torstai 28. tammikuuta 2016

Sydämessä saakka ♥

Aloin eilen miettimään kotiin palattuani sitä paljouden määrää mitä viime vuonna tein. Oli paljon päätettävää, mietittävää ja valittavaa.
Paljon siivottavaa, järjesteltävää ja läpikäytävää.
Paljon pois heitettävää ja varastoitavaa. Paljon uusia juttuja. 
Paljon hyviä asioita, joiden takana nyt seison vakaasti. Tein oikeita valintoja, en kadu mitään. Enää ei ahdista. Palaset ovat loksahtaneet kohdalleen.
Jos en itse luota elämään ja tulevaan, niin kuka sitten luottaa? Ratkaisut löytyvät tyynessä, päättäväisessä ja tasapainoisessa mielessä. Nyt on erittäin hyvä, pientä hienosäätöä lukuunottamatta. Jotkin säännöt on tehty elämässä rikottaviksi, unelmat toteutettaviksi ja päivät elettäviksi.


Ja on mulla vielä tuolla alakerran varastossa mahdoton määrä laatikoitavaa tavaraa. Älkää siis ihmetelkö mikäli meikäläisestä ei paljoa kuulu. En ole logistiikan ihmelapsi, vaikka koetan saada varastostomme toimivaksi. Tarvitsisin sellaisen varastotilan, joka imisi kaiken kuin musta-aukko :D Olen siis seuraavat iltapäivät jossain romujen ja rättien alla. Onneksi sentään selvisin äsken keskustassa käydessäni ilman lisää turhaa roinaa - ostin kumminkin superfoodia. Ja ne on jo säilötty vatsan pohjalle. Hyvä kiersi suun kautta vatsaan ja tuntui sydämessä saakka 

*
Varaa aikaa työntekoon. Se on menestyksen hinta.
Varaa aikaa mietiskelyyn. Se on voiman lähde.
Varaa aikaa leikkeihin ja peleihin. Se on nuoruuden salaisuus.
Varaa aikaa lukemiseen. Se on tiedon perusta.
Varaa aikaa ystävällisyyteen. Se on portti onneen.
Varaa aikaa unelmointiin. Se on tie tähtiin.
Varaa aikaa rakastamiseen. Se on todellista elämäniloa.
Varaa aikaa iloon. Se on sielun musiikkia.
Varaa aikaa miettiä sanojasi ja tekojasi. Sanat luovat todellisuutta ja värittävät tunnelman. Valitse ne huolellisesti.

Varaa aikaa tekemällä pitkään roikkuneet asiat heti. Hankala puhelinsoitto tai kirje, joka olisi pitänyt kirjoittaa aikoja sitten. Asioiden lykkääminen vie yllättävän paljon turhaa energiaa, kun pyörittelemme hommia päässämme ja huokailemme saamattomuuttamme. Laske lehti kädestäsi ja tee nyt heti yksi asia, jota olet lykännyt!
Varaa aikaa itsellesi. Oletko korvaamaton? Kaikille niille, jotka vastasivat kyllä, on luvassa ankeita, paineiden täyttämiä vuosia. Ns. korvaamattomia ihmisiä löytyy paljon teho-osastoilta ja sängyn pohjilta.
Varaa aikaa olemalla rehellinen. Mieti elämäsi suuntaa. Kuuntele sitä viisasta ystävääsi, sydäntäsi!

Tänään menemme ystävättäreni kanssa nauttimaan illasta Fazerin kondiittorimestari Eero Paulamäen mielettömistä herkuista. Illan aikana saamme nauttia New Yorkin, Lontoon, Kööpenhaminan ja Rion tunnelmista käsinkosketeltavasti.
Huomenna siis kerron makoisista uutuuksista ja illasta Fazerilla.













SHARE:

4 kommenttia

  1. Niinpä. Elämää kannattaa elää 150 prosenttisesti :D

    VastaaPoista
  2. Komppaan Enkulia, että näin on ja se olisi esim. masennuspäivinä hyvä muistaa. Tosin niitäkin päiviä tarvitaan. Ihania ja herkullisia kuvia Satu <3

    VastaaPoista
  3. Sulla oli viime vuosi kyllä tapahtumarikas vuosi. Varmasti paljon hyvää, vaikka oli rankkojakin juttuja. Pus, pus.

    VastaaPoista
  4. Niinpä - elämä on tässä ja nyt - ja rohkeatkin valinnat ja muutokset kannattaa tehdä vielä silloin, kun voi!
    Oikein hyvää viikonloppua, Satu <3

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig