lauantai 28. toukokuuta 2016

Suuria ratkaisuja. Virkavapaa. Elämä näennäisessä järjestyksessä. Iloa kohtaamisesta ♡

Olen ollut viime päivinä väsyneempi kuin aikoihin. En ole kerinnyt paljoa olla kotona ja senkin ajan mitä olen ollut niin olen ollut puolihorroksessa tai nukkunut. Töitä on riittänyt ja stressiä. Olen tehnyt taas muutaman viikon töitä ilman vapaapäivää. Pitkiä päiviä. Olen kova suorittaja. Jos päätän jotain, niin myös teen sen eteen paljon töitä. Joskus unohdan itseni ja hyvinvointini. Ja muistan vasta sitten, kun olen todella väsynyt, että pitäisi varmaan liikkuakin muuallekin kuin vaan töihin, kotiin, sänkyyn unille ja taas töihin. Sosiaalinen elämäkin on ollut minimissään, mutta olen tehnyt jo ryhtiliikkeen sen suhteen. Saan olla töissäni niin valtavan sosiaalinen, etten aina vapaa-ajallani kaipaa sosiaalista elämää ja puhetta. 
Nautin omista hetkistä, hiljaisuudesta. Ajatusten tuulettamisesta. Olen cityerakko.
Onneksi kumminkin voin säädellä sosiaalisuuttani.
Ystävät ovat tärkeitä ja heihin on ihana pitää yhteyttä.

Tein viime viikolla ison päätöksen. Helsingin kaupunki tarjosi minulle juuri ammattiani vastaavaa työtä. Miksi siis lähteä lähikuntaan, kun työmatkaankin kuluisi tuplasti enemmän aikaa päivässä? Juttelin useiden eri tahojen kanssa ja tein vaikean päätöksen, joka lopulta oli helppo ja nyt oloni on helpottunut. On hienoa, että on ollut mahdollisuus eri vaihtoehtoihin, mutta onneksi otin taustoista selvää, huh! Luotin vaistooni ja se todella kannatti. Aavistin asioita.

Otan omasta työstäni eli virastani virkavapaata vuodeksi ja sen aikana saan tehdä juuri ammattiani vastaavaa erityisopettajan työtä alakoulussa. Minulle on tapahtunut nykyisessä työpisteessä psykiatrisessa hoitosuhteessa olevien oppilaiden kanssa neljä vakavaa työtapaturmaa. Olen ollut lukuvuoden aikana kolme kertaa magneettikuvissa ja joutunut syömään x määrän kipulääkkeitä. Kuluva lukuvuosi on ollut elämäni rankin lukuvuosi kaikkine muine mausteineen. En edes ole hakenut kyseiseen tehtävään vaan joutunut siihen erään koulun rehtorin virheen takia. Mutta sain ihanan työyhteisön, parhaimman tähän astisen työelämäni aikana.

Tämän virkavaapani aikana avautuu pari laaja-alaisen virkaa avoimeksi, joita aion hakea ensi keväänä. Tosin minulla ei ole minkäänlaista huolta, koska olen jo Helsingin kaupungilla viranhaltija. Saan nykyisestä työstäni vuoden tai kaksi virkavapaata. Minulla on Hesingin kaupungilla monipuolisemmat mahdolisuudet uralleni.

Ikävöin jo nyt mahtavaa työporukkaani YNKissä, mutta pääni ei kestä toista vuotta peräkkäin enää iskuja. Tosin oppilasmatskukin välillä vaihtuu. Täytyy pitää välivuosi ja harjoitella ninjakuvioita. Oon niin intona, voin palata virkaani kuitenkin huippu YNKiin. Kiitos Jumala :D
Ps. Haltijakummille ois enemmänkin töitä unelmieni suhteen vai pitääkö pyyntö kohdentaa Jumalalle?


Eilen oli uskomattoman hyvä päivä, vaikka ihan illasta en mennyt vielä takuuseen. Mutta eilinen oli pitkästä aikaa hyvä päivä ja sain nukuttua pitkät päikkärit ilman heräilyjä ja painajaisia. Kesäisiä auringonnousuja ja auringonlaskuja. Kaunista. Mä niin rakastan kesäisen lempeää säätä, kun linnut laulelevat kesäisiä aarioitaan ja välillä hieman sataa vettä. Mutta sateen jälkeen paistaa aina aurinko,ennen pitkää. Mutta miksi mulla on korvamatona Hanna Ekolan, Vieläkö on villihevosia? Tein eilen Käpylässä upeita maisemalöytöjä. Askeleitakin kertyi päivän aikaan noin 20 000. 
Tapasin tänään ihania ihmisiä, oli paljon puhetta ja hyvää hiljaisuutta. Monta lämmittävää ja yllättävääkin kohtaamista ja viestiä ♡ Huomennakin voi olla hyvä päivä. Ainakin huomenna on pitkä työpäivä, tapaan monia ihmisiä, saan olla yltiö sosiaalinen, 10 tuntia täyttä työtä ja illalla kasin aikoja kotiin tullessani kaadun sänkyyn. On jaksettava mennä maanantaiaamuna taas innolla kouluun opettamaan. 















Sain ihanat iltakylään ♡ Piristi kummasti päiväämme! Hyvät ystävät vuosien takaa ovat kultaakin kalliimpia. Olemme tunteneet toisemme jo 25 vuotta. Ollaan kävelty aikanaan Lieksassa monet kerrat pimeitä kujia sateessa ja aurinkoisessa satamassa. Juteltu asioita maan ja taivaan väliltä halki ja laitettu ne pinoon. Nostettu toisemme pois mustasta aukosta mustine ajatuksineen ja löydetty taas varjomme. Mikä onni. Vaikka elämä on aina näennäisesti järjestyksessä,niin ajatuksen solmut aukeavat ystävän seurassa. Aina,kun näen Katin ja hänen ihanan poikansa tulen niin iloiseksi ♡









SHARE:

1 kommentti

  1. Aina kannattaa kuunnella sydäntään. Minäkin olen vuorottelvapaalla nyt ja tulot ovat minimaaliset. Vaakakupissa on onni nauttia Mimosan viimeisistä hetkistä ennen koulua. Kaikkea ei aina mitata rahassa. Onnea - osaat kuunnella itseäsi. Se jos mikä on oikea päätös

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig