perjantai 26. syyskuuta 2014

Valintoja, valintoja!

Torstai- ja perjantaiaamun tunnelmia. Oli jälleen kerran kaksi vaihtoehtoa,kuten kuvista näkyy. Valitsin ekan vaikken muutenkaan harrasta saunassa nukkumista :D 
Tähänkin voin vaan todeta, että eletty elämä antaa perspektiiviä asioille ja ajattelun vapautta. Täytyy seurata sydämensä ääntä.




Mä vaan rakastan aamutreenejä vaikken aamuvirkku olekaan. Treenatessa annan kaikkeni, pieni kipu vaan kasvattaa ja hikipisarat tuovat tuloksia. Olen uppoutunut treenin aikana niin omaan maailmaani, etten aina tarvitse edes musiikkia taustalle vauhdittamaan treenejä. Treenin jälkeinen olotila on sanoinkuvaamattoman ihana. Hikivirtaa, kropassa on pientä kipua sellainen olotila, että olen antanut jälleen kerran kaikkeni oman hyvinvointini puolesta. Suihku raikastaa virkistävästi ja työpäiväkin sujuu paremmin, kun on käynyt heti aamusta kuntoilemassa. Työpäivän jälkeen onkin hyvä mennä suoraan kotiin ja tehdä jotain kivaa, vaikkapa leipoa ja ottaa päikkärit ;)

Mun viikonloppuni menee illalla alkavassa Hämärän kaupan illassa, autellessa tuttava vanhusta kotitöissä, lenkittäessä toisen tuttavan koiruutta, lukien ja lepäillen. Niin, ja enää pari viikkoa ja alkaa syysloma, joten jaksaa jaksaa! Viikonloppuna en edes aio eksyä kuntosalille. Viikonloppu on pyhää lepoaikaa. Piste.


Leppoisaa viikonloppua!




SHARE:

4 kommenttia

  1. Oot kyllä reipas! Minä olen kyllä aamunvirkku ja työtön tällä hetkellä, mutta en vaan saisi itseäni lähtemään kotoa noin aikaisin mihinkään muualle kuin töihin.
    Toisekseen on niin pitkä matka saleille, et tosiaan autolla pitäisi mennä ja ennen puolta kahdeksaa jo joutua takaisin että mies pääsisi töihin, yksi auto kun vaan on.
    Päivän aikana kyllä teen jumpat ja illalla käydään miehen kanssa yhdessä lenkillä. Pääasia tietenkin, et tekee jotain.
    Ihanaa viikonloppua, rentoa sellaista!
    -päivi-

    VastaaPoista
  2. Oikein ihanaa ja rentoa viikonloppua :)

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig