lauantai 13. elokuuta 2016

Elämäsi on nyt!

Olen tehnyt päätöksiä ja pysynyt lujana. Sain kipeän kurkun ja nyt nenä vuotaa. Stressiä.
Paljon unta, päättäväisyyttä sekä unelmointia.
Päätin piipahtaa neittikirppiksellä, siis kirppareilla kiertely on ajoittain todella antoisaa.
Tein varsinaisen löydön, Marc by Marc Jacobsin käytetyt Mouse Ballerinat olivat vain 20e postikuluineen. Tartuin tilaisuuteen, koska olin jo kauan etsinyt näitä kaunokaisia, mutta hinta oli ollut aina liian korkea. Nyt löysin ne erittäin hyvään hintaan.
Materiaonnea!

Eilen bongaisin kauppareissulla rapuja ja päätin ilahduttaa kisuseni herkuilla. Ostin muutaman heille ja voi, kuinka he tykkäsivätkään ravunlihasta. Pieniä, mutta suuria huomionosoituksia. Sydämessäni läikähti lämpö. Hyvä kiertää. 
Haluan uskoa hyvään, mutta luottamus on kokenut viime viikolla kolauksen. En enää usko pelkkiä sanoja vaan nyt tarvitaan tekoja. Se, että pitää luvatun asian ei tarkoita sitä, että olisi nössö vaan toisten kyykyttäminen ei ole koskaan kuulunut luonteenpiirteeseeni.
Eihän kukaan halua nolata itseään, on oltava sanojensa mittainen, niin saa kunnioitusta, rehdin maineen ja luottamus kasvaa. 
Mitä kylvää, sitä niittää aina loppujen lopuksi.







SHARE:

1 kommentti

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig