keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Sanoja. Words.

Tulin eilen matkalta kotiin. Lissabon oli huikean kuuma, kesä ja loma. Olin myös kotiin palatessani hyvin väsynyt, koska palasin yökoneella Helsinkiin ja odotin siellä kolme tuntia jatkolentoa. Ja ajoin lentokentältä vielä tunnin verran kotiin. Eilen ei tarvinnut muuta kuin pakkailla muuttotavaroita ja nukkua. Olen nukkunut ja nukkunut.

Eilen mietin kauniita ajatuksia ja sanoja. Rumia sanoja ja rumia ajatuksia.

Minulle sanoilla on suuri merkitys. Jotkut haluavat viilata pikkua, eivätkä tajua humoristisesti sitä,että sanoillakin voi olla tarinansa ja muistonsa.

Minulle kauniita sanoja ovat mm. ranta, meri, tasapaino, uni, maku, perhe, onnellisuus, aurinko, maalaistiet, turkoosi, koti, rakkaus, vahva, ja matkailu. Ihminen voi elää onnellisena kaiken ympäröimänsä kaunan yläpuolella, jos vain on riittävän vahva.
Elämä luo vahvuutta, vaaditaan vahvuutta olla vahva. Tahtotila. 
Erilaisia maisemia, joita meissä asuu.
Tärkeintä on tasapaino.
Ei saa kadehtia, täytyy ihailla. 
Kadehtiminen ja pessimistisyys nakertavat ihmistä pikkuhiljaa sisältäpäin.
Tahdo elää omaa elämääsi, juuri omannäköistä ja ajattele kauniita sanoja.
Kiitollisuus on elämäntapa ja tunnetila.
Etene,älä jumi.
 Jos paremman hyvinvoinnin tavoittelu on liian raskasta,  hetki ei liene oikea. Silloin on hyvä pysyä vielä siinä missä on, mutta on nyös turha valittaa. Mitään ei saavuteta ilmaiseksi. Sinulla tulee oikeasti olla halu ja panostaa parempaan elämään. Sinä itse teet päätöksen, mitä haluat. Tee kauniiden sanojen lista. Hyvä ja kasvu lähtee jo siitä kohti uutta ja parempaa.

Mitkä sinusta ovat kauniita sanoja? 





SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig