lauantai 10. lokakuuta 2015

Lämpimät terveiset Singaporesta*

Täällä ollaan maapallon toisella puolella, Singaporessa. 
Täältä matkamme jatkuu Kuala Lumpuriin, Ho Chi Minhiin ja Indonesian saarille.
Ensi viikon sunnuntaina lennämme takaisin Suomen kylmyyteen.
Lensimme Finnairin suorilla lennoilla Singaporeen ja ostimme itsellemme hieman tilavammat penkit menomatkalle. Tulomatkalla saadaankin istua varpaat suussa normipenkeillä.

Ps. Purukumit jätin suosiolla kotiin!

Lämpöä +32, uusia tuulia, uima-allaselämää, uusia kulttuureja sekä ruokaa ja kiitollisuutta.

Olen miettinyt hiihtoloman matkaa. Saatan lähteä käymään ystävättäreni luona Skotlannissa ja Dublinissa vaikka lämpöinen kohde houkuttaakin. Mutta vaihtelu virkistää.
Matkailu on myös suht tyyris harrastus, mutta olen tottunut tekemään kahta tai kolmeakin työtä matkojeni eteen. Kun teen töitä niin teen töitä ja sitten, kun lomailen niin lomailen.

Eurooppaan pääsee suht edullisesti, mutta kaukomatkat vaativat hieman pidempää säästämistä. Suosin omatoimilomia, koska muuten minulla ei olisi varaa matkustaa niin usein. Kesäisin ei kannata lähteä merta edemmäs kalaan vaan minulle riittää hyvin Euroopan matkakohteet, koska siellä on yleensä suht kuuma. Minulle matkailu tarkoittaa hyvää ruokaa ja suht hyvää hotellia. Lämpöisissä kohteissa on hyvä, jos hotellissa on uima-allas tai ainakin suht lähellä uimaranta. Ostoksista en niinkään välitä, ne eivät ole se tärkein juttu. Yleensä ostan kohteesta avaimenperän ja magneetin. Tärkeintä on päästä näkemään eri kulttuureja ja nauttimaan uusista elämyksistä. Eri kulttuureiden näkeminen rikastuttaa omaakin elämää ja sitä osaa suhteuttaa elämäänsä kun näkee toisiakin kohtaloita. Sitä tuntee elävänsä, kun pääsee suunnittelemaan matkaa ja se tunne, kun astelet matkalaukun kanssa lentokentälle.
Sen lomafiiliksen eteen olen aina valmis tekemään töitä.

Jos jokin taho tahtoo tehdä mm. matkailuyhteistyötä blogini kanssa, niin minuun voi ottaa yhteyttä sähköpostitse, satukoo79@gmail.com.

Vaikken olekaan laivaristeilyiden suuri fani, niin silloin tällöin pieni risteily tekee ihmeitä. Sitä pääsee pois arjesta, tapaa hyviä ystäviä meren aalloilla ja voi viettää kiireetöntä aikaa.
Vielä silloin, kun en vielä asunut Helsingissä, niin matka Helsinkiin oli jo rentouttavan erilainen kokemus. Täällä ja lähiympäristössä on niin paljon kaikkea tekemistä ja näkemistä. Eli aina ei tarvitse edes lähteä pois Suomen rajojen ulkopuolelle.
Onneksi olen niin kaikkiruokainen kohteiden suhteen, että olen aina innoissani, kun pääsen matkailemaan. Olkoon kyseessä mökkiloma pienellä luodolla tai suuressa metropolissa toisella puolella maapalloa, niin loma on aina loma ja matka on aina matka.
Ja olen aina mukana, kun puhutaan matkailusta.

Ps. Aion pommittaa teitä kuvillani Facebookin puolella sekä matkan jälkeen blogissani.

Kolme ensimmäistä kuvaa torstain Kaivari reissulta Good Mood Mondays-blogin Annukan kanssa. Kiitos Annukka kuvista.




*



SHARE:

3 kommenttia

  1. Toi meidän kuva on ihan huippu. Toinen on pukeutunut vuodenajan mukaisesti ja toinen kuvittelee elävänsä vielä kesässä ja hyppii pelkässä topissa. Kiitos kuvista. Mahtavaa matkaa!

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig