lauantai 25. lokakuuta 2014

Rieker - naisille, jotka kulkevat omia polkujaan!

Piipahdin perjantaina naapurikaupungissa ja kävin matkalla lääkäriin Sokoksella. Siellä oli kaikki normaalihintaiset tuotteet -15%. Olin vailla talvikenkiä ja koska minun on pidettävä selälle ja jaloille mukavia kenkiä, niin valitsin jälleen kerran talvikengiksi Riekerin kengät. Tällä kertaa ostin kauniin siniset. Näistä kengistä on taas useammaksi vuodeksi hyötyä, koska edelliset Riekerini ovat jo 5 vuotta vanhat. Mikä ihaninta, minun ei tarvitse ostaa taas itselleni talvikenkiä moneen vuoteen. Hyvien kenkien löytäminen on niin valtavan vaivalloista, että päätin palkita ostosten jälkeen itseni kreikkalaisella ruualla souvlaki-vartailla, tzatsikilla ja salaatilla. Ostin usein nuorempana kenkiä vain niiden ulkonäön takia, kun taas nykyään ostan mieluummin käyttökengät, joita tulee käytettyäkin.

Riekerin kengissä on vettähylkivä pinta ja sisus on lampaanvillaa. Talvikengissä onkin yksi tärkeimpiä kriteereitä, että ne ovat lämpimät sekä erittäin mukavat jaloille. Huonosti istuvilla kengillä saa pilattua terveytensä ja talvella etenkin on tärkeää, että pohja on pitävä. Minulla on talvilenkkeilyyn IceBugit, jotka ovat liukkaiden kelien pelastus. Pieni hinta omaan terveyteen siitä, jos et halua talvilenkkeilyn aikana tapahtuneen kaatumisen aiheuttamia mahdollisia murskaantuneita luita. Niillä voi kävellä ronskisti eteenpäin eikä tarvitse pelätä kaatuvansa. On parempi ostaa kerralla yhdet hyvät kengät kuin monet huonot. Kun ostaa kerralla sopivat, niin niistä on iloa moneksi vuodeksi, eikä hyvin istuvia kenkiä edes huomaa jaloissa. Ne vaan ovat ja hyvin huollettuina niistä on iloa moneksi vuodeksi. Itse suosin El Naturalistan, MARC:in ja Riekerin kenkiä.

Onko sinulla jokin tietty merkki talvikengissä, jonka olet kokenut erityisen hyväksi?






Sain eilen kuulla sellaisen asian, että olen aikalailla pöllämystynyt. Ymmälläni. Onneksi asia ei liity terveyteeni, mutta kaikkia asioitahan ei ole tarkoitettu ymmärrettäviksi kerralla vaan sulateltavaksi pieninä palasina. Ei murehdita asioita etukäteen, koska muuten joudumme murehtimaan ne kahdesti. Hyvä neuvo, vaikkakin menestys on tässä asiassa ollut vaihteleva :D

 Hengitellään rauhallisesti ja nautitaan lauantain leppoisasta tunnelmasta :)




SHARE:

1 kommentti

  1. Täytyykin pitää mielessä tuo kenkämerkki. Herkullisen näköinen ruoka. Mukavaa lauantain jatkoa!

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig