sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Voimauttava viikonloppu - joululomaa suunnitellen ja Joronjäljessä*

Kellojen siirtäminen kosautti sitten säkkipimeyden kertaheitolla suunnilleen samaan hetkeen kuin pääsen joinain päivinä töistä tai olen menossa uimaan. Aamuisin saattaisi mahdollisesti vielä voida herätä pilkahdukseen luonnonvaloa, jos ei olisi pimennysverhoa estämässä vähäistenkin valonsäteiden pääsyä silmäluomille. Pimennysverhoillahan ei tee mitään tähän aikaan vuodesta. Sen tietää, että yö voi kutoa pysyvän lumipeitteen koska tahansa ja sitten ihmetellään valkeutta.

Emme juhli tänäkään vuonna joulua, saatikka laittele joulukoristeita.Ei joulusiivousta ja paniikkia. Olen hankkinut lahjat vain perheelleni ja kummilapsilleni. Hyvää ruokaa ja kotihetkiä. Lukemattomia kirjoja ja kiireettömyyttä uudessa kodissa viltin mutkassa. Päätin tilata ystävättäreni kanssa joululoman piristysmatkan, viisi päivää Puolassa, Gdanskissa. Kaunista, edullista, herkullista tikkupullaa ja lomaelämää. On taas mitä odottaa ;)
*
Matka Helsingistä Joensuuhun oli pitkä ja pimeä. Matka tuntuu pidemmältä pimeässä ajettaessa. Haluaisin sytyttää pimeyden tuleen ja nähdä kaiken valoisana. Melankolinen maisema, joka ei vaadi mitään. Sen kanssa on ajoittain helppoa samaistua, olla yhtä.

Piipahdimme kotimatkalla Joronjäljessä. Kaikki Jyrki Sukulan Kuppilat kuntoon-ohjelmaa katsoneet tietävät Auvon. Nyt tapasimme hotellin pitäjän ja kohtaaminen oli hauska. Koska salin puolella oli yksityistilaisuus, niin emme voineet tilata ruokaa, mutta seuraavan kerran aiomme jos mahdollista niin tilata kunnon pöperöt Auvolta. Ostin muuten paljon puhutun runokirjankin :D Viikonloppuna Joensuussa minivierailulla kävimme katsomassa Martti Servoa, aivan mahtava taitelija ja nautimme hyvästä ruuasta. Piipahdimme Pyhäinpäivänä viemässä isälle kynttilän valoa. On olemassa tämä todellinen hetki, jossa voimme olla onnellisia. Huomisesta ei tiedä eikä seuraavasta tunnista mitä se tuo tullessaan. Iloa vai surua. Kummalisia ja yllättäviä asioita.

Illan sininen hetki ja yön musta viitta kietovat mukavat muistot Halloween viikonlopusta. Surumielisen hiljainen kauneus, kun hyvästelemme taas hetkeksi toisemme. Ei pidä itkeä eläviä. Hyvää haikeutta ♡
Ja äidille haliterkut!






















2 kommenttia:

  1. Pysäyttäviä sanoja ja kauniita kuvia. Joulussa parasta on juuri tuo hetki aikaa itselle, ei mitään hössötystä. Siitä on omakin jouluni nykyään tehty.

    VastaaPoista
  2. Voi Auvo! :) Itse taas rakas jouluhössötystä! :)

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥