotuksesta ja sen mukanaan tuomasta hyvästä olosta <3

    VastaaPoista
  2. Onnittelut kevyestä kesästä :)

    VastaaPoista
  3. Hyvänen aika! huikeaa! Suorituksesi on onnittelujen arvoinen! ONNEA!
    -Viltsu

    VastaaPoista
  4. Hieno saavutus , onnea kovasti ! Tärkeintä on hyvä olo ja tyytyväisyys omaan itseensä :)

    VastaaPoista
  5. Vitsit miten upeeta, paljon onnea huippusuorituksesta! :)

    VastaaPoista
  6. Onneksi olkoon! Hyvä Sinä! :)

    VastaaPoista
  7. Wau! Todella hieno saavutus ja jatka samaan malliin :) sinulla on hyvä asenne ja uskon, että se kantaa pitkälle!

    VastaaPoista
  8. Onnittelut hienosta saavutuksesta ja varmasti myös kiva aloittaa syksy kun on virtaa.

    VastaaPoista
  9. Wow, onnea upeasta saavutuksesta! Saat olla itsestäsi todella ylpeä :)

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig