keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Singapore, osa I

Singapore. 
Aasian Monaco ja Miami Beach. Singaporessa on paljon nähtävää. Yösafari, Universal studiot, Sentosan saari ja ranta, Marina Bayn luksusalue, Little India, China Town ja Kiinalainen puutarha sekä monia muita kohteita. Little Indiassa sai kokea autenttisen Intia kokemuksen vaikkakaan kaduilla ei vaellellut lehmiä ja China townissa tehtiin edullisia ja hyviä ostoksia. Ja tinkiminen, sitä harrastettiin kovasti tällä lomalla.
Moninainen kaupunki ja kallis.

Lensimme Singaporeen suorilla Finnairin lennoilla. Jos  valittavana on jokin muu lentoyhtiö, niin valitsen sen ehdottomasti kuin Finnairin. 
Indonesian savusumut estivät välillä auringon pääsyn iholle, mutta silti palasimme kotimaahan ruskettuneina.

Joululomalla aion suunnata Eurooppaan. Jos en saa matkakaveria mukaan, niin omakin seura on hyvä. En ole aikaisemmin matkaillut yksin, mutta varmasti sekin olisi kokemus.
Tänään selviää paljon, jonnekin on päästävä muutamaksi päiväksi. Minulla, kun sattuu olemaan aika pitkä joululoma, niin on taas mukava lähteä katsomaan Eurooppaa siten kesän.

Kyllä taas eilen siunailin mielessäni Helsingin rautatieasemalla tätä ilmaston kylmyyttä täällä arktisella alueella. Vuosi vuodelta alan olla yhä enemmän täynnä tätä pitkää kylmää ja pimeää kautta. Jos joskus löytäisin kivan työpaikan ulkomailta hieman lämpöisemmästä maasta, niin ottaisin sellaisen vastaan ilo mielin. Eikä haittaisi, vaikka se työ olisi toisella puolella maapalloa. Ehkä vielä joskus.

Kaikkialla on ankean mustaa, märkää, niljaisia lehtiä maassa ja Käpylän kauniit valot. Hämärässä kaikki näyttää toiselta. En suostu angstamaan vaan pakenen hämärää ja kylmyyttä toiseen maahan (vaikka sielläkään ei olisi kovinkaan lämmintä juuri silloin, niin vaihtelu virkistää). Kun varaa matkan talven keskellä lämpöiseen, niin pelkkä ajatus varatusta matkasta lämmittää ja antaa voimia arkeen. Jokaisella on omat nautintonsa ja harrastuksensa ja minulla se on matkailu.

Matkailu antaa minulle valtavan paljon, sitä ei voi mitata rahassa kuinka paljon se antaa voimia henkisesti. Uudet kadunkulmat, uudet elämykset ja uusia muistoja.
Syön vaikka pieniä kiviä ruuaksi, jotta pääsen matkailemaan.
En suostu sammaloitumaan ja voivottelemaan. Elän jokaisen hetken mahdollisimman onnellisesti ja tartun tilaisuuksiin, ja en ole vielä joutunut katumaan sitä.
Yksi elämä.
Unelmat ja niiden toteuttaminen.
Täyttä elämää.
Just nyt eikä sitku.





Marina Bayn aluea on verrattavissa amerikkalaiseen elämänmenoon. Luksusta pursuava alue.



Todella edulliset hinnat :D






 Merlion


China Town


































Little India










Otsamerkki aineksia








Nämä ihanat tunikat ostin Little Indiasta.


Sentosa Beach














 Tämä lisko tuli kirjaimellisesti puskista, yök!





Veljeni kiipesi palmuun UKK:n tavoin :D


Ruoka oli suht edullista, kun söi paikallisten ruokaa. Ruoka oli etenkin makoisaa ja mausteista.




Metron sakot





Ohjeita metroon meneville:



 Singaporen metroissa erikoisistuimet (heikko jalkaisille, raskaana oleville ja lapsille) oli merkitty hauskasti.






Vielä huomenna palataan pikkupostauksessa Singaporeen :)






2 kommenttia:

  1. OOOOH miten upeita kuvia. Tuonne tunikakauppaan kun pääsisi.

    VastaaPoista
  2. Wau hulppeita kuvia ja hui liskohan näyttää valtavalta!

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥