tiistai 21. huhtikuuta 2015

Harhaista glamour- ja kopioelämää

Facebook, se on monipuolinen kanava markkinoinnille ja yhteydenpidolle. Olen aika tarkka siitä mitä julkaisen Facebookissa. Joskus sieltä tekee kerrassaan mielenkiintoisia bongauksia. Liityin facebookiin vuonna 2008 kaverini pyynnöstä. Hän oli muuttanut ulkomaille ja yhteydenpito naamakirjan kautta oli helpompaa. Facebookissa näkee ihmisten elämää kuvin ja lausein. Ehkäpä meissä kaikissa, jotka olemme liittyneet Facebookiin, niin asuu mielenkiinto toisten ihmisten elämää kohtaan. En ala saarnaamaan tai esitä täydellistä, jolla sädekehä sädehtii kirkkaimpana kuin toisilla. Olemme varmasti kaikki kirjoittaneet joskus tilapäivitykseen liikaa superlatiiveja vaikkei asia/tapahtuma olisikaan niin huippista ja megalomaanisen upeaa ihan kymppiseurassa.

Kirjoitin teille lauantaina kopioelämästä (klik) ja siitä kuinka bongasin sattumalta erään kotikaupunkini nuoren naisen Facebook-profiilin, jossa hän hehkuttaa kiertävänsä maailmaa. Kaikki kuvat ovat kopioitu netistä eri blogeista ja lähteistä. Olin jotenkin järkyttynyt, ajattelin, että tämä ihminen on muuttunut ajan myötä,mutta ei. Poistin hänet jo jokin aika sitten Facebook kavereistani. Hän kertoili mitä ihmeellisempiä juttuja totena. Valheessa eläminen ei ole helppoa, miksi ei voi tehdä elämästään sellaista ettei tarvitsisi esittää mitään, nostamatta sosiaalista arvoaan ja elää oikeaa todellisuutta?
Hän käyttää muiden ottamia kuvia ominaan ja myös muitakin kuin vain maisemakuvia.

Esimerkiksi puhelimestahan saa laitettua sijaintitiedot muuhun kuin missä on, jos osaa säätää puhelintaan. Aika säälittävää.  Hänellä on myös mielikuvituskaveri eli hän pitää Facebookissa kahta profiilia ja kirjoittelee tämän näkymättömän kaverin kautta omalle seinälleen.  Eräs tuttava teki hänelle källin ja pyysi häntä lähettämään postikortin Hawailta. Kuten jo arvasin ja sanoin tutulleni, niin hän vastasi olevansa jo lentokoneessa, eikä voi lähettää korttia :D  Hänhän lensi mielikuvituslentokoneellaan suoraan Santorinilta Hawaille. Huvittavinta hänen kotiinpaluussaan on, että Hawaiilta Lieksaan meni vain 12 tuntia :D 

Toki eläköön jokainen millaisessa harhassa tahansa. Hän myös puhuu Panamasta ja Panama Beachista samana asiana. Itse asiassa ne ovat kaksi eri kaupunkia, toinen sijaitsee Amerikassa ja toinen Panamassa. En ole pilkunviilaaja, mutta patologinen valehtelu tuhoaa ihmissuhteita ja ihmistä itseään. Toivon, että hän saa apua ja tajuaa millaista peliä hän pelaa. Kuvienottajalla on tekijänoikeudet ja niiden laiminlyömisestä voi joutua isoihin ja kalliisiin vaikeuksiin, jollei mainitse kuvien alkuperäistä lähdettä.

Oikeasti tulee miettineeksi, että mitä tällaisen tyypin päässä liikkuu? Ei paljoa, valhetta koko elämä. Vastuutonta ja huomiohakuisuutta. Patologinen valehtelijahan valehtelee niin hyvin, että uskoo itsekin omat sanansa.  He eivät myöskään välitä siitä, mitä muut ihmiset heistä ajattelevat tai miltä muista tuntuu, kun totuus selviää.
Patologinen valehtelija on siinä mielessä sosiopaatti tai psykopaatti että hän ei osaa asettua ollenkaan toisen ihmisen asemaan. Matkakuvien lataaminen ei ole sama asia kuin se, että matkailee oikeasti. Matkailu on elämys. Toki matkailu tulee noin halvemmaksi ja jos keskustelee mielikuvituskaverin kanssa, niin ei tule ainakaan riitoja. Ja miksi valehdella itselleen ja muille? Mutta kaikkia meitä ei olekaan nosteltu pienenä kassissa kantojen kohdalla :D 

Ollaan naureskeltu hänen facebook tuttujensa kanssa tyypin jutuille, mutta myös ollaan huolissaan noin epätasapainoisesta persoonasta.
Jos aikoo valehdella, niin pitäisi olla pommin varma ja hyvä suunnitelma.
Pakonomainen valehteluhan ei ole lääketietellinen diagnoosi, vaan se liittyy muihin mielenterveyden ongelmiin oireena. Valheella on yleensä lyhyet jäljet, se voi viedä elämän tummille vesille ja vaarallisiin tilanteisiin. Valheet vievät mukanaan ihmissuhteita, työpaikan, itsetunnon, ihan kaiken.
Emmehän halua olla ihmisrauniota tai naurunalaisia?


Netin maailma on aika pelottava ja arvaamaton,koska etenkin nuorten näkökulmasta katsoen piuhan toisessa päässä voikin olla Niklas 15-vuotiaan sijasta Seppo 65-vuotta. 
Netissä voi elää tai ainakin yrittää elää erilaista elämää kuin oikeasti elääkään. Sitä saattaa joutua roolinsa vangiksi, eikä siitä ole helppo päästä pois. Netissä kaiken saa näyttämään lähes täydelliseltä, mutta itse ainakin tykkään kertoa asiat sellaisina kuin ne ovat. Vaikka joskus on toki tullut hehkutettua joitakin asioita liikaa. Elämäni ei ole täydellistä, se on kaukana täydellisestä. Mikään ei ole tullut helpolla elämässä, olen tehnyt kovasti töitä. Asiat eivät vaan ole tulleet luokseni vaan niiden eteen on tullut nähtyä vaivaa. Minulla ei ole täydellistä parisuhdetta, työtä, vartaloa, laukkukokoelmaa tai muutakaan elämässäni. Olen tyytyväinen tähän hetkiseen elämään, ei-täydelliseen. Elämä on mahdollisuuksia, elämä on valintoja.






Meillä ihmisillä olisi niin paljon opittavaa eläimiltä, luonnollisuutta, suoruutta ja aitoutta.

Oletteko törmänneet tällaisiin tyyppeihin, jotka elävät aivan toisessa todellisuudessa ja koettavat syöttää toista totuutta myös muillekin?

Ps. Ajattelin,että huomenna arvotaan!



SHARE:

10 kommenttia

  1. Onpas mielenkiintoinen tapaus. Itse en ainakaan nyt muista, että olisin jotain noin räikeää kohdannut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsittämätön tyyppi,olin suu auki kun katselin tuttuja kuvia hänen ominaan :O

      Poista
  2. Voi apua millaisia ihmisiä tosiaan on!??! Ehkä en ihan näin rajuun valehteluun oo törmännyt!
    Mutta hiukan lievempään, mutta toisaalta sitä naureskeleekin tälle, että kuinka tyhmänä meitä muita pitää. Ku väittää sellaisia asioita mitkä ei voi olla edes teknisesti mahollisia!
    Ilmeisesti näillä henkilöillä tuo järki on lentänyt jonnekin...
    Toisaalta kuitenkin myös surullista, jos elää noin epätodellisuudessa! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin ihmeissäni, kun katselin hänen "omiakuviaan", jotka kaikki oli otettu muualta. Ja todellakin surullista, pelottavaakin. Toivon mukaan oppisi jotain elämästä ja uskaltaisi elää omaa elämäänsä, joka varmasti olisi hyvä, kun ei esitä sellaista kuka ei olekaan.

      Poista
  3. En ole onneksi törmännyt tällaiseen tai tunne tällaisia tyyppejä. Ymmärrän, että aihe ja henkilö ketuttavat, mutta minusta on silti vähän ikävää puida asiaa täällä blogin puolella julkisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on juuri se pointti, että tajuaisi ettei bongaile toisten kuvia noin vaan. On olemassa tekijänoikeudet.

      Poista
  4. Itse asiassa nyt kun kerroit enemmän, niin muistan menneisyydestä erään koulukaverin, joka alusta asti systemaattisesti valehteli koko oman elämänsä. Valheiden vyyhti selvisi, koska pikku hiljaa jäi niistä kiinni. Oli uskomatonta törmätä ihmiseen, jonka luuli tuntevansa, mutta josta lopulta paljastuu, että kaikki -jopa perheensä, oli valhetta. Noin räikeät tapaukset on onneks harvinaisia, vaikka en arvannut, että facessa voi joku kertoilla satuja. Eihän siinä oo järkeä ja varsinkin, kun kaikesta jää jälki... Tätä kaveria minun kävi jopa sääliks, koska sittenkin, kun hän oli jäänyt kiinni, niin yritti uudestaan valehdella. Jäi sellainen tunne, että hän itse aidosti uskoi omat puheensa. Ei siis oikeastaan voinut olla valehtelemattakaan. Hänelle kävi lopulta huonosti, se kaikista kamalin. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävä kuulla, mutta näitä tyyppejä näyttää olevan nykyään enenevässä määrin. En ymmärrä, että miksi täytyy valehdella korvat ja suu täyteen. Varoittava esimerkki tuo kaverisitapaus.

      Poista
  5. Kyllä, valitettavasti olen törmännyt henkilöön, joka elää omissa mielikuvissaan, mutta siten, että uskoo niihin täysin jo itsekin. Surullinen tapaus, joka hankkii huomiota valheellisella elämäntyylillään. Puhuu kaiken aikaa itsensä pussiin, muttei edes tajua sitä. Todistelee asioilla, joilla ei toiset, ne oikeasti sitä elämää elävät, todistele jne. Monet sillat takanaan polttanut, mutta mitä sitten. aina on uusia, jotka uskoavat häneen. Ja kun sillat palavat, tottakai syy on heidän, ei hänen.

    VastaaPoista
  6. Uskomattomia tarinoita. Valheellahan on todistetusti lyhyet jäljet.

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig