sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Balance - kaaoksesta tasapainoon

Olen viime vuosina ymmärtänyt sen, että sisäinen hyvä olo vaatii tiettyjä juttuja.
Siirtoja, joista täytyy olla varma. Isojakin muutoksia.
Tulevaisuus on tänään.
Olen karsinut vuosien aikana elämästäni pois hyvänpäivän tuttuja, kun vaistoni on sanonut ettei kaikki ole hyvin, jos pidän tietyt ihmiset lähelläni. Rehellisyys ja luottamus itseään ja muita kohtaan. Ei se määrä vaan laatu. Luotan sydämen ääneen, rohkeuteen, aitouteen ja vaistoihini. Näin on just hyvä.


On tärkeää osata priorisoida asioita ja nähdä ympärillään myös se kipu ainaisten mahtavien juttujen sijaan. Kipu, joka on usein nyky-yhteiskunnassa sisäistä laatua. Näytämme monesti vahvoilta, mutta kuka tietää, mitä sisällämme on. Ei jätetä läheisiämme yksin, välitetäään heistä aidosti. On tärkeää, että voi elää ilman naamioita ja olla esittämättä olevansa parempi kuin onkaan silloinkin, kun ei jaksa aina kimmeltää ja hehkua. Voi olla aito oma itsensä. Valo on pimeyttä aina suurempi. Aina.


Se ei ole onnellisuutta, että suorittaa asioita, etenkin jos suorittaa niitä kymmeniä päivässä vain, että tuntee itsensä tärkeäksi ja hyväksytyksi. Jospa relaisi, koska elämä on varsin lyhyt ja ainaisella suorittamisella se häviää kuin tuhka tuuleen. On tärkeää, että olemme läheisillemme läsnä. Se ainaisen torstaisen viikkosiivouksen kerkeää tehdä viikonloppunakin. Torstaina voi vaikka syödä suklaata, katsoa kivaa leffaa ja tehdä rutiineihin muutoksia, rikkoa kangistuneita kaavoja. Tällainen asennemuutos elämää kohtaan tekee ihmeitä, sitä tuntuu kuin astuisi kokonaan uuteen ja rennompaan elämään.

Meiltä ei varmastikaan kysytä ensimmäisenä taivaanportilla olemmeko muistaneet suorittaa jokaviikkoiset siivoukset ja työhömme liittyvät kissanristiäiset. Teot, ajatukset ja sanat puhuvat enemmänkin. Sellaiset asiat, joissa on sydän mukana, teot joissa tiedämme tehneemme juuri oikein. Rehellisyys ja pyyteettömyys, ilman taka-ajatuksia. Elämän tasapaino. Silloin, kun pienet vastoinkäymiset eivät horjuta elämääni.
Sisäinen hyvä olo, tasapainoisen hyvä olo, päätöstenteon helppous, hykerryttävän hyviä hetkiä, kun huomaa elämässään tapahtuneet muutokset. Keveys ja omaan sisäiseen ääneen luottaminen, jotka kumpuavat elämän aikana opituista asioista.

Kuten Cheek räppää: "Mun todellisuus on erilainen kun sulla,mun kanssa joskus samaan kuplaan on perin vaikee sun tulla".

Valoa hämärtyvään päivään!





PS. Huomenna alkaa hemmotteluarvonta kaksivuotiaan blogini kunniaksi!



1 kommentti:

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥