maanantai 6. lokakuuta 2014

Satu Koo´s Lifestyle

Blogini ensimmäinen uudistus on nyt tehty, kuten banneristakin näkyy. Blogini entinen nimi Miss Bubble´s Lifestyle ei enää kuvastanut blogiani ja elämääni oikealla tavalla. Se oli liian hentoinen ja tyttömäisen heitukkamainen nimi. Nimi oli hyvin irrallinen osa, se ei tuntunut enää omalta. Elämäni ja niin myös bloginikin ovat saaneet syvyyttä vuosien varrella. Blogini uusi nimi on Satu Koo´s Lifestyle, mutta bloginosoite on entinen. En ole koskaan ollut muutosvastainen vaan olen sitä mieltä, että yleensä muutokset tuovat elämään hyvää ja uusia asioita. Olisi se vaan pelottavaa, jos olisin ikuisesti 18-vuotias niin fyysisine- kuin psyykkisine ominaisuuksineen. Elämä kasvattaa ja se myös kantaa. Kiitän ja kumarran uusia ja vanhoja blogini lukijoitq ja muistakaa osallistua Clarinsin tehovoiteiden arvontaan!
 

Enää 5 työpäivää syyslomaan. Olenkin jo niin loman tarpeessa. 
Tänään koulullemme tulevat Duudsonit puhumaan tärkeästä koulukiusaamisen vastaisesta-kampanjasta, tiistaina ja keskiviikkona olemme tutustumassa jatko-opintopaikkoihin. Aikalailla mukavan liikkuvaviikko. Josko selänkin saisi vielä kuntoon, mutta skolioosille en voi mitään. Särkylääkettä, venyttelyä ja fysioterapiaa. 
Huomenna aion pitää täällä pienen blogikirppiksen, joka sisältää astioita ja muuta sisustustavaraa ja hyvään hintaan.
Olkaas kuulolla ja viettäkää mukava maanantai. 
 Viikonloppuna toteutin pitkäaiheisen haaveeni, johon palaan viikon aikana.
Lepoa, rauhaa, töitä, ystäviä ja hyvää ruokaa. Kutakin sopivissa 
määrin. Mitä ikinä teetkään - tee se täydestä sydämestäsi,sielusi innolla ja itseesi uskoen!



Blogini sähköpostiosoite on satukoo79@gmail.com


PS:"Katso tarkkaan nykyisyyttä, jota rakennat. Sen pitäisi muistuttaa tulevaisuutta, josta unelmoit. -Alice Walker"



SHARE:

10 kommenttia

  1. Onpas kivan näköinen! Onnea ja iloa uuteen!
    -päivi-

    VastaaPoista
  2. Hieno uusi banneri! Ja niinhän se on, että elämässä sitä aina uudistuu ja kasvaa :)
    Kivaa uutta viikkoa sinne!

    VastaaPoista
  3. Hieno banneri. Muutos on mahdollisuus :).

    VastaaPoista
  4. Hurmaava mietelause! Elämänmakuinen!
    Pidän uudesta "lookista" blogissa!
    Nauti elämästä ja lämpöä täältä etelän auringon syleilystä!

    VastaaPoista
  5. Hieno banneri - ja niin se on, että muutokset kuuluvat elämään;)

    VastaaPoista
  6. Oo uusi hieno banneri ja nimikin on hyvä :-)

    VastaaPoista
  7. Aivan upea uusi banneri. Tyttäreni on luvannut tehdä minulle myös, josko saisin blogista siistimmän. Täällä näyttää niin kivalta.

    Jänniä muutoksen aikoja elät. <3

    Oikein mukavaa viikkoa <3

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig