maanantai 8. elokuuta 2016

Matkalla: Pohjois-Karjalassa*

Olipas hauska reissu. Tapasin monta ihanaa ja tärkeää ♡ sydämen sopukoissa ratkiriemukkaat muistot. Oli savusaunaa, mökkielämää, uintia, ruokaa, juomaa, naurua, pikareiden kohottamista, tanssia, hetkessä elämistä ja kiireetöntä aikaa. Ikävä ei ole sytyttänyt silmiini kaipausta, mutta tämän matkan hauskat muistot loistavat elokuisessa yössä kuin kiiltomato.
Kaipasin jo kissoja,rakastani ja lokkien riemukkaita huutoja meren yllä. Tunnelmaa. Mutta on varsin kivaa, että voin visiteerata välillä täällä idässä, vaikka pikajunalla, jotta löytää taas vastakohtia ja tunteita. Kaipaan jo hieman tungosta, ääniä, elämää, hellettä, sitä, että on asioita yllinkyllin.

Sain taas kuulla sellaisia juoruja itsestäni, että huhhuh! Lieksan ikäväpuoli, siellä keksitään mitä ihmeellisempiä juttuja ja ne paisuvat paisumistaan. Ei välitetä totuuden puhumisesta ja siitä miltä tuntuu kohteesta. Mutta uskon vahvasti karmanlakiin. Veljeni piti pari vuotta meidän autotallissa avoautoaan talvisin ja keväällä lähdin auton kyytiin, kun veljeni lähti ajelulle. Naapurin mies jo keksi, että mulla on suhde toisen miehen kanssa. Apua! :D
Jos joku haluaa tietää kuulumisiani, niin kannattaa kysyä ihan minulta itseltäni.
Silloin ei nolaa itseään ja tee pahaa työtä toiselle.

Päivien kudelma idästä on verkkokalvoillani. Kuvia ja ääniä, joihin voi upota, kun sulkee silmänsä, tunnelmia. Kuiskasin junassa: Kunnes jälleen tapaamme! Mikään ei kasva lannoittamatta ja ystävyyden lannoite on yhteinen kiireetönaika ja yhteiset muistot. Tekemisen riemu ja elämisen taito. ja kaikkeen sisältyy tunne, rakkaus, aito välittäminen ja tärkeät ihmiset!

 Ystävättäreni tytär ja kummityttöni. Olen tuntenut ystäväni jo yli 20 vuotta ja olen niin onnellinen saadessani olla tämän ihanaisen prinsessan kummitäti. Hän on niin söpöläinen ja juttua riitti vaikka kuinka. Odotan jo, että S. kasvaa isommaksi ja sitten mennään yhdessä.
Ostin S. Valenciasta flamencotanssijanmekon.


 Joensuussa Hyveessä ja Paheessa saa aivan tajuttoman hyvää wokkia. Ainekset saa itse valita ja lopputulos on mielettömän makoisa. Suuret suosittelut hyvästä ruuasta ja palvelusta!

  Ystävän kanssa Joensuussa Houkutuksessa aamiaisella ♡ Meillä on takana jo 15 vuoden ystävyys, se on onnea se! Huomatkaa berliininmunkin upea koristelu.

 Äitini teki mun yhtä lemppariruokaa kananmunakastiketta ja perunoita!

 Kävin Roswithan Muotimuseolla ostoksilla, en tosinostanut kyseisiä laseja :D
Olen tällä hetkellä Markku Heikkilän uniikkitaulua rikkaampi.

 Parasta matkallani Pohjois-Karjalaan oli ystävien tapaaminen. Olen todella onnentyttö, vuosien varrella olen tutustunut upeisiin persooniin.


 Heitin talviturkin! Niin lämpöistä vettä, savusaunan löylyt ja iho sekä hiukset järviveden jälkeen ihanan pehmoiset. Minulla on aivan huippu ihana ja hauska serkku sekä hänen miehensä.



 Isäni on enkeli ♡ Suuri ja kultasydäminen, jonka sydän pysähtyi yllättäen aivan liian varhain. Mutta turha surra liikaa, koska vielä me taas näemme. Luutarhassa käyskennellessä vallitsi rauha, lämpö ja kesäillan kaihoisuus.



 Kävin fiilistelemässä myös veturitalleilla ja entisellä kotitiellä lapsuuden hyviä muistoja. Veturinkuljettaja isäni tuoksui dieselille ja useat kerrat olin mukana veturissa. Oon onnentyttö. Ihania muistoja.


Aamulenkillä Joensuun Marjalassa* Puolukat kiiltelivät punaisuuttaan, alkusyksyn hehkua. Tilhet odottavat oksalla jo pihlajamarjojen käymistilaa. Kaunis luonto.

Junassa oli hauskaa kuunnella levveetä puhetta. Ikkunoista näkyi paljon metsää, junassa monia kohtaloita vierekkäin ja ajatusten suma kolisi kiskoilla. Ihmiskohtalot matkalla kuka mihinkin kylään.
Valitsin ravintolavaunun yläkerrasta Duetto Plus-osaston. 
Hauska kokemus, suosittelen!





SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig