torstai 30. huhtikuuta 2015

Simaa, pikamunkkeja ja lumisadetta**

Täällä on vappu sää kohdillaan, lunta ja räntää. Taitaa se keltainen toukokuu näkyä vain lumipenkoissa koirien pisuina. Saa vielä odottaa tovin jos toisenkin ballerinakelejä ja kauniin lämpöistä kevätsäätä. Parin viikon kuluttua olen lämpöisemmissä maisemissa ja saan laittaa jalkaani ihanat baltsut. Täällä kumminkin kevyttoppis ja pipo ovat kova sana, edelleen!
Tänään  paistetaan pikamunkkeja viime vuotisella ohjeella, treenaillaan salilla ja ollaan vaan kisujen kanssa kotosalla.



Kahdeksan vappufaktaa
 
1. Tämän vapun juhlin rauhallisissa merkeissä kotona.

2. Pääosaa vapussamme esittää suolaiset ja makeat herkut!
Ruokaa on oltava ja treenit on tehtävä.

3. Mun mielestä vapussa on parasta itsetehdyt munkit ja kotitekoinen sima.

4. Jokunen vuosi sitten juhlimme vappua oikein kunnolla kaveriporukassa.Nyt vappu ei enää tunnu niin tärkeältä juhlalta.

5. Opiskeluaikana juhlin innolla ylppärilakkivinossa monta päivää. Ai kauhee ja hyi olkoon.

6.Viime vuoden vappuni vietin vahtien tuttavien lapsukaista.

7. Vappu on yleensä ollut kauniin aurinkoinen ja täynnä kevään kauneutta.
Vappu on yhtä kuin kevät.

8. Tänä vuonna vappuna sataa lunta ja jyrisee ukkonen, hurjaa!





Vaniljaiset pikamunkit

5 dl vehnäjauhoja
1/2 dl sokeria
1/2 tl suolaa
3 tl leivinjauhetta
2 tl kardemummaa
3rkl vaniljasokeria
2 1/2 dl maitoa
2 munaa
50 g voita tai margariinia sulatettuna
kypsentämiseen: munkkirasvaa
pinnalle: sokeria tai suklaata.
Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää maito, munat ja sula rasva. Sekoita taikina nopeasti tasaiseksi.
Nosta ruokalusikalla nokareita kuumaan öljyyn (180 asteiseen). Anna kypsyä kauniin ruskeiksi yhteensä noin viisi minuuttia. Munkeista tulee muodoltaan epätasaisia.
Nosta munkit reikäkauhalla lautaselle talouspaperin päälle. Sokeroi ne lämpiminä.
Pikamunkit maistuvat parhaimmilta haalean lämpiminä.
Kuorruta suklaalla tai perinteisesti sokerilla.









 Simaisaa ja sokerihuurrettua vappua!


keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Kuin elokuvissa*

Maanantaina myrskypilvet saapuivat yllättäen, mutta onneksi osaan nauramisen jalon taidon ja olen tarvittaessa erittäin määrätietoinen. Mietin, että eihän näin voi tapahtua kuin Salkkareissa. Ystävä on ollut viisauden tuojana ja tsempparina. Hetken pohdittuani ja seuraavan aamun valjetessa asiat tuotiin eteeni kuin kultatarjottimella. Kaikki kävi kuin elokuvissa. Sain "tarjouksen", johon tartuin. Jotain sellaista jota ei osannut edes odottaa. Onni ja ilo. Elämä. Kaikki turha on varissut pois. Enää ei tarvitse miettiä,olenjuuri oikealla polulla. Olen saanut vahvistuksen. Esteitä tulee välillä eteemme, mutta niiden kohdalla ei tarvitse murehtia, saati pelätä liikaa. Muistan sen päivän, kun rukoilin näitä asioita jotka minulla nyt on elämässäni! 
Kiitollisuus.


Minulle onnea on auringonvalo ja pidentyneet valoisat illat ja onni siitä,
että kesä on vielä edessä ja on paljon aamuja jolloin saa nukkua pitkään. Kiireettömyys. Onnea on lenkkeillä kevättuulen hyväillessä orastavaa ruskettuvaa hipiääni.
  Tänä keväänä minulla on paljon itselleni tärkeitä asioita ja olen uneksinut paljon, olen nukkunut tänä vuonna enemmän kuin yhtenäkään muuna vuonna. Ilo tekemisestä, uuden löytämistä, rauhoittumista, uudenlaista ajatuksenvapautta elämässä ja uusia tuulia, nämä ovat tämän vuoden avainsanat!
 
Joka päivä on uusi mahdollisuus siihen, että juuri tämä päivä on elämäni parhain

Kahdenkymmenen vuoden 
päästä tulet olemaan
surullisempi niiden asioiden
vuoksi joita et tehnyt
kuin niiden jotka teit.
Irrota siis paalusolmut.
Purjehdi ulos turvasatamasta.
Hae pasaatituulet purjeisiisi.
Tutki. Unelmoi. Löydä.

- Mark Twain -





tiistai 28. huhtikuuta 2015

Hygieeninen siivoustapa - Viledan höyrymoppi

Pääsin Buzzaamaan Viledan Steam höyrymoppia. Ja se on todella tehokas ja täyttää lupaukset. Se on myös hiljainen, joten voit moppailla vaikka yölläkin. Höyrymoppi on kevyt liikuteltava ja se taipuu ahtaisiinkin paikkoihin. Tätä moppia tulee käytettyä ja mikä parasta siivoukseen ei tarvitse enää käyttää sitä aikaa kuin ennen Viledan Steam-höyrymoppia. Se sopii kaikille lattiamateriaaleille. Voit raikastaa myös matot. Et tarvitse kemikaaleja. Kevyt ja kätevä käyttää.  

Pelkkä pintojen pyyhintä ei monesti riitä kun lattiat haluaa desinfioida hygieenisen puhtaiksi. Viledan uudella Steam höyrymopilla saat lattiat hygieenisen puhtaiksi. Vileda Steam tappaa 99,9 % bakteereista ilman kemikaaleja. Vileda Steam höyrymoppi sopii kaikille koville lattiamateriaaleille, mutta myös matoille. Höyrymoppi lämpenee työskentelylämpötilaan 15 sekunnissa ja voit säädellä höyryn määrää lattiatyypin mukaan. Mopin kätevä kolmionmallinen pää tekee kulmien ja nurkkien puhdistamisesta helppoa.

Täytä vesisäiliö vedellä ja sulje säiliön korkki kiertämällä sitä myötäpäivään.
 Kytke johto pistorasiaan ja paina ON/OFF paniketta.
 Vileda Steam on käyttövalmis 15 sekunnissa. Vihreä valo syttyy tämän merkiksi.
 Voit säädellä höyryn määrää lattiatyypin mukaan!

 Tekniset tiedot

VILEDA STEAM -höyrymoppi:
• Höyrynsäätömahdollisuus
• Johto 6 m
• Mukana 2 mikrokuitutyynyä
• 2 vuoden takuu

Tästä linkistä pääset tutkailemaan Vileda Steam-höyrymoppi-videota. 


 Hobby Hallista saat nyt Vileda Steam-höyrymopin tarjoushintaan 63,68e alennnuskoodilla VILEDAYSTAVA  (normaalihinta 84,90e).
  Steam-höyrymopin (tuotenumero 830388). Hinta ei sisällä Hobby Hallin toimituskuluja (6,90 € Postin toimituspisteisiin). Ystävien kampanjakoodi on voimassa 22.4.-10.5.2015 välisenä aikana.


#viledasteambuzz #vileda #buzzador









maanantai 27. huhtikuuta 2015

Uunilettuja & Club Sandwich Hiltonin tyyliin*

Heippa hei*

Kerroin eilisessä postauksessa uuniletuista ja sainkin muutaman kysymyksen uunilettujen ohjeesta.
Ajattelin postata teille kaksikin ohjetta. Anteeksi kumminkin heikonpuoleiset kuvat, otin ne kännykällä. Kuvat eivät siis ole parhaimmat, mutta lettujen maku on huikea, vaikka itse sanonkin.

Uuniletut

Tee tavallinen lettutaikina. Lisää siihen loraus siirappia (kyllä, sokerin ja suolan lisäksi).
Jos teet suolaisialettuja niin voit korvata osan maidosta makuruokakermoilla.
Taikinaan sekoitin hieman Valio Crea kolmesipulia-ruokakermaa,  tomaatti-chili-Creme Fraichea ja kaadoin taikinaa pieneen valurautapannuun, jonka olin ennen taikinan laittamista voidellut voilla.
Laitoin valurautapannussa olevan letun paistumaan uuniin 200 asteeseen noin 10-15 minuutiksi.

Sillä välin valmistelin päälle vuohenjuusto viipaleen, murskasin tortillastuja, hienonsin paprikaa ja päälle laitoin hieman Creme Fraichea ja korianteria. Voit tarjoilla suoraan pienestä pannusta tai laittaa lautaselle. Pientä purtavaa, jollei halua tehdä suurta annosta lettuja tia jos haluaa tehdä letut alkuruuaksi. Tätä reseptiä voit varioida myös makeilla täytteillä.

Toinen variaatio on, että paistat pannulla letut ja täytät ne haluamallasi täytteellä. Itse laitoin karamelisoitua sipulia, tomaattia ja paprikaa pilkottuna pieneksi silpuksi ja kahta erilaista juustoa. Täytin letut ja muotoilin niistä nyytin mallisia. Laitoin ne vielä hetkeksi pannulleja tarjoilin vuohenjuuston ja muiden lisukkeiden kera.

Tai sitten voi tehdä vanhanaikaisesti, paistaa letut, täyttää ne ja laittaa uunivuokaan paistumaan hetkeksi uuniin.









Innostuin pitkästä aikaa kyökin puolella touhuilemaan ja tein mahtavan herkullisen Club Sandwichin. Olen syönyt elämäni herkullisimman Sandwichin Hotelli Hiltonissa ja kopioin sen sisuksen melkein suoraan suosikistani.

Rapea kerrostoast; paahdettua kananrintaa, herkku majoneesia, karamelisoitua sipulia, salaattia,

pekonia, paistettua kananmunaa, tomaattia
ja ranskalaisia perunoita.

Suosin Kariniemen ohuen ohuita leikkeitä, koska ne paistuvat nopeasti eivätkä jää raa´aksi.

Tein itse majoneesin, johon laitoin 2dl aiolia ja 2dl majoneesia, valkosipulia pieneksi pilkottuna, loraus siirappia ja dijon-sinappia.

Paistoin pannulla kanapalat, pekonin ja paahtileipä viipaleet.

Tarjoilin coleslwan ja ranskalaisten kera.




Löysin isästäni hauskan kuvan 1960-luvulta. Hän oli aikanaan tsupparina Lieksan Leipomossa.


Vietettiin viikonloppua kotosalla kisujen kanssa. Meillä on ollut kylässä hoitokisukin, hän on niin söpö. Kuntoutuminenkin on alkanut paremmin kuin aikoihin. Olen sairaslomalla vielä tulevan viikon, mutta viikon kuluttua olen iskussa. Ei ole mitään muuta vaihtoehtoa.
Kuinka haluaisin kirmata keväisissä maisemissa ja nauttia kevättuulen tuomista tuoksuista lenkkipolulla.
Henkistä hyvää oloa ja valoa.







Enkeleitä ja makoisia ajatuksia viikkoosi*


sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Kiertokulku - mitä vielä odotat?

Kävin pikaisesti kylässä ja saimme pikavieraita.
Kiitollisuutta läheisistä. Katson arkeani niin, että näen sen kaikki vivahteet ja kymmenet eri sävyt. Arki on pieniä ihmeitä.

Nautin, koska elän.

En ole nukkunut viikkoihin niin sikeästi kuin toissa yönä. Punkteeraus helpotti olotilaani. 
Ihastelin kirpakkaa aurinkokeliä parvekkeelta, nenä ei kestä vielä ulkona oloa. Se pitää hauskaa ääntä,kun niistän. Vinkuu kuin vichypullo avattaessa. Suunnitelmia alkukesään, nokoset jos toisetkin, uunilettuja ja kasa keskeneräisiä asioita.



Kun uskaltaa poistua omasta kuplastaan ja sanoa mielipiteensä ja ajatuksensa ääneen ja julki, niin sitä huomaa elämässä kaikenlaista hienoa ja voi elää omannäköistään elämää. Ei tarvitse tukahduttaa elämäänsä ainaisilla toisten ihmisten vaatimuksilla. Aina ei tarvitse kumarrella joka puolelle, voi olla aivan oma itsensä.Mitä enemmän minäkuvamme on sopusoinnussa, kuka todellisuudessa olemme, sitä suurempi mahdollisuus meillä on saada haluamamme elämä. Anna aikaa itsellesi. Kannustan koko  sydämestäni sinua ottamaan elämäsi ohjat itsellesi ja alkaa tekemään sitä, mikä inspiroi juuri sinua. Anna mennä.  Nauti siitä, että sinä teet, luot ja toteutat. Älä ruoski itseäsi,tee virheitä. Kehity ja nauti matkasta nimeltä, oma elämäsi. 

Aidot sydämestä kumpuavat ajatukset, hyvät teot ja sanat kertautuvat. Jos haluamme elämäämme hyvää eläkäämme sen mukaan mitä sydän sanoo, ei sitä mitä meiltä odotetaan. Olkaamme itsellemme rehellisiä. Koska houkutamme ajatuksillamme, sanoillamme ja teoillamme hyvää ja huonoa luoksemme ja ne muovaavat tulevaisuutemme. Kukaan ei ole laupias samarialainen ja aina iloinen, mutta elämän yleisolotilaan voi vaikuttaa.
Mielen- ja sydämenrauhaa.

Hyvä kiertää. 
Loppuiltaan kuului lettuja, lakkahilloa ja katkarapuja sekä rakkaita karvakorvia. Kaikkea hyvää, luottavaisia ajatuksia ja sanoja suoraan sydämestä. 
Hyvä kiersi suun kautta vatsaan ja tuntui sydämessä saakka.




















lauantai 25. huhtikuuta 2015

Mielenrauhaa,yllätysbrunssi & kissan kehräystä*

Nyt teen tikusta asiaa. Tikut nenässä. Kasvosärky ja turvotus, kun räkä painaa ikeniä ja kasvoja. Kylmä hiki ja mentiin rustosta läpi, raks poks! Vieressä oleva mummo huokaili, kun elämässä ei ole enää mitään mieltä kun vaan pääsisi taivaaseen ja kivuttomaksi. Ilo oli ylimmillään! Lääkäri totesi, että onpas sulla hyvä ja vahva luusto,kun ei meinaa mennä punkteerausneula läpi. Onneksi selvisin pyörtymättä. Menin lääkäriin siis aivan omasta tahdostani ja halusin,että minulle tehdään punkteeraus, se kannatti. Tein itselleni oikean diagnoosin.

Onneksi pahin turvotus ja paine jäivät terveyskeskukseen, kiitos ammattitaitoisen lääkärin ja punkteerauksen. Vielä viikko sairaslomaa, toivon mukaan olen terveempi. Troppeja on ainakin kiitettävä arsenaali. On aikajatkaa lepoa, muuta en nyt jaksa.
Onneksi voin ottaa mallia ihanista kisuistani, jos meinaan unohtaa rentoilun jalon taidon.

Sain eilen aamulla yllättävän ihanan kutsun "terapiabrunssille" ystävän luo juuri ennen punkteerausta Sain tsemppiä punkteeraukseen ja paranemiseen. On tärkeää, ettei jää yksin ajatustensa kanssa vaan niihin saa vastakaikua. Ruskea mönjä virtaa pois poskionteloista ja uni maittaa paremmin kuin aikoihin. Minä selviän tästä voittajana, pääsen elämään normiarkea terveempänä ja treenaamaan ihanien hikipisaroiden siivittämänä. Toivoa, rukouksia ja luottamusta!Olen kiitollinen terveydestä enkä pidä mitään itsestäänselvyytenä. 

Mielenrauhaa ja kissan kehräystä. Sain eilen tuntea heti aamusta piristävää iloa kaiken tuskan keskellä. Se, että välittää oikeasti toisista, on aitoa tunnetta ja rakkautta. Se, että tarjoaa apuaan pyytämättä ja yllätyksenä, on aitoa välittämistä ja rakkautta. Ei pelkkiä huippis korulauseita. Aito läsnäolo ja se, että haluaa toiselle hyvää, on rakkautta. Se,että tuntee empatiaa, eikä väheksy toista on aitoutta. Sellainen taito, jota ei kaikilta löydy. Mutta sitä voi harjoitella, koskaan ei ole liian myöhäistä. Ihmiset ovat muutakin kuin numeroita ja välineitä edetä asioista toiseen.
Joskus on hyvä pysähtyä ja miettiä, että josko itse olisin samassa tilanteessa. Mitä tekisin ja kuinka toimisin? Kuinka haluaisin muiden suhtautuvan minuun ja tilaani?
Hyvä kiertää.







My own Grumpy Cat!