maanantai 15. joulukuuta 2014

Surussa - äkillisesti ♥

Ajattelin kertoa teille viikonlopun kuulumisiani, mutta viikonlopun äkilliset suru-uutiset muuttivat postaukseni. Omat jorinani kerkiän postata huomennakin. On paljon tärkeämpää sanottavaa. 
Olen itse menettänyt läheisen, rakkaan ihmisen, isäni äkillisesti vajaa kolme vuotta sitten ja aina, kun kuulen äkillisiä poismenoja tunnen surua. Muutenkin niin synkkä sisimpäni tuntee raapaisun äkillisten poisnukkumisten seurauksena. 

Viikonloppuna tieliikenteestä tulvii paljon surullisia, täynnä hädän mustaa tuskaa olevia uutisia. Varsinaisia uutispommeja, mutta niidenkin alta selvitään. Toivottavasti. Aikanaan. Uhrien omaiset saavat varmasti näistä pommeista elinikäisiä mustelmia sielunsa syövereihin, äkillisiä menetyksiä, surun saapuminen taloon. Hätä, taivas repeää, sieltä sataa kylmiä kyyneitä, hiljaisuutta, sanomattamat asiat, voimattomuus, pelko, voimattomuus, viha, "tämä ei voi olla totta"- ajatukset ja miksi-kysymykset. Onni ja tuska kulkevat lähekkäin. Niin kuin varjo seuraa valoa ne kulkevat yhdessä ja syntyvät ihmisten sydämessä.

Enkeleitä hoivaamaan omaisia surussa ja kaunista matkaa äkillisesti ikuisuuteen maallisen elämänsämenettäneille - matkalla taivaaseen, valoon. Valoon, joka hoitaa kaiken ehjäksi. Vastassa jo edesmenneet rakkaat. Sielujen kohtaaminen. Jälleennäkeminen täynnä rakkautta ja taivaallista onnea. Erilainen joulu. Mustanpuhuva.Meille tänne jääville surijoille se on tuskaisaa, mustanpuhuva joulu täynnä rakkaita muistoja. Ikävää, surua, mustaa, elämän pysähtyminen, sumuisa aika. Rukoillaan omaisten ja näissä liikenneonnettomuuksissa poisnukkuneiden puolesta. Valo pelastaa, valo lisääntyy. Annetaan valon hohtaa kaiken pimeyden keskellä. Sisäinen liekki ei saa sammua, annetaan toivoa ja tukea sitä tarvitseville. Pienet teot parantavat, ikävä ei koskaan katoa, mutta suru muuttaa muotoaan. Mutta se vaatii ajatustyötä, puhumista, välittämistä ja valon häivähdyksen löytämistä. Uskoa. Näin ilo ja riemua voivat taas astua elämään. Suru on kunniavieras, mutta älä tee tälle vieraalle sijaa sydämeesi tai kotiisi. Surulla ei ole rajoja. 

Näytetään joka päivä läheisillemme, että välitämme heistä  
Ne, jotka tuntevat itsensä yksinäisiksi - älkää jääkö suruunne yksin, niin puhu, kirjoita ja anna valon voittaa, ajan kanssa. On aina raskasta luopua rakkaimmastaan, vaikka tietääkin: hetkeksi ainoastaan! Olen istuttanut mieleni syövereihin seuraavan opetuksen sanat: Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Elämän loppuun saakka ja kirkkaudessa, jossa ei tunneta vihaa, katkeruutta vain ymmärrystä ja rakkautta. Usko. Minun tukeni ja turvani vaikeidenkin hetkien pilarini.


Taivaan katse pysyy meissä, hiljentää särkyneet äänet, miten syvältä tulevatkin, ja tyynnyttää levottomat unet, enkelien ikävän.




Olkaa varovaisia liikenteessä!
Olette tärkeitä 


5 kommenttia:

  1. Mä just viikonloppu luin eräästä ihmishengen vaatineesta onnettomuudesta, ja pohdin just siitä, miten se oli uutisoitu. Toivon myös ettei hänen omaisensa näkisi uutista. Se oli jotenkin kova, melkein törkeä.

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥