lauantai 5. joulukuuta 2015

Feng shuita ja arvontavaroitus!

Ostin taannoin feng shuita käsittelevän kirjan, ajattelin samalla hieman valottaa maailmaani. Hetken luettuani tajusin, että tämä koko talo on rakennettu aivan väärään suuntaan, huoneet ovat huonossa järjestyksessä ja talossa on muutenkin vääriä energioita vaikka pidänkin kodistamme kovin paljon. Se siitä sitten! Mutta vaikka feng shui ei toimi, niin tykkään kutsua ystäviäni kotiini. Minulla ja ystävilläni on monia hauskoja muistoja, kun he ovat tulleet vierailulle luokseni. Viihdyn tummissa nurkissa, vesisateessa ja pimeyden sylissä. Melankolinen maisema on yhtä kanssani, kun tiedän kevätauringon taas kutittelevan muutaman kuukauden kuluttua nenääni. Etelässä, kun kevät saapuu aiemmin hoodeille kuin Karjalassa. Kodillamme oli tällä viikolla 1-vuotissynttärit.

Eilen juhlittiin koululla jo ennakkoon itsenäisyyspäivää ja Sibeliusta. Tapasin ihmisiä, jotka olivat täynnä valoa. Lörpöttelin ja jaoin haaveen. Iltalenkin jälkeen kaivauduin viltin mutkaan ja vietän siellä koko illan kirjan kera. Tänään suunnistan Kansallismuseolle  joulukuusimetsän avajaisiin ja töihin. 

Noudatan illalla Eeva Kilven neuvoa: "Pitää loikoa ja antaa ajatusten tulla."

Jouluinen hyväntahdon vinkki: Jouluapua-nettisivuilla voit tehdä auttaa vähävaraisia suomalaisia lapsiperheitä saamaan heidän kotiinsa joulun. Toiveet eivät ole kalliita ja suuria. Muun muassa jouluruokaa, alusvaatteita ja deodorantti. Pienistäkin puroista kasvaa suuria, kun tarpeeksi moni lähtee mukaan auttamaan!

PS. Huomenna päräytän käyntiin arvonnan. Arvottavana on itsenäisyyspäivän teeman mukaisesti supisuomalaista designia.






SHARE:

2 kommenttia

  1. Meilläkän ei ole kotona feng shuit kohdillaan. Kaikkea on kamalasti ja liikaa. Pitäisikin pitää pihakirppis, että saisi jotain järjestystä taloon

    VastaaPoista
  2. Kuulostipas mukavalle ohjelmalle nuo tapahtumat.. Mullakin on fengshuita kaapin kätköissä... En saanut toimimaan.. vessanpöntön kansi oli kanssa haastava.. 5 miestä täällä miun kanssani :)

    Nyt oottelen niitä ajatuksia tulevaksi!

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig