perjantai 1. toukokuuta 2015

Önskar er en underbar valborg! ƸӜƷ Aitoa onnea!

Muistelin lapsuuteni vappuja, jolloin kävimme vanhempieni kanssa Lieksan torilla ostamassa folioilmapallon, ja paistoimme munkkeja ja joimme äidin tekemää simaa. Muistan vaput aina aurinkoisina, ihanina päivinä ƸӜƷ  Päivää juhlistan käymällä brunssilla. Niin, ja pikarillinen skumppaa, tervetuloa kesä!

 Kiitollisuus on ollut läsnä arjessani, vaikka uskoa onkin horjutettu kuluvalla viikolla. Tämän jälkeen uskon, että lehmätkin lentävät. Haluan olla kiitollinen mennessäni nukkumaan ja herätessäni uuteen aamuun. En halua elää tunteessa, jossa tunnen koko ajan riittämättömyyttä. En halua olla kateellinen, pettynyt tai toivoton. Minun ei tarvitse hamuta jatkuvasti lisää. Minun ei tarvitse todistella sitä mitä olen tuntenut ja saavuttanut. Jos keskitymme vain siihen mitä meiltä puuttuu, emme huomaa ollenkaan niitä asioita mitä meillä jo on elämässämme.

Voi olla onnellinen, kun elää omannäköistään elämää, eikä koeta elää kenenkään muun elämää. Kateus ja kopiointi vievät voimia, eikä toisen elämänkokemusta voi koskaan saavuttaa. Tajuat viimein sen, ettei toisen onni ole itseltäsi pois ja kenenkään elämä ei ole kadehtimisen arvoista. Sinunkin elämässäsi ja tässä uudessa keväässä on ihania asioita.
En kirjoita blogiini koko elämääni, se on vain pintaraapaisua elämästäni jota avaan näille sivuille.  

Pidän aidoista ihmisistä, jotka uskaltavat käyttää ääntään ja myöntää ettei elämä ole aina täydellistä. Jokaisella uloshengityksellä on mahdollisuus päästä irti asioista,jotka eivät enää palvele meitä. Elä elämääsi täysillä, uutta kevättä. Olemme elämänkokemustemme summa.
Aivan kuten vappu on siman ja sokerimunkkien yhteensulatus juhla.
Aitous tekee kauniimmaksi kuin kulissit ja ehostus. Jos on aito ei tarvitse pelätä joutuvansa kiipeliin tai tulevansa nolatuksi. Minun peilistäni katsoo täydellisen epätäydellinen yksilö. Olen oppinut pitämään tärkeänä sitä, että tekemäni asiat saavat minulle hyvän olon. Ei enää niin,että koetan todistella muille asioita tai teen asioita muita miellyttääkseni. Tärkeää on oma jaksaminen ja oma hyvinvointi, siitä lähtee kaikki. Olen sinut keskeneräisyyteni kanssa.
Älä sabotoi rakasta elämääsi liian ankarien ajatustesi, tapojesi ja tunteidesi kautta.

Meille on muuttanut hoitokisu, Iines-ihanainen.
Ikää on hurjat kolmen kynnen verran.
Meillä on ennestään kaksi kisua, neljä ja kaksi vuotiaat.
On ihana seurata heidän keskinäistä kanssakäymistään.
Vielä on meneillään tutustumisvaihe. Jännitystä ilmassa. 
Saa nähdä jääkö Iines meille vai etsimmekö hänelle uuden kodin.
Hän on tullut kuitenkin hoitokisuksi.


 Aamukyyläämiset silmät ymmyrkäisinä naapurustoon Vain kiikarit puuttuvat.








  
Toivotan teille mukavan rentoa, simaisan munkkimaista ja serpentiinien juhlaisaa Vappua! 
Önskar er en underbar valborg! ƸӜƷ



SHARE:

3 kommenttia

  1. Ihanaa vappua! Onpa Iineksellä kaunis väritys turkissa. <3

    VastaaPoista
  2. Hyvää Vappua! Voi noita ihania kisuja <3 Sinulla on aina sana hallussa, näissä kauniissa postauksissa!

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig