perjantai 6. marraskuuta 2015

Suruviestin tuojana - palava lintu*

Ihailin eilen kaupan hyllyllä yhtä ihanaa harmaata lintukynttilää, kunnes tajusin, etten voisi ikinä polttaa sitä. Miettikää nyt, kun sen pää palaa. Ei kai se kenestäkään ole kivaa katsella palavaa lintua, jolta puuttuu vielä pää? Eläinrääkkäystä! :D

Tänään mietittiin töissä muutama tovi mahtavatko pikkulinnut kertoa surun, että käyvät surun keskellä vierailemassa, ehkä koputtavatkin ikkunaan? Sillä sattumaa tai ei, kävi jokin aika sitten niin että pieni lintu lennähti kutsumatta erään tutun kotiin sisälle. Muutama päivä tämän jälkeen hän kuuli läheisen nukkuneen pois. Eräs työkaveri kertoi mummonsa nähneen enkelin muutama päivä ennen kuolemaansa ja toisen ukki oli nähnyt sänkynsä vierellä jo edesmenneen äitinsä. Pieni sievä lintu on myös koputellut parvekkeemme ikkunalasia. Vaikkemme edes ruoki lintuja. Niin sydämellisen kaunis ajatus saa sisälläni jonkin liikahtamaan. Taivahan lintunen, jolla on paljon kerrottavana. Jotkut kohtaamiset ovat vaan sellaisia, niiden aikana joku aina muuttuu ja ajatusten säikeet reitittyvät uudella tavalla.


"Mitkään elämän päivät eivät ole niin ikimuistettavia kuin ne, jotka
jokin mielikuvituksen kosketus saa värähtelemään."
-Ralph Waldo Emerson-






SHARE:

4 kommenttia

  1. Mä uskon jotenkin tuohon pikku linnun käymiseen, kuoleman kohdatessa!

    VastaaPoista
  2. Mä katsoin kerran töissä työhuoneen ikkunasta ulos. Lintu lensi juuri ikkunan kohdalla ylös ja alas. Ikään kuin olisi halunnut kertoa jotain. Työkaverit kertoivat mulle tuon tarinan, että tällainen tietää suruviestiä. Voi, että mä pelkäsin koko ajan pitkän, että mitä se tiesi. Onneksi ei mitään ainakaan sillä kerralla. Se oli outo tunne.

    VastaaPoista
  3. En minäkään voisi enkeliä koskaan polttaa. Minä ruokin lintuja, joten ikkunaan koputtajia on paljon. Tänään piti ottaa matto sisälle kuistilta kuivumasta, koska pikkulinnut keksivät kerätä siitä lankoja pesänlämmikkeeksi. Tosi leikkisiä ovat nuo pikkulinnut.

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig