sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Elämän ja viikonlopun onnenhippuset

Viikonlopun kultahippusia  ovat:

♡ suht pitkät yöunet,
 ♡ pienoinen aamulenkki,
♡ tuttava vanhuksen auttaminen

♡ uusi kasvi keittiössä (saattaa olla, että minun hortonomitaidoillani, kasvi ei näe ensi viikonloppua. GreenPeacen porukka kohta kotiovella :D)

♡ hyvä ruoka  ja hyvä seura,

♡leipominen
♡ päikkärit kisujen kanssa
♡ onnistumisen ilo leipoessa ja pelkkä tuoksu, joka tulee kotiin leivonnan tuoksinassa, ooh!
 uuden kirjan aloittaminen
♡ hyvän musiikin kuunteleminen ja lukeminen
♡ kesäloman matkahaaveilua
♡ kiireettömyys ja uuden oivaltaminen  




Eilen sytytin kynttilät edesmenneille läheisilleni. Vaikka isä ei ole enää täällä maan päällä, tulee hän aina elämään sydämessäni. Kyyneleissäni. Ajatuksissani. Muistoissani. Äkillinen kuolema opetti minulle eniten elämästä ja siihen asennoitumisesta tähän astisen elämäni aikana. Elämä voi mennä uusiksi sekunnin sadasosassa, aivan yllättäen. Sen olen myös oppinut, että suru ja ikävä ovat kaksi eri asiaa. Suru ei murskaa enää allensa vaikka ikävä onkin kova. Kuolema muuttaa meidät eri olomuotoon, henkistymme entisestään. Muutuin isän kuoltua hetkessä ihmisenä. Elän tässä hetkessä, koska jokainen hetki voi olla viimeinen. Kaikkein kultaisin sydänkin voi lakata yhtäkkiä sykkimästä. On olemassa tämä todellinen hetki, jossa voimme olla onnellisia. Muistetaan sanoa ne kolme kaunista sanaa tarpeeksi usein rakkaimmillemme. 

Ps. Mulla on isää ikävä, kuten kuuluukin, mutta en ole enää niin suruissani. Taivaan puutarhassa on varmasti hyvä olla  Vielä kerran kohtaamme taivaan valoisan ja rauhanmetsän siimeksessä aamun kaihoisan kasteen äärellä. Siellä saamme jatkaa kesken jääneitä unelmia ja kinailla taas siitä kuka voittaa tänä vuonna eniten mitaleita uinnin EM-kisoissa. Tiedän, että vielä koittaa se kaunis päivä, kun pääsen halaamaan isääni vielä kerran   Se on sitten joskus, kun tämä elämä on eletty ja minulle annetut tehtävät on täytetty. Elämä ei ole yhtä juhlaa, se on elämää, iloja ja suruja.





Suloista sunnuntaita,


4 kommenttia:

  1. Voi että nämä sinun kirjoitukset ovat niin syviä ja kauniita, näitä on ihanaa ja tätä postausta myös haikeaa lukea. Ihania kiitollisuuden aiheita, hyvin samanlaisia täällä, Osku kissa tuossa kainalossa nytkin rötköttää ja uuden kirjan avaamisessa on sitä jotain.

    Olen isovanhempien kasvattama ja vaarini kuoli muutama vuosi sitten, ei yllättäen, mutta ei onneksi sairaalassa kituenkaan. On helpompi asennoitua kun vanha ihminen lähtee, mutta ikävä oli aluksi murskaava omaa isääni, joka minut kasvatti, jonka kainalossa aina roikuin. Nykyään muistelen kovin lämmöllä lapsuuden ihania hetkiä, vaari käy mielessä usein. <3

    Halauksia täältä. <3

    VastaaPoista
  2. Suloista ja rauhallista sunnuntaita ♥

    VastaaPoista
  3. Kaunis teksti <3 Täälläkin viikonloppuna leivottu, ja alkoi tekemään niin mieli juustoja kun näin tuon kuvan. ;) Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥